Uusimmat

Samsungin taittuvanäyttöista älypuhelinta saatetaan joutua odottamaan vielä ensi vuoteen – Luvassa myös taittuvalle näytölle optimoitu Android-versio

27.10.2018 10:29 Muropaketin toimitus

Samsung julkistaa todennäköisesti maailman ensimmäisen taittuvanäyttöisen älypuhelimen jo ensi kuussa. Uuden raportin mukaan Google ja Samsung kehittävät tällä hetkellä taittuvanäyttöisille älypuhelimille optimoitua Androidia.

Samsung on vihjaillut, että sen odotettu taittuvanäyttöinen älypuhelin nähdä jo ensi kuussa järjestettävässä Samsung Developer Conferencessa. Bloombergin saamien tietojen mukaan kyse saattaa kuitenkin olla vasta konseptikuvien esittelystä eikä varsinaisesta älypuhelimesta. Älypuhelimen varsinainen julkaisu saattaa venyä jopa ensi vuoden toiselle neljännekselle saakka.

Samsung on Bloombergin mukaan testannut prototyyppien muodossa sekä vaaka- että pystysuunnassa taittuvaa älypuhelinta. Toistaiseksi vaakasuunnassa taittuva puhelin vaikuttaa paremmalta idealta muun muassa siksi, että se mahtuu paremmin käteen.

Taittuvanäyttöinen älypuhelin tulee muuttamaan tavan, jolla älypuhelinta käytetään ja se tuleekin Samsungin mukaan tarjoamaan tabletmaisen kokemuksen. Koska taittuvanäyttöinen älypuhelin eroaa toiminnaltaan tavallisista älypuhelimista, vaatii sen käyttöliittymä viilausta. Bloombergin saamien vahvistamattomien tietojen mukaan Google ja Samsung kehittävätkin tällä hetkellä taittuvanäyttöisille älypuhelimille optimoitua Android-versiota.