Uusimmat

Moleskinen uusi päivyri tallentaa tiedot automaattisesti pilvikalenteriin

10.09.2017 10:24 Muropaketin toimitus

Puhelimissa on ollut kalenterisovelluksia jo kauan ennen kuin termi ”älypuhelin” keksittiin.  Vielä pidempi historia on kuitenkin paperikalentereilla. Nämä kaksi yhdistyvät Moleskinen uutuudessa.

Legendaariseksi 20 vuoden olemassaolonsa aikana kohonnut Moleskine my valtavia määriä muistikirjoja, kalentereita, päivyreitä ja kaikkea näihin liittyvää. Paperisen maailman paluuseen tähdännyt yritys on kuitenkin nyt kääntämässä kelkkaa digitaalisen tulevaisuuden suuntaan uudella Smart Planner -tuotteellaan, kertoo MacRumors.

Digitaalisia kyniä ja papereita on ollut tarjolla koko vuosituhannen ajan, mutta kukaan ei vielä ole onnistunut tekemään niistä menestystuotetta. Moleskinen valikoimissakin on ollut digituotteita, mutta uutuudessa on aiempiin verrattuna yksi tärkeä ero. Uuteen digipäivyriin tehdyt merkinnät siirtyvät sellaisenaan joko Googlen tai Applen pilvikalenteriin, eivät vain valmistajan omaan sovellukseen.

Jotta tämä toimii, tarvitaan sekä Moleskinen uusi päivyri ja Pen+ -erikoiskynä, joiden hinta on yhteensä 229 euroa. Pelkän päivyrin voi hankkia 29,90 eurolla, mutta ilman Pen+ -kynää sen erikoisominaisuuksia ei pääse käyttämään.

Muropaketin uusimmat