Samsung Galaxy S9 esillä jo vuotokuvissa

22.11.2017 19:18 Muropaketin toimitus

Samsungin on kerrottu julkaisevan Galaxy S -sarjan uuden mallin ensi vuoden helmikuussa. Ensimmäiset vuotokuvat puhelimesta ovat nyt valuneet julkisuuteen hyvissä ajoin ennen julkaisua.

Kuvat sai käsiinsä BGR-sivusto. Kuvien taustalla on puhelinten suojakuoria valmistava Ghostek, jonka S9-mallia puhelimineen ne kuvaavat. BGR vetoaa lukuisiin muihin lähteisiinsä, jotka ovat vahvistaneet kuvissa esiintyvän ainakin hyvin läheisesti tulevaa S9-mallia muistuttavan puhelimen. Erään lähteen mukaan näytön yläpuolella oleva reunus olisi kuvassa näkyvää ohuempi ja kaiutin näyttää hieman erilaiselta.

Kuvien lisäksi tiedossa on huhumuodossa joitakin puhelimen ominaisuuksia. Esimerkiksi järjestelmäpiirinä on joko Samsungin oma Exynos 9810 tai upouusi Snapdragon 845, keskusmuistia on joko neljä tai kuusi gigatavua, ja takapuolella on viimein kaksoiskamera. Kameran linssit ovat tällä kertaa päällekkäin, eivät vierekkäin kuten Note 8 -mallissa. Puhelimessa piti olla myös Applen Face ID -teknologiaa muistuttava kasvojentunnistus, mutta sitä ei ilmeisesti ehditty saada ajoissa valmiiksi. Puhelimessa on siten myös sormenjäljenlukija takapuolella, aivan kuten kuvasta näkyy.