UUSIMMAT

RED lykkää mysteeripuhelimensa julkaisua – nähdäänkin vasta elokuussa

03.05.2018 17:20 | Muropaketin toimitus | 1

Järeitä elokuvakameroita valmistava RED on julkaisemassa tänä vuonna ensimmäistä älypuhelintaan. Nyt puhelimen julkistus on siirretty syksylle.

RED Hydrogen on äärimmäisen mielenkiintoinen laite, oikeastaan voisi puhua kannettavasta ammattiluokan kamerasta, jossa on samalla puhelinominaisuuksia. Myös laitteen holografinäyttöä on sanottu vallankumoukselliseksi. Harva tosin on päässyt käpistelemään laitetta omin käsin.

Alunperin puhelin piti julkistaa jo tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta nyt yrityksen toimitusjohtaja Jim Jannard on ilmoittanut muutaman kuukauden lykkäyksestä. Aika käytetään puhelimen parantamiseen entisestään. Esimerkiksi sekä eteen että taakse on tarkoitus asentaa kaksoiskamerat alunperin ilmoitettujen yksittäisten kennojen sijasta.

Ilmeisesti vielä elokuussakaan käsissä ei ole valmista tuotetta, vaan luvassa on ”enemmän ohjelmisto- ja rautapäivityksiä kuin mihinkään aiempaan puhelimeen koskaan”.

Puhelinta ilmeisesti esitellään nykytilassaan laajemmin toukokuun 19. päivänä REDin studioilla Hollywoodissa.

Keskustelu

Mielenkiintoinen puhelin, pitkästä aikaa sit Lumia 1020:n jälkeen.

RED ei kyllä ole kuuluisa "järeistä" kameroistaan, vaan päinvastoin nimeomaan siitä, että alkoivat tekemään pienikokoisia kameroita Hollywoodille.

Muropaketin uusimmat