Uusimmat

NSA rikkoi tuomioistuimen mukaan lakia vakoillessaan kansalaisiaan – Snowden tyytyväinen, Trump harkitsee armahtamista

07.09.2020 10:47 Muropaketin toimitus

Edward Snowden paljasti seitsemän vuotta sitten Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n harjoittaman systemaattisen omien kansalaistensa vakoilun. Nyt toiminta on oikeuden päätöksellä todettu laittomaksi.

Miljoonien amerikkalaisten valvonta paljastui vuonna 2013. Yhdysvaltain ylimmät tiedusteluviranomaiset väittivät siihen saakka, ettei NSA tietoisesti kerännyt tietoja yhdysvaltalaisten puhelinliikenteestä.

– En kuvitellut näkeväni tätä päivää, jona tuomioistuimemme tuomitsee NSA:n toiminnan lainvastaiseksi ja samalla antaa minulle tunnustusta sen paljastamisesta, Snowden ihmetteli.

– Silti se päivä on koittanut, Snowden jatkoi.

Snowdenin paljastusten jälkeen tiedusteluviranomaiset puolustautuivat, että NSA:n valvontaohjelmalla oli ollut ratkaiseva rooli kotimaisen terrorismin torjunnassa. Oikeus kuitenkin antoi ymmärtää, että väitteet ovat ristiriitaisia ajatellen sitä, mitä kaikkea dataa on kerätty. Oikeuden mukaan ohjelma myös rikkoi lakia.

American Civil Liberties Union -kansalaisoikeusjärjestö oli tyytyväinen tuomioon ja kutsui sitä voitoksi ihmisten yksityisyydelle. Viime kuussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi harkitsevansa Snowdenin armahtamista.

Muropaketin uusimmat