Uusimmat

Samsung Mobile Unpacked 2012 ja Galaxy S III ensituntumat

06.05.2012 23:37 Juha Kokkonen

Samsungin kolmannen sukupolven Galaxy S -mallia on odotettu saapuvaksi jo koko kuluva vuosi ja odotus huipentui vihdoin 3. toukokuuta Lontoossa järjestettyyn Samsung Mobile Unpacked 2012 -tapahtumaan. TaskuMuro matkusti paikanpäälle Englantiin seuraamaan uuden Galaxy S:n julkaisua lähietäisyydeltä. Odotukset uutuuden suhteen olivat luonnollisesti korkealla.

Samsung lennätti suomalaiset toimittajat paikanpäälle jo hyvissä ajoin torstai-aamupäivällä, joten ennen iltakuudelta avautuvaa tapahtumapaikkaa jäi hyvää aikaa kierrellä pikaisesti Lontoon keskustan tärkeimmät nähtävyydet. Metron seitsemän punnan päiväkortti helpotti liikkumista kummasti ja kierroksella tuli todettua, että mm. Piccadilly Circus, Trafalgar Square, Westminster Abbey, Big Ben ja London Eye ovat edelleen pystyssä.

Itse Samsung Mobile Unpacked 2012 -tapahtuma järjestettiin Earls Court Exhibition Centressä Kensingtonin kaupunginosassa. Ulkoa pääsisäänkäynti oli koristeltu suurella ”The next big thing is coming” -lakanalla, pienemmillä Mobile Unpacked -lakanoilla sekä Samsungin logolla. Ei siis ollut erehtymisen vaaraa, olimmeko oikeassa paikassa.

Tervetuliaisdrinkkien jälkeen vieraat ohjattiin jättimäiseen sinivioletiksi valaistuun saliin, jonka lavan edessä oli parikymmenmetrinen valkokangas. Ennen esityksen alkua odottavia kiusoiteltiin kankaalla liikkuneilla valkoisilla ja sinisillä pisaroilla sekä tunnelmaan sopivalla taustamusiikilla.

Muutaman minuutin yli seitsemän valkokankaalla alkoi pyöriä käyttäjien toiveita unelmapuhelimiensa suhteen ja hetki tästä lavalle toivotettiin tervetulleeksi Samsungin mobiiliviestintäosaston johtaja JK Shin. Lyhyen päällispuolisen ominaisuuskatsauksen jälkeen mies veti taskustaan esiin uuden Galaxy S III:n valkoisen version ja kankaalle ilmestyi ensimmäinen virallinen kuva laitteesta vieressään teksti ”Designed for Humans”.

Laitteen yleisen paljastuksen jälkeen lavalle saapuivat Samsung Mobile Belgian markkinointipäällikkö Loesje De Vriese sekä Samsungin Euroopan telekommunikaatiotoiminnan johtaja Jean-Daniel Ayme esittelemään Galaxy S III:n ominaisuuksia yksityiskohtaisemmin. Ehkäpä jopa hieman liian yksityiskohtaisesti, sillä ruudulle marssitettiin melkoinen liuta erinäisiä markkinointitermeillä kuorrutettuja ominaisuuksia, joista osassa ei ole suoranaisesti mitään uutta. Käydään kuitenkin tässä läpi muutamia tärkeimpiä ohjelmistopuolen toimintoja.

Smart Stay -ominaisuuden avulla Galaxy S III:n näyttö pysyy päällä, vaikka käyttäjä ei koskisi näyttöä. Tekniikka hyödyntää laitteen etukameraa, joka seuraa käyttäjän kasvoja. Näin esimerkiksi e-kirjaa lukiessa näyttö ei sammu itsekseen. Ainakin teoriassa hyvältä kuulostava ominaisuus, kunhan kameran hyödyntäminen tunnistuksessa ei vaikuta negatiivisesti akunkestoon.

S Voice on Samsungin versio Applen Siri -puheentunnistussovelluksesta. Android-puhelimet ovat jo aiemmin ymmärtäneet muutamia äänikomentoja, mutta S Voice nousee painimaan samaan sarjaan Sirin kanssa. S Voicen avulla on mahdollista mm. herättää puhelin, lähettää viestejä ja sähköposteja, tiedustella säätä tai asettaa kalenteritapahtumia. Aluksi tuettuna on kahdeksan kieltä, joiden joukossa ei vähemmän yllättäen ole suomea.

Social tag -ominaisuus mahdollistaa ystävien seuraamisen kuvien avulla. Ohjelmisto tunnistaa ihmiset kuvista ja tarjoaa suoraa yhteyttä kuhunkin henkilöön puhelun, viestin, sähköpostin tai sosiaalisten verkkojen kautta.

Buddy photo share on puolestaan tarkoitettu kuvien nopeaan jakamiseen suoraan ystäville. Social tagin tapaan Buddy photo share tunnistaa ihmisten kasvot automaattisesti ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa kuvat suoraan niissä esiintyville henkilöille.

Pop up play hyödyntää Galaxy S III:n uutta neliydinsuoritinta ja mahdollistaa videon katsomisen samanaikaisesti puhelimen muiden toimintojen kanssa. Video avautuu omaan pieneen ikkunaansa, jota voi siirrellä vapaasti puhelimen näytöllä. Kuulostaa ehkä hyvältä, mutta ainakaan TaskuMuron ensituntumien perusteella ominaisuudelle ei löydy käytännössä juurikaan käyttöä.

Esityksen päätyttyä valtava valkokangas nostettiin ylös ja takaa avautui pääsy suureen esittelytilaan. Samalla Samsung esitteli uudet siirrettävät lasiseinäiset esittelypisteensä, joita se aikoo käyttää ainakin Lontoon olympialaisissa ensi kesänä. Toimittajajoukko teki hurjan rynnistyksen esittelylaitteiden kimppuun, joten päätimme tässä vaiheessa suosiolla nauttia ensin illallisen ja palata uutuuden pariin alkurynnistyksen laannuttua.

 

Sisältö

  1. Samsung Mobile Unpacked 2012 ja Galaxy S III ensituntumat
  2. Galaxy S III ensituntumat