WikiLeaks: ”Apple jakaa aktiivisesti käyttäjiensä tietoja hallituksille”

26.10.2016 18:02 | Petrus Laine | 32

apple-julkaisee-001-07092016

Apple on pitänyt julkisuudessa yllä itsestään kuvaa käyttäjien yksityisyyttä tukevana yrityksenä. Yksi kyseenomaista imagoa pönkittänyt tapaus oli kuuluisa iPhonen salauksen murto, johon FBI joutui hakemaan apua muualta Applen kieltäydyttyä avaamasta puhelimen lukitusta edes terrorisimitutkinnan nimessä.

WikiLeaks on nyt vuotanut sähköpostin, jonka kerrotaan olevan Applen johtohahmoihin kuuluvan Lisa Jacksonin lähettämä. Sähköposti on lähetetty Hillary Clintonin vaalikampanjaa johtavalle John Podestalle. Sähköpostin mukaan Apple tekee aktiivisesti yhteistyötä eri poliisivoimien kanssa, ja jakaa kuukausittain tuhansia kertoja erilaisia tietoja käyttäjistään eri hallituksille.

Sähköpostin mukaan dataa jaetaan nimenomaan rikostutkimukseen ja muihin oikeusprosesseihin liittyvissä tapauksissa. Lisa kertoo sähköpostissa, ettei Applen käyttämä vahva suojaus estä yhtiötä keräämästä meta- tai muuta dataa käyttäjistään, ja jakamasta sitä sitten poliisivoimille.

Voit lukea koko sähköpostin suoraan WikiLeaksin sivuilta.

WikiLeaksin vuotama sähköposti

Keskustelu

Se on hauskaa kun Windows 10 saa lokaa niskaan vaikka muut tekevät aivan samaa, suurinosa ihmisistä ei edes tiedä että muutkin kuin Win 10 kerää tietoa. Applea monet pitää edelleen yksityisyyden vaalijana, hehheh.

ParaDoX94

Aina se googlea ja Ms:ää enemmän vaalii.

It’s important to not let this blow out of proportion, though. Apple and Tim Cook have long said that the company regularly aids law enforcement when it is able to do so. Apple’s opposition to helping governments, however, comes when it is asked to create a backdoor. This was the case with the San Bernardino and other various cases, as well as the Investigatory Powers Bill in the UK.

Additionally, Apple has numerous resources on its website that highlight its transparency when it comes to encryption and customer privacy. During the San Bernardino case, Apple published a FAQ page concerning encryption, noting that it complies with warrants regularly. Tim Cook noted of the same thing in an open letter. Apple also regularly publishes transparency reports concerning encryption and government information requests.

9to5mac.com

Alkaa olemaan aika tuhannen taalan kysymys, että mitä tietotekniikkaa nykyaikana voi ylipäätään enää käyttää, jos haluaa edes hiukan yksityisyyttä…

Ja ennenkaikkea: Miten on päädytty tähän nykytilanteeseen, jossa ihmiset vain hiljaisesti hyväksyvät sen, että Applen ja Microsoftin kaltaiset megakorporaatiot keräävät yksityiskohtaiset tiedot kaikesta, mitä käyttäjä niiden laitteilla ja ohjelmistoilla tekee?

Missä vaiheessa kaikenkattavasta elektronisesta valvonnasta on tullut normi?

Mulla on aina ollut vähän tiedonkeruuta puoltava näkemys näihin ja viime vuosien aikana olen henkilökohtaisesti yllättynyt siitä, kuinka jyrkästi ihmiset suhtautuvat tähän nuuskimiseen. Jos lähtökohtaisesti käyttäjä maksaa veronsa eikä rötöstele ja odottaa minimiponnisteluja kanssakansalaisiltaan asian tiimoilta, niin onko se loppujen lopuksi suuri harmi, jos Mikkisoftat ja Applet kurkkaavat mitä pellin alla kone pitää sisällään. En minäkään mainoksista välitä, mutta yhteiskunnan rattaiden pyörittämistarkoituksissa ja viranomaistehtävien tukemiseen omalla kohdalla sallisin tuon "vakoilun".

Tuosta elektronisesta valvonnastahan tuli normi siinä vaiheessa kun miljardit ihmiset käyttävät tietotekniikkaa avaimena internetin julkiseen sisältöön, jonka kautta tietoa on yksinkertainen prosessi kerätä ja valitettavasti internetti avaa myös mahdollisuuden kaikenlaiseen ikävään toimintaan, jota olisi tarkoitus siivoilla pois.

karkkipurkki

Yksityisyytensä saisi valtaosin pitää, jos käyttäisi sopivaa Linux- tai OpenBSD-pohjaista käyttistä, mitä sitten vielä itse ruuvaisi tietoturvan osalta tiukemmalle. Kaiken nettiliikenteen pitäisi kulkea salattuna ja pitäisi aina kyetä tietämään, mitä yhteyden toisessa päässä oleva tekee saamallaan tiedolla. Oikeastaan kaikki, mitä ihmiset yleensä verkossa tekevät, olisi siis poissuljettua.

Osaltaan tilanne on mennyt nykyiseen myös siksi, kun ihmiset alkoivat suosia ilmaisia, mainosrahoitteisia ja tietoja kerääviä softia/palveluita sen sijaan, että maksaisivat niistä rahalla. Ilmainen ei ole synonyymi hyväntekeväisyydelle.

karkkipurkki

Alkaa olemaan aika tuhannen taalan kysymys, että mitä tietotekniikkaa nykyaikana voi ylipäätään enää käyttää, jos haluaa edes hiukan yksityisyyttä…

Pää pois tynnyristä siellä. Ei tuo eroa mitenkään vaikkapa neljä vuosikymmentä takaperin käyttöön otetusta sähköpostista: kyllä siitäkin palvelimet näkevät kuka lähetti viestin ja kenelle. Jos kauempaa pitää hakea esimerkkiä niin perinteinen kirjeposti ei juurikaan ole paremmalla tasolla: tietää se postilaitoskin kelle se paperikirje on menossa.

Se mistä se suurin haloo on kai noussut on ettei tietojenkeruuta rajoiteta noihin välitystietoihin Applen/postilaitoksen/muiden tapaan vaan esimerkiksi Microsoft on ottanut omavapauden hommaan ja hakee tiedostolistauksen kiintolevylläsi olevista tiedostoista ym "kivaa" kalastelua.

pq

Microsoft on ottanut omavapauden hommaan ja hakee tiedostolistauksen kiintolevylläsi olevista tiedostoista ym "kivaa" kalastelua.

Mihinkäs tietoon tuo perustuu?

Google jakaa kaiken tiedon mitä se kerää, rahasta. Niin tekee muutkin toimijat, ihan luvallasi jonka annat ensiasennuksessa. Kuinka moni oikeasti lukee EULAn ja ymmärtää mitä siinä sanotaan? Internetin käyttö nimettömänä on tehty mahdottomaksi jo aikoja sitten. Aivan sama onko koneellasi tietoturva huippua tai olematonta. Et voi estää jälkiesi jättämistä, käytät sitten mitä tahansa VPN:ää, tai muuta kaupallista tapaa "suojata" yksityisyyttäsi. Ymmärrän syyt mutta en ole samaa mieltä !

Sire84

Mihinkäs tietoon tuo perustuu?

Jäi mieleen kun lueskelin jostain mitä kaikkea se Windows 10 urkkii. Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta pointin punainen lanka oli joka tapauksessa se ettei Microsoft rajoita tietojenkeruuta tähän ns. perinteiseen malliin vaan hamstraa tietoa kaksin käsin.

ParaDoX94

Se on hauskaa kun Windows 10 saa lokaa niskaan vaikka muut tekevät aivan samaa, suurinosa ihmisistä ei edes tiedä että muutkin kuin Win 10 kerää tietoa. Applea monet pitää edelleen yksityisyyden vaalijana, hehheh.

Jos aiheesta on katsonut dokumentteja, vaikkapa ihan kotimaan telkkarista, niin kyllä se Applekin saa sitä lokaa niskaansa aktivistien taholta. Applella kuitenkin sattuu olemaan siellä pr puolella ajan tasalla olevaa porukkaa, jolle otaksuttavasti maksetaan palkkaakin, ja niinpä sitten syntyy Apple ihmisten puolesta FBI:tä vastaan uutisia isoilla otsikoilla. Tuskin tästäkään uutisesta mitään laajamittaista kalabaliikkia pääsee syntymään.

pq

Jäi mieleen kun lueskelin jostain mitä kaikkea se Windows 10 urkkii. Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta pointin punainen lanka oli joka tapauksessa se ettei Microsoft rajoita tietojenkeruuta tähän ns. perinteiseen malliin vaan hamstraa tietoa kaksin käsin.

Ok. Kun minun mielestäni tuo viittaa selkästi tähän: https://support.office.com/fi-fi/ar…d45-b780-5a613b2f8822?ui=fi-FI&rs=fi-FI&ad=FI

Ylipäätään mitä olen W10 EULAn pääpointteja selannut, niin käyttiksen asetuksista ja ominaisuuksista pystyy aika hyvin tajuamaan, mihin mikäkin EULAn kohta viittaa. Kapulakielisestä lakitekstistä saa kyllä halutessaan vedettyä vaikka minkälaisia johtopäätöksiä, jos niin haluaa tehdä. Yleensä nuo kirjoitetaan aika laveasti, että saadaan poissuljettua kaikki mahdollisuudet nostaa syytteitä.

AakeKaake

Mulla on aina ollut vähän tiedonkeruuta puoltava näkemys näihin ja viime vuosien aikana olen henkilökohtaisesti yllättynyt siitä, kuinka jyrkästi ihmiset suhtautuvat tähän nuuskimiseen. Jos lähtökohtaisesti käyttäjä maksaa veronsa eikä rötöstele ja odottaa minimiponnisteluja kanssakansalaisiltaan asian tiimoilta, niin onko se loppujen lopuksi suuri harmi, jos Mikkisoftat ja Applet kurkkaavat mitä pellin alla kone pitää sisällään. En minäkään mainoksista välitä, mutta yhteiskunnan rattaiden pyörittämistarkoituksissa ja viranomaistehtävien tukemiseen omalla kohdalla sallisin tuon "vakoilun".

Tuosta elektronisesta valvonnastahan tuli normi siinä vaiheessa kun miljardit ihmiset käyttävät tietotekniikkaa avaimena internetin julkiseen sisältöön, jonka kautta tietoa on yksinkertainen prosessi kerätä ja valitettavasti internetti avaa myös mahdollisuuden kaikenlaiseen ikävään toimintaan, jota olisi tarkoitus siivoilla pois.

Kirjeet mahdollistavat kaikenlaisen ikävän toiminnan, silti niiden sisältöä ei saa tutkia, koska se ei kirjeen välittäjälle / ulkopuoliselle kuulu.
Puhelimet mahdollistavat….. Jsa salakuuntelu vaatii viranomaisiltakin syyn ja sitten luvan.

Ei ole MITÄÄN syytä, miksi sähköpostia tai muuta yksityistä sisältöä ei pitäisi pyrkiä käsittelemään s.e. sen sisältö ei paljastu ikinä muutakuin vastaanottajalle ja lähettäjälle.

Muutenkin, kun tieetoja käydään keräämään ei missään nimessä pitäisi alkaa nykyisen kaltaiseen hamstraamiseen vaan koneen ulkopuolelle pitäisi siirtää aina minimimäärä ja sekin vain luvan kanssa. Miksikö? No ihan ensialkuun kun monet siirrettävät asiat eivät vain kolmansille osapuolille millääntavoin kuulu. Jos viranomainen haluaa koneen tiedot, niin hankkikoot luvan ja käykööt takavarikoimassa. Se on esim lähtökohta.

Tieto on valtaa ja valta luo aina korruptiota ja ongelmia. Tämänkin takia firmojen tiedonkeruuta tulisi rajoittaa mahdollisimman rankalla kädellä. Se, että hoitaa asian tietokoneella ei saa antaa mitään uusia erikoisoikeuksia esim applelle / ms:lle, edes etsintäalgoritmien ajoon koneessa / koneen ulkopuolella Jos esim roskopostisuodin siitä kärsii, niin se tulisi ajaa etupäässä koneen puolella. Tai JOS käyttäjä antaa luvan roskapostisuotimelle pilvessä, niin se ei saisi tehdä tai etsiä mitään muuta, tai siirtää mitään tietoja minnekään, mikä ei liity roskapostiin.

Astetta vakavampaa on vielä se, jos käyttäjä voidaan yksilöidä kerättävistä tiedoista suoraan tai yhdistelemällä tietoja muutamasta paikasta. Tällöin puhutaan henkilörekistereistä joiden pitäminen on ihan syystä haluttu luvanvaraiseksi.

Mulla on aina ollut vähän alastomuutta puoltava näkemys näihin ja viime vuosien aikana olen henkilökohtaisesti yllättynyt siitä, kuinka jyrkästi ihmiset suhtautuvat tähän katselemiseen. Jos lähtökohtaisesti käyttäjä maksaa veronsa eikä rötöstele ja odottaa minimiponnisteluja kanssakansalaisiltaan asian tiimoilta, niin onko se loppujen lopuksi suuri harmi, jos Mikkisoftat ja Applet kurkkaavat mitä vaatteiden alla kroppa pitää sisällään. En minäkään meikistä välitä, mutta yhteiskunnan rattaiden pyörittämistarkoituksissa ja viranomaistehtävien tukemiseen omalla kohdalla sallisin tuon "urkinnan".

viel

Aika naiivi näkemys, ottaen huomioon, että kyllä ne viranomaisetkin vain ihmisiä ovat, esim. Nykäsen tietoja vartijat tutkivat luvatta. PRISM-firmojen kanssa puhutaan lähinnä ulkomaalaisista "viranomaisista", entä, kun sellaiset keräävät materiaalia jonkun suomalaisen päättäjän kiristämiseen? Ja nämä haavoittuvuudet eivät tarkoita, että pelkästään "viranomaiset" pääsevät niitä käyttämään, haavoittuvuus tietoturvassa on sama, kuin kotiovesi olisi selällään, siitä kyllä kuljet sinä, voi myös naapurisi, ja kaikki, jotka vain avonaisen oven huomaavat. NSA:n haittatyökalut on saatavilla, ei mikään viranomaisten yksinoikeus. Snowden tuon asian hyvin tiivisti:

"Arguing that you don't care about the right to privacy because you have nothing to hide is no different than saying you don't care about free speech because you have nothing to say."

Täytynee harjoitella omalla kohdalla viestipohjaista artikulointia enemmän, mutta takaisin asiaan siis. Viestini punainen lanka olikin teoriatasolla käsitellä tiedonkeräämistä / yksityisyydenrajojen venyttämistä yksinomaan sillä tarkoitusperällä, että hallinnolle ja viranomaistoiminnalle olennaiset tiedot ja rikkeet saadaan selville, sillä naiivilla olettamuksella, että tarkoitus todellakin on rehellinen kansallinen hyöty, eikä harmaatalouden rahallisen hyödyn ja häikäilemättömän liiketoiminnan kautta saadun kansalaisen tai väliportaan henkilön kiristäminen tai muu sellainen toiminta. Naiivia, myönnän, koska ihmisiähän tässä kaikki ollaan, mutta teoreettisesti ajatellen minusta parempi ratkaisu kuin pitää kaikki ovet ja ikkunat joko täysin auki tai täysin kiinni liittyen kerättyyn tietoon.

Snowdenin lausekkeeseen viitaten, tarkoitukseni ei ollut väitellä siltä pohjalta, että yksityisyydenoikeudet eivät kiinnosta pätkääkään, koska kyllä ne kiinnostaa, vaan se, että kaiken bittiavaruuden seasta, korkeimman hallinnollisen elimen (siis kansan sellaisen valitseman) tai muun vastaavan demokraattisen organisaation ajamana, minusta valikoitu määrä tiedonkeruuta em. hyötyihin viitaten kunnioittamalla em. sääntöjä ei ole pelkästään väärinkäytettävissä oleva konsepti.

Griffin

Kirjeet mahdollistavat kaikenlaisen ikävän toiminnan, silti niiden sisältöä ei saa tutkia, koska se ei kirjeen välittäjälle / ulkopuoliselle kuulu.
Puhelimet mahdollistavat….. Jsa salakuuntelu vaatii viranomaisiltakin syyn ja sitten luvan.

Tässä Applen tapauksessa tietoja luovutetaan juuri viranomaisten pyynnöstä kuten sähköpostiotteesta käy ilmi. Joten viranomaisella on se syy ja lupa tässäkin tapauksessa.

Tieto on valtaa ja valta luo aina korruptiota ja ongelmia. Tämänkin takia firmojen tiedonkeruuta tulisi rajoittaa mahdollisimman rankalla kädellä.

Tässä Applen tapauksessa oli kyse viranomaisten tietojen keruusta ja nyt puhut enemmänki yleisesti firmojen tietojen keruusta. Kummastako tässä nyt pitäisi keskustella?

Se, että hoitaa asian tietokoneella ei saa antaa mitään uusia erikoisoikeuksia esim applelle / ms:lle, edes etsintäalgoritmien ajoon koneessa / koneen ulkopuolella Jos esim roskopostisuodin siitä kärsii, niin se tulisi ajaa etupäässä koneen puolella. Tai JOS käyttäjä antaa luvan roskapostisuotimelle pilvessä, niin se ei saisi tehdä tai etsiä mitään muuta, tai siirtää mitään tietoja minnekään, mikä ei liity roskapostiin.

Btw. sen roskapostisuotimen toiminta perustuu aika pitkälle kaikkien sähköpostien käyttöön (lue vaikka koneoppimisesta hiukan). Joten vaihtoehdot ei ole se että ajetaanko ne pilvessä vai käyttäjän koneessa, vaan enemminkin se että onko sinulla se toimiva roskapostisuodin vai ei. Muutenkin firmojen tietojen keruu perustuu useiden toimintojen toteuttamisen. Kärjistäen jos ne eivät sitä tekisi sinun esittämässä laajimmassa merkityksessä, niin sitten kaikki pilvipalvelut ja varsinkin koneoppimiseen perustuvat palvelut olisi jäänyt toteuttamatta, ja tietotekniikan ja internetin saralla elettäisiin suurinpiirtein 90 lukua.

Taitaa olla niin että vain rikoksia laitteillaan tekevät tai jotka suunnitelevat niitä, saavat olla huolissaan tästä tiedon jakamisesta. Tavallisille ja rehellisille tuskin tästä on mitään haittaa joten who cares, i don't.

Glfi

"Arguing that you don't care about the right to privacy because you have nothing to hide is no different than saying you don't care about free speech because you have nothing to say,"
-Snowden

Oliko tässä jotain uutta vai ihan muuten vaan tällaista paskaa uutisoidaan?

Tuossa mailissa nimenomaisesti lukee, että Apple jakaa tietoja viranomaisille tietoja heidän pyynnöstään mikä on ollut täysin selvää aina. Tuo on jopa täysin vaadittavaa miltä tahansa yritykseltä joka haluaa jenkeissä toimia. On täysin eri asia auttaa viranomaisia pyyntöä vastaan kuin itse kerätä tietoa omiin tai muiden kolmannen osapuolen hämäriin tarkoituksiin.

Jopa FBI-casessa Apple omilla sivuillaan sanoi suoraan avoimessa kirjeessään että on antanu iCloud kopiot ja kaikki mahdolliset tiedot terroristi-iskun tekijästä.

Näytä kaikki kommentit
Glfi

Taitaa olla niin että vain rikoksia laitteillaan tekevät tai jotka suunnitelevat niitä, saavat olla huolissaan tästä tiedon jakamisesta. Tavallisille ja rehellisille tuskin tästä on mitään haittaa joten who cares, i don't.

Teillä on varmaan tiedossa, että nykyisin on valtioiden ja yritysten palkkaamia kommentaattoreita kaikilla tärkeillä foorumeilla kommentoimassa ja vaikuttamassa ihmisten mielipiteisiin. Sitä on sitten vaikea aina tietää missä milloinkin jne. Muutama palkattu kommentaattori on pieni hinta keskustelun ohjailun hyödyistä / hypen luonnista.

Aiheesta on TED puhekin.

Glfi

Taitaa olla niin että vain rikoksia laitteillaan tekevät tai jotka suunnitelevat niitä, saavat olla huolissaan tästä tiedon jakamisesta. Tavallisille ja rehellisille tuskin tästä on mitään haittaa joten who cares, i don't.

Tällaisesta ajattelutavasta voi sanoa vaikka mitä.Ensinnäkin he, jotka väittävät, ettei yksityisyys ole tärkeää,eivät oikeasti ole sitä mieltä.Tiedämme sen siitä, että vaikka he sanovat näin,he toimivat kaikin tavoin suojellakseen yksityisyyttään.He käyttävät salasanoja sähköposti- ja some-tileillään.He asentavat lukkoja makuuhuoneen ja vessan oveen.Tarkoitus on estää muiden pääsy heidän henkilökohtaiseen tilaansaja asioihin, joita he eivät halua muiden tietävän.Google-pomo Schmidt kielsi työntekijöitään puhumasta teknologiasivusto CNET:llesen jälkeen, kun CNET oli julkaissut henkilökohtaisia tietoja Schmidtistä.Tiedot oli saatu pelkästään Googlen hakukoneesta ja muista Googlen tuotteista.Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg julisti kuuluisassa haastattelussavuonna 2010, ettei yksityisyys ole enää "yhteiskunnallinen normi".Viime vuonna Zuckerberg ja hänen vaimonsa ostivat oman talonsa lisäksikaikki neljä viereistä taloa Palo Altossa yhteensä 30 miljoonalla dollarilla,jottei kukaan voisi tarkkailla heidän yksityiselämäänsä.
(edellisestä linkistäni)

jmjh

Tässä Applen tapauksessa tietoja luovutetaan juuri viranomaisten pyynnöstä kuten sähköpostiotteesta käy ilmi. Joten viranomaisella on se syy ja lupa tässäkin tapauksessa.

Tässä Applen tapauksessa oli kyse viranomaisten tietojen keruusta ja nyt puhut enemmänki yleisesti firmojen tietojen keruusta. Kummastako tässä nyt pitäisi keskustella?

Btw. sen roskapostisuotimen toiminta perustuu aika pitkälle kaikkien sähköpostien käyttöön (lue vaikka koneoppimisesta hiukan). Joten vaihtoehdot ei ole se että ajetaanko ne pilvessä vai käyttäjän koneessa, vaan enemminkin se että onko sinulla se toimiva roskapostisuodin vai ei. Muutenkin firmojen tietojen keruu perustuu useiden toimintojen toteuttamisen. Kärjistäen jos ne eivät sitä tekisi sinun esittämässä laajimmassa merkityksessä, niin sitten kaikki pilvipalvelut ja varsinkin koneoppimiseen perustuvat palvelut olisi jäänyt toteuttamatta, ja tietotekniikan ja internetin saralla elettäisiin suurinpiirtein 90 lukua.

Tietoja voidaan jakaa monella tavalla.
Voidaan jakaa esim tavalla: Tässä on ko henkilön kaikki sähköpostit 2 vuoden ajalta ym ym, kun nyt keksitte pyytää.
VS Tässä on ko henkilön lähettämät sähköpostit osoitteeseen X 1.3.2016. Ei ole mitään syytä antaa ulos yhtään enemmän tietoja kun on pakko. Yleensäkään mitään tietoja, joita ei ole ihan pakko keräillä ei pitäisi keräillä. Nyt tietoja kerätään ja jaellaan ihan, mitensattuu joka on erittäin suuri ongelma. Lisäksi perusteet tietojenluovuttamiselle voivat olla riittämättömät, kuten esim tekijänoikeustrollien kiristyskirjeet ovat osoittaneet ympäri maailmaa.

Suotimen oppimisprosesseista osa voitaisiin pyörittää paikallisesti ja ainoastaan tunnisteita kerätä, joita sitten käytettäisiin oppimiseen. Prosessit tulisivat jokatapauksessa olla sellaisia, että itse viesti sisällöstä ei olisi mitään palautettavissa / aukottomasti todistettavissa.

"hallitukset" mainittu taas ja vieläpä toimituksen toimesta :facepalm:

Eiköhän ne tiedot mene viranomaisille, tiedustelu lafkoille ym ihan kulkematta hallituksen kautta

Glfi

Taitaa olla niin että vain rikoksia laitteillaan tekevät tai jotka suunnitelevat niitä, saavat olla huolissaan tästä tiedon jakamisesta. Tavallisille ja rehellisille tuskin tästä on mitään haittaa joten who cares, i don't.

Poliisivaltion synty on aina tavallisen ja rehellisen enemmistön syytä joka ei nouse vastustamaan kun demokratiaa kavennetaan, vaan ajattelevat who cares, I don't. Kansalaisten valvonta avaa oven kontrolliin ja kontrolli kaventaa sananvapautta, koska väärät mielipiteet ovat rikollisia.

Glfi

Taitaa olla niin että vain rikoksia laitteillaan tekevät tai jotka suunnitelevat niitä, saavat olla huolissaan tästä tiedon jakamisesta. Tavallisille ja rehellisille tuskin tästä on mitään haittaa joten who cares, i don't.

"Sut on tuomittu viharikoksesta. Kaikki omaisuutesi takavarikoidaan ja pankkitilisi jäädytetään. Henkilötunnuksesi otetaan pois käytöstä. Tässä on menolippu "arbeit macht frei" leirille. Hyvää päivänjatkoa!"

Glfi

Taitaa olla niin että vain rikoksia laitteillaan tekevät tai jotka suunnitelevat niitä, saavat olla huolissaan tästä tiedon jakamisesta. Tavallisille ja rehellisille tuskin tästä on mitään haittaa joten who cares, i don't.

Haastan sinut avaamaan etätyöpöydän teamviewerilla ja näyttämään minulle mitä koneeltasi löytyy. Lupaan että en kerro kellekkään mitään, sekä vain vittuilen sinulle suoraan kaikesta löytämästäni. Mitä sä mua muutenkaan pelkäät, voin rehellisesti sanoa olevani loputtomasti luotettavampi, kuin NSA. Jos et välittömästi suostu tarjoukseen, välität yksityisyydestäsi ja valehtelet meillä päin naamaa. Mitens tehdään?

AakeKaake

Mulla on aina ollut vähän tiedonkeruuta puoltava näkemys näihin ja viime vuosien aikana olen henkilökohtaisesti yllättynyt siitä, kuinka jyrkästi ihmiset suhtautuvat tähän nuuskimiseen. Jos lähtökohtaisesti käyttäjä maksaa veronsa eikä rötöstele ja odottaa minimiponnisteluja kanssakansalaisiltaan asian tiimoilta, niin onko se loppujen lopuksi suuri harmi, jos Mikkisoftat ja Applet kurkkaavat mitä pellin alla kone pitää sisällään. En minäkään mainoksista välitä, mutta yhteiskunnan rattaiden pyörittämistarkoituksissa ja viranomaistehtävien tukemiseen omalla kohdalla sallisin tuon "vakoilun".

Tuosta elektronisesta valvonnastahan tuli normi siinä vaiheessa kun miljardit ihmiset käyttävät tietotekniikkaa avaimena internetin julkiseen sisältöön, jonka kautta tietoa on yksinkertainen prosessi kerätä ja valitettavasti internetti avaa myös mahdollisuuden kaikenlaiseen ikävään toimintaan, jota olisi tarkoitus siivoilla pois.

Johtuisiko kenties siitä että ihmisillä on vietti kiellettyyn ja käytännössä kaikki tekevät jotain pikkutuhmaa, oli se sitten jonkun pelin tai elokuvan ajoittainen lataaminen salaa, peppuseksin katsominen vaimolta piilossa tai puutarhajätteen kuljettaminen salaa kunnan tontille ja riippumatta mikä tämä tuhmuus on, about kukaan ei halua sitä julkisesti muiden tietoon. Vaikka sillä ei varsinaisesti edes olisi mitään tekemistä tietokoneiden ja niiden valvonnan kanssa, tuppaa siltikin aina huono omatunto muistuttamaan näitä ihmisiä kiinnijäämisestä, kun "jos vaikka joku sattuisi katsomaan kamerasta" tai "joku sattuisi lukemaan juuri sen mailin jossa mainitsin asiasta kaverille".

Asian siis ei tarvitse olla rationaalinen faktojen suhteen, mutta silti kaikki seuranta josta ei tiedä tasan tarkkaa mihin se kohdistuu ja miksi tuppaa ihmisiä häiritsemään. Voit tehdä asialla havainnollistavan kokeen ja lähteä metsään seuraamaan jotakuta tuntematonta sanomatta tälle koskaan sanaakaan ja katso tuletko ilman mustaa silmää sieltä metsästä pois. :kahvi:

Atros

Johtuisiko kenties siitä että ihmisillä on vietti kiellettyyn ja käytännössä kaikki tekevät jotain pikkutuhmaa, oli se sitten jonkun pelin tai elokuvan ajoittainen lataaminen salaa, peppuseksin katsominen vaimolta piilossa tai puutarhajätteen kuljettaminen salaa kunnan tontille ja riippumatta mikä tämä tuhmuus on, about kukaan ei halua sitä julkisesti muiden tietoon. Vaikka sillä ei varsinaisesti edes olisi mitään tekemistä tietokoneiden ja niiden valvonnan kanssa, tuppaa siltikin aina huono omatunto muistuttamaan näitä ihmisiä kiinnijäämisestä, kun "jos vaikka joku sattuisi katsomaan kamerasta" tai "joku sattuisi lukemaan juuri sen mailin jossa mainitsin asiasta kaverille".

Eikö tuon huonon omantunnon pitäisi toimia molempiin suuntiin? Jos henkilön yksityiselämän pikkurikkeiden ajattelu ja lapsena takaraivoon iskostuneen moraalin ohjaama halu toimia oikein ohjaavat ihmistä pitämään ovet ja ikkunat visusti kiinni ulkopuolisilta, niin eikö myös sillä potentiaalisesti poliittisesti sitoutumattomalle, dataa keräävälle taholle saa antaa yhtään pikkusormea, kun rikostutkinta voisi oikeasti kaivaa kullanarvoista tietoa niistä yhteiskunnan hämärähemmoista, jotka reilusti ylittävät peppuseksi-puutarhäjäte-segmentin rajan. Mitä jos jonkun tuttavan henki tai terveys pelastuu, kun tilanteisiin pystytään ennakoimaan? Jossittelua voidaan jatkaa hamaan tappiin, mutta tarvitseeko aina jokaisen tahon saada suurin pala kakkua itselleen, jos kerrankin tulis tasajako, ja pelisäännöistä sovitaan yhteisesti kaikkia hyödyttävällä tavalla, ei pelkästään ääripäiden access granted / access denied -tyylillä.

Teoriatasolla minusta ihanteellisempi ratkaisu edesauttaa yhteisia agendoja ja antaa jokaiselle pieni osuutensa, Microsoftille sitten karjalanpiirakka.txt:stä ehkä se pieni mainos selaimen viereen ja puutarha-Pentille säällinen oikeus pitää omistaan puolta. Kaipa minäkin nyt sen verran omaa nokkaani pidemmälle ymmärrän asioita, että ilman mitään rajaa homma omaltakin henkilökohtaiselta osalta pakko pitää pussin nyörit tiukalla kaiken varalta, ihan huolimatta siitä mitä itse teen, vaan huolien siitä mitä tiedoillani voidaan minua tai muita vastaan tehdä.

Voit tehdä asialla havainnollistavan kokeen ja lähteä metsään seuraamaan jotakuta tuntematonta sanomatta tälle koskaan sanaakaan ja katso tuletko ilman mustaa silmää sieltä metsästä pois. :kahvi:

Saman puolen joukkueessa pelataan, jos et tuota vielä huomannut. Homma kun nimittäin on ihan toisinpäin, eli itse en ole sinne metsään menossa ketään kyttäämään, vaan se tuntematon, hermostunut tyyppi siellä jo valmiina kädet nyrkissä odottamassa. Eikö olisi parempi olla taskulamput mukana ihan kaikilla siellä metikössä ja reipas tervehdys keuhkojen perältä kuka ja millä asialla ollaan.

Mistä ne tietää kuka sitä tietokonetta kulloinkin käyttää, jos tietokoneelle ei ole syöttänyt mitään oikeita omia tietoja?

AakeKaake

Eikö tuon huonon omantunnon pitäisi toimia molempiin suuntiin? Jos henkilön yksityiselämän pikkurikkeiden ajattelu ja lapsena takaraivoon iskostuneen moraalin ohjaama halu toimia oikein ohjaavat ihmistä pitämään ovet ja ikkunat visusti kiinni ulkopuolisilta, niin eikö myös sillä potentiaalisesti poliittisesti sitoutumattomalle, dataa keräävälle taholle saa antaa yhtään pikkusormea, kun rikostutkinta voisi oikeasti kaivaa kullanarvoista tietoa niistä yhteiskunnan hämärähemmoista, jotka reilusti ylittävät peppuseksi-puutarhäjäte-segmentin rajan. Mitä jos jonkun tuttavan henki tai terveys pelastuu, kun tilanteisiin pystytään ennakoimaan? Jossittelua voidaan jatkaa hamaan tappiin, mutta tarvitseeko aina jokaisen tahon saada suurin pala kakkua itselleen, jos kerrankin tulis tasajako, ja pelisäännöistä sovitaan yhteisesti kaikkia hyödyttävällä tavalla, ei pelkästään ääripäiden access granted / access denied -tyylillä.

Teoriatasolla minusta ihanteellisempi ratkaisu edesauttaa yhteisia agendoja ja antaa jokaiselle pieni osuutensa, Microsoftille sitten karjalanpiirakka.txt:stä ehkä se pieni mainos selaimen viereen ja puutarha-Pentille säällinen oikeus pitää omistaan puolta. Kaipa minäkin nyt sen verran omaa nokkaani pidemmälle ymmärrän asioita, että ilman mitään rajaa homma omaltakin henkilökohtaiselta osalta pakko pitää pussin nyörit tiukalla kaiken varalta, ihan huolimatta siitä mitä itse teen, vaan huolien siitä mitä tiedoillani voidaan minua tai muita vastaan tehdä.

"yhteiskunta, jossa ihmisiä voidaan valvoa koko ajan,on yhdenmukainen, totteleva ja alistuva.Siksi jokainen tyranni, olipa hän sitä avoimesti tai ei,himoitsee sellaista järjestelmää.Mikä tärkeintä, yksityisyyden suoja, se, että voi ajatella ja puhua ilmantuomitsevia katseita, on ainoa paikka luovuudelle, tutkimiselleja toisinajattelulle.Jos annamme periksi valvontayhteiskunnalle,annamme ihmisen vapauden perustan rappeutua."

Vakoilu voi lisääntyä jos se aina sallitaan, ja tulevaisuudessa voisi olla että ei olisi enää yksityisyyttä.

AakeKaake

Eikö tuon huonon omantunnon pitäisi toimia molempiin suuntiin? Jos henkilön yksityiselämän pikkurikkeiden ajattelu ja lapsena takaraivoon iskostuneen moraalin ohjaama halu toimia oikein ohjaavat ihmistä pitämään ovet ja ikkunat visusti kiinni ulkopuolisilta, niin eikö myös sillä potentiaalisesti poliittisesti sitoutumattomalle, dataa keräävälle taholle saa antaa yhtään pikkusormea, kun rikostutkinta voisi oikeasti kaivaa kullanarvoista tietoa niistä yhteiskunnan hämärähemmoista, jotka reilusti ylittävät peppuseksi-puutarhäjäte-segmentin rajan. Mitä jos jonkun tuttavan henki tai terveys pelastuu, kun tilanteisiin pystytään ennakoimaan? Jossittelua voidaan jatkaa hamaan tappiin, mutta tarvitseeko aina jokaisen tahon saada suurin pala kakkua itselleen, jos kerrankin tulis tasajako, ja pelisäännöistä sovitaan yhteisesti kaikkia hyödyttävällä tavalla, ei pelkästään ääripäiden access granted / access denied -tyylillä.

Teoriatasolla minusta ihanteellisempi ratkaisu edesauttaa yhteisia agendoja ja antaa jokaiselle pieni osuutensa, Microsoftille sitten karjalanpiirakka.txt:stä ehkä se pieni mainos selaimen viereen ja puutarha-Pentille säällinen oikeus pitää omistaan puolta. Kaipa minäkin nyt sen verran omaa nokkaani pidemmälle ymmärrän asioita, että ilman mitään rajaa homma omaltakin henkilökohtaiselta osalta pakko pitää pussin nyörit tiukalla kaiken varalta, ihan huolimatta siitä mitä itse teen, vaan huolien siitä mitä tiedoillani voidaan minua tai muita vastaan tehdä.

Siis teoriatasolla rikoksesta pitää olla riittävä kiinnijäämisriski ja riittävän suuri rangaistus, että suurempia rikoksia ei tehdä. Mikäli alamme mennä liikaa ennaltaehkäisyyn valvonnan turvin, niin yhteiskunta muuttuu herkästi valvontayhteiskunnaksi, jota yleisesti pidetään riskaabelina kehityksenä.

Ajatellaan vaikka nykypäivän Turkkia. Mikäli heillä olisi kaikki modernit menetelmät kaikkien kansalaistensa kaiken nettiliikenteen valvontaan jollaikin "poliittisesti neutraalilla turkintaelimellä" ja kamerat joka kadun kulmassa isoissa kaupungeissa, niin mikä estäisi Erdogania nyt politisoimasta kyseisiä instansseja ja käyttämästä niitä kansaa vastaan, auttaen vangitsemaan poliittiset vastustajansa ja käyttämään väkivaltaa niitä vastaan jotka vielä vastustelevat?

Mitäs sitten jos sama tapahtuisi isommassa valtiossa, sanotaan vaikka sellaisessa jonka sotilasbudjetti on about 40% koko maailman sotilasbudjetista ja jonka toisen pääehdokkaan valtion päämieheksi vaalidogmaan kuuluu passittaa kilpakumppaninsa ensitöikseen vankilaan jos tulee valituksi?

Nämä kansalaisten vakoiluasiat tuppaavat helposti potkaisemaan takapuolelle, jos niiden käsittelyn aikana nukkuu. Mikä takaa sinulle että edes Suomi on enää demokraattinen valtio seuraavan kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Noin pitkälle on kohtalaisen vaikeaa ennustaa, kuten Venäjä osoittaa. 2000-luvun alkupuolella kaikki uskoivat että Venäjän peloite on takana ja että heistä on tulossa Eurooppalainen demokraattinen valtio, mutta kuinkas kävikään. Tääläkin saattaa hyvin joku protestiliike valita meidän oman "Aatun" pallille, tai sitten se yksinkertaisempi "vanha idän vihtahousu" päättää liittää entisen suuriruhtinaskuntansa takaisin karhun syleilyyn ja mikä estää heitä näissä skenaarioissa käyttämästä kyseisiä välineitä kansaa vastaan?

Kannattaa aina muistaa että vanhoilla keinoilla ollaan pärjätty tähänkin asti, joten ennen kun asioita lähtee muuttamaan niin kannattaa yksinkertaisesti kysyä "miksi?" ja varsinkin "miksi vanhaa toimivaa metodia pitäisi korjata". Väkivaltakuolemien osuus väestön kuolemista on kuitenkin ollut tässä maassa jatkuvasti laskussa toisen maailmansodan jälkeen.

Muropaketin uusimmat