Uusimmat

Odotettu Essential PH-1 kaupoissa jo tällä viikolla?

16.08.2017 18:41 Muropaketin toimitus

Alkuperäisen Androidin kehittämisellä teknotaivaan kiintotähdeksi ponkaiseen Andy Rubinin odotettu Essential PH-1 on ilmeisesti saapumassa kauppoihin jo tällä viikolla.

Tähän viittaisi ainakin Reddit-palvelussa levinnyt kuva, jossa puhelinta esitellään jenkkioperaattori Sprintin koulutustilaisuudessa. Koulutuskuvassa on ainoastaan valokuva puhelimesta, teksti, jonka mukaan puhelin on saatavilla elokuun 18. päivänä ja tieto myyjille suunnatusta bonuksesta, 20 dollaria per Essential-puhelimen aktivointi.

Erikoiseksi päivän tekee se, että Essential on ilmoittanut pitävänsä puhelimeen liittyvät ”First Look” -tapahtumat elokuun 21. ja 23. päivänä. Puhelinta saisi siis Sprintiltä muutamaa päivää ennen tilaisuuksia.

Vaikka kuvasta ei juuri lisätietoja selviäkään, spekuloi AndroidHeadlines sen pohjalta voimakkaasti. Andy Rubin lupasi, että tällä viikolla kuluttajat saavat tietää mistä Essentialia voi hankkia. Ehkäpä luvassa on Sprintin julkaisun lisäksi myös operaattorilukitsemattoman mallin julkistus samana päivänä? Vuotaneessa kuvassa näkyy puhelin vain mustana, mutta julkistuksen mukaan siitä tuodaan myyntiin myös valkoinen malli. Tiedossa ei ole saako molempia Sprintiltä, vai onko valkoinen esimerkiksi lukitsematon versio, vai saako molempia värejä niin Sprint-versiona kuin lukitsemattomana. Vastauksia näihin ja moniin muihin Essentialiin liittyviin kysymyksiin saataneen perjantaina.