Uusimmat

Nokia 9 PureViewistä vuoti uusi kuva, teknisiä tietoja sekä mainosvideo

31.12.2018 13:31 Muropaketin toimitus

HMD Globalin kehittämän Nokia 9 PureViewin julkistus lienee lähellä, sillä laitteesta on vuotanut uusi mainoskuva sekä puhelimen teknisiä ominaisuuksia ja kameran toimintaa esittelevä video.

Kuvavuodon takana on luotettavista mobiilivuodoista tunnettu Evan Blass. Uusi kuva esittelee Nokia 9:ää etu- ja takapuolelta ja se on hyvin linjassa puhelimesta aiempien vuotaneiden kuvien kanssa.

MySmartPrice on puolestaan saanut käsiinsä Nokia 9:n viisilinssisen kameran ominaisuuksia esittelevän mainosvideon, josta myös Evan Blassin julkaisema kuva on peräisin. Sen mukaan puhtaalla Android 9 Piellä toimivan laitteen kamera on jopa 10 kertaa tavallista valovoimaisempi ja kykenee hyvin tarkkoihin kuviin. Kuvien syväterävyyttä voi puolestaan muokata Google Photosin kautta.

Nokia 9:n 5,99-tuumaisessa näytössä on videon perusteella näyttöön upotettu sormenjälkilukija. Puhelimesta löytyvät myös Snapdragon 845 -suoritin ja mahdollisuus langattomaan lataukseen. Muistia on tarjolla 6 / 128 gigatavua ja päivityksiä puhelimeen luvataan ainakin seuraaviksi kahdeksi vuodeksi.

Aiemman huhun mukaan Nokia 9 julkistetaan virallisesti tammikuun viimeisellä viikolla.

Muropaketin uusimmat