Uusimmat

Myös OnePlus 5T tulee säilyttämään 3,5 millimetrin kuulokeliitännän

02.11.2017 13:03 Muropaketin toimitus

OnePlus on vihjaillut Twitterissä, että myös seuraavaksi julkaistavassa OnePlus 5T -mallissa säilyy 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.

OnePlus on julkaissut Twitterissä kuvan, jossa kysytään ”Mitä puhelimillamme on yhteistä?”. Tekstin alapuolella on kuva kaikista OnePlus-älypuhelimista ja niissä kaikissa näkyy 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä. Kuvan perusteella lienee varmaa, että se löytyy myös tulevasta OnePlus 5T -mallista.

Monet muut valmistajat ovat jo hylänneet 3,5 millimetrin kuulokeliitännän ja suosineet USB-C:n tai Bluetoothin kautta tapahtuvaa musiikin toistamista. Kuulokeliitäntä puuttuu esimerkiksi Essential Phonesta, Googlen Pixel 2 -puhelimista, uusista iPhoneista sekä HTC:n U11:sta. Kuulokeliitännän poistoa on perusteltu muun muassa vesitiiviyden parantumisella, tilan säästöllä sekä näytön reunojen kaventamisella.

OnePlus 5T:n odotetaan saavan virallisen julkistuksensa kuluvan kuun loppupuolella.