Uusimmat

ZTE ei luovuta taittopuhelimen heikosta menestyksestä huolimatta

14.01.2018 11:55 Muropaketin toimitus

ZTE:n julkaisema taittuva älypuhelin Axon M ei ole menestynyt mitenkään mairittelevasti, mutta yhtiö aikoo silti jatkaa kehitystyötä konseptin parissa.

Myyntimenestyksestään huolimatta on Axon M saanut myös hyvää palautetta. Sen perusteena on yhtiön markkinoinnin varajohtajan Jeff Yeen mukaan yksinkertaisesti se, että puhelin on tuonut markkinoille jotain aivan uutta. Pitkän tähtäimen tavoitteena yhtiöllä onkin luoda kokonainen tuotemallisto erilaisia taittuvia puhelimia, joiden on tarkoitus olla huomattavasti Axon M:ää kehittyneempiä. Lähitulevaisuudessa luvassa olevat parannukset pohjautuvat kuitenkin edelleen nykymalliin.

Yee’n mukaan taittuvat puhelimet ovat tällä hetkellä ennen kaikkea kokeiluja. Todelliset taittuvat näytöt ovat vasta tulossa. Kun ne saadaan käyttöön, katoaa kahden erillisen näytön käyttämisen tarve. Jeff Yee’tä haastatteli Engadget.