Uusimmat

ZTE onnistui neuvottelemaan itsensä takaisin markkinoille

08.06.2018 20:35 Muropaketin toimitus

ZTE-puhelinvalmistajan tarina oli erittäin lähellä loppua sen jouduttua Yhdysvaltojen kanssa kaupankäyntikieltoon huhtikuussa. Yhtiö on saanut neuvoteltua itselleen mahdollisuuden jatkaa toimintaansa, mutta se ei onnistunut halvalla.

Yhtiö joutuu väärinkäytöstensä johdosta maksamaan miljardin dollarin sakot Yhdysvalloille, vaihtamaan hallituksensa ja johtoportaan kuukauden aikana ja sulauttamalla Yhdysvaltojen hallituksen määräämät valvojat osaksi organisaatiota. ZTE maksaa valvojien palkan, mutta ne raportoivat Yhdysvaltojen hallitukselle.

Tämän lisäksi yhtiö joutuu tekemään 400 miljoonan dollarin panttijärjestelyn estämään mahdollisia tulevia rikkomuksia.

Yhtiö ajautui alunperin hankaluuksiin, kun se ei enää voinut ostaa Yhdysvalloista puhelimissa välttämättömiä komponentteja. Tilanteesta uutisoi esimerkiksi Android Authority.