Uusimmat

Uusi muistiteknologia tuo taittuvat älypuhelimet askeleen lähemmäksi todellisuutta

10.04.2017 16:30 Muropaketin toimitus

Exeterin yliopiston tutkijat ovat esitelleet uuden tavan, jolla grafeenistä voidaan valmistaa taittuvia muisteja, raportoi Android Authority. Uusi muistityyppi olisi erinomainen käyttökohteissa, joissa kiinteän muistin käyttö on hankalaa, kuten älyvaatteet tai taittuvat puhelimet.

Tulokset julkaisseessa tutkijaryhmässä mukana ollut David Wright kertoo, että grafeenioksidiin perustuvia muisteja on ollut olemassa aiemminkin, mutta ne ovat olleet hyvin hitaita ja suurikokoisia. Tutkijaryhmän kehittämät, grafeenioksidin ja titaanioksidin yhdistelmään perustuvat muistit ovat Wrightin mukaan sen sijaan vain 50 nanometriä pitkiä ja ja 8 nanometriä paksuja. Uudenkaltaista muistia voidaan myös lukea hyvin nopeasti.

Tutkijoiden mukaan uudenkaltaisen, taittuvan muistin valmistaminen saattaisi olla jopa halvempaa nykyisiin flash-muisteihin verrattuna. Grafeeniin perustuvien muistien valmistus on myös ympäristöystävällisempää verrattuna nykyisten kaltaisiin muisteihin. Lupaavasta tutkimustyöstä huolimatta saadaan kaupallista lopputuotetta odotella vielä vuosia.