Uusimmat

Samsung Galaxy S10 toimii langattomien Galaxy Buds -kuulokkeiden latausalustana uudessa mainoskuvassa

07.02.2019 15:45 Muropaketin toimitus

Aiempi huhu siitä, että ainakin osaa Samsung Galaxy S10 -malleista voisi käyttää myös muiden laitteiden langattomaan lataamiseen on saanut lisää tukea taakseen. Uudessa mainoskuvassa Galaxy S10 Plussan avulla ladataan tulevia täysin langattomia Galaxy Buds -nappikuulokkeita.

Vastaava ominaisuus löytyy myös Huawei Mate 20 Pro -mallista. Huawei Mate 20 Pron tapauksessa ominaisuuden hyödyllisyys on jäänyt hieman kyseenalaiseksi kehnon hyötysuhteen vuoksi.  Galaxy S9:n langaton lataus Huawei Mate 20 Pron avulla latasi kohdelaitteen akkua kolme prosenttia mutta kulutti Mate 20 Pron akkua yhdeksän prosenttia. Toisaalta esimerkiksi nappikuulokkeiden suhteessa varsin pienen akun lataamiseen ominaisuus voisi olla varsin kätevä.

Vielä ei tiedetä, perustuuko Samsung Galaxy S10 -puhelimesta todennäköisesti löytyvä käänteinen langaton lataus samaan Qi-teknologiaan kuin Mate 20 Pro -puhelimesta löytyvä ominaisuus. On myös mahdollista, että Samsung on onnistunut parantamaan langattoman latauksen hyötysuhdetta.

Winfuturen mukaan Galaxy Buds -kuulokkeiden hinnaksi tulee 149 euroa. Ne julkistetaan todennäköisesti samassa 20. päivä helmikuuta järjestettävässä tapahtumassa kuin uudet Galaxy S10 -mallitkin.