Uusimmat

Vuotaneissa mallinnuskuvissa iPhone 7:n väitetty ulkonäkö

14.03.2016 17:37 Pekko Lainiala

iPhone 7

Mobiilialaan liittyvistä vuodoista tuttu Steve Hemmerstoffer (@stagueve & @OnLeaks) on julkaissut Twitter-tilillään tietokoneen näytöllä komeilevat mallinnuskuvat, joissa väitetään esiintyvän iPhone 7 -puhelin. Vuotaneiden kuvien tueksi vuotaja on liittänyt oman mallinnuksensa väitettyyn ulkonäköön perustuen.

Vuodon perusteella seuraavan sukupolven iPhonesta löytyisi kaksi oleellista muutosta aiempiin laitteisiin nähden. Kamera näyttäisi olevan aiempaa suurempi, joten sen saralla tullaan tiettävästi näkemään jonkinlaista muutosta. Vuotokuvan perusteella on vaikea arvioida olisiko kamera koholla muusta takakuoresta, mutta ilmeisesti jonkinlainen kohouma tulisi säilymään. Aiemmin iPhone 7:ään on huhuttu muun muassa tuplakameraa, mutta nyt vuotaneen kuvan perusteella näin ei olisi. Osa huhuista on kuitenkin ollut sitä mieltä, että tuplakamera voisi löytyä vain Plus-mallista.

Toinen huomion arvoinen seikka liittyy muovisiin antenniraitoihin, sillä ne ovat aiemmista laitteista poiketen sijoitettuna laitteen ylä- ja alapäätyihin. Antenniraitojen olemassaolosta on aiemmin liikkunut huhuja, joiden perusteella niitä ei olisi jatkossa Applen puhelimissa laisinkaan.

Nähtäväksi jää, pitääkö nyt vuotanut ulkonäkö paikkansa, vai onko kyseessä väärää tietoa.

Pekko Lainiala

Muropaketin uusimmat