Uusimmat

Vajaassa viidenneksessä kaikista Android-laitteista on nyt Lollipop

04.08.2015 17:49 Juha Kokkonen

Lollipop

Googlen tuoreimman Android-versiojakaumaraportin mukaan Lollipop-version osuus kaikista Android-laitteista on kasvanut vajaaseen viidennekseen. Lukemaa voi edelleen pitää siltä osin pienenä, että Lollipopin julkaisusta on kulunut aikaa jo yhdeksän kuukautta ja sen seuraaja Android M julkaistaan tulevana syksynä.

Elokuun kolmanteen päivään päättyneellä viikon mittausjaksolla Androidin 5.0- ja 5.1-versioiden osuus kaikista Play Store sovelluskauppaa käyttäneistä laitteista oli tarkalleen ottaen 18,1 %. Määrä on kasvanut selvästi, sillä kesäkuussa osuus oli vielä vain runsas 12 prosenttia. Suurinta osuutta pitää edelleen hallussa 4.4 KitKat -versio, joka löytyy edelleen 39,3 % laitteista ja jonka osuus kasvoi hieman kesäkuun lukemasta.

Jelly Beania (4.1-4.3) käyttävien laitteiden osuus on jo tasaisessa laskussa, ollen nyt 33,6 %. Vielä vanhempien Ice Cream Sandwich, Gingerbread ja Froyo -versioiden osuus jää yhdessä alle kymmenen prosentin.

Android Developers, Dashboards