Uusimmat

Samsung aloitti Galaxy S10 -mallien Android 10 -päivytysten jakelun

29.11.2019 10:34 Muropaketin toimitus

Samsung on aloittanut Android 10:n ja One UI 2.0:n virallisen julkaisuversion jakelun Galaxy S10, S10+ ja S10e -laitteille Saksassa.

Päivitystä jaetaan aalloissa markkina-alueittain, joten päivityksen saapumista Suomeen voidaan joutua odottamaan vielä jonkin aikaa. Päivityksellä on kokoa 1,9 gigatavua ja sen mukana saapuu myös Androidin joulukuun tietoturvapäivitys, kertoo GSMArena.

Päivitys sisältää monia käyttäjien kannalta mukavia uudistuksia. Esimerkiksi Night Mode uudelleennimetään Dark Modeksi ja jatkossa se tummentaa myös taustakuvaa silmien säästämiseksi. Lukitusruudussa puolestaan tekstien värit erottuvat paremmin taustakuvasta.

Digital Wellbeing mahdollistaa jatkossa esimerkiksi työhön keskittymisen entistä paremmin ja asetusvalikkoa on tehty yksinkertaisemmaksi. Muistia voi puolestaan tyhjentää automaattisella toiminnolla, joka mahdollistaa tuplakuvien poistamisen.