Uusimmat

Yhteenveto

29.12.2019 10:00 Samuli Herttua

Yhteenveto

Vaikka uusin malli ei tuokaan Apple Watchiin mullistavia ominaisuuksia jatkuvaa näyttöä lukuun ottamatta, on Apple Watch edelleen yksi markkinoiden edistyksellisimmistä älykelloista.

Apple Watchin sovellusvalikoima on omassa luokassaan verrattuna kovimpiin kilpailijoihin, kuten Samsungiin. Kellon suorituskyky on saatu jo nostettua sille tasolle, että sovellukset aukeavat riittävällä nopeudella. Maksaminen Apple Pay:llä toimii erinomaisesti ja nopeasti, vaikka kaikki pankit eivät sitä valitettavasti vielä tue. Kellon Cellular-versio mahdollistaa myös puhelimen jättämisen kotiin lenkin ajaksi, jolloin puhelut sekä viestit voi hoitaa tarvittaessa kellon kautta.

Valitettavasti Apple Watchin kompastuskivet ovat pysyneet ennallaan jo kellon ensimmäisistä malleista lähtien. Suurimpana niistä voi pitää akunkestoa, joka uudessa mallissa on laskenut entisestään aina päällä olevan näytön takia. Jatkuva näyttö on kuitenkin kytkettävissä pois päältä, jolloin akku kestää tovin pidempään, mutta erinomaisesta akunkestosta on silti turha puhua. Kello on järkevää ladata yöunien aikana, sillä siinä ei ole vielä omaa unen mittaavaa sovellusta.

Android-puhelimen käyttäjän on turha edes haaveilla Apple Watchin käytöstä, sillä kello toimii pelkästään Applen oman iPhonen kanssa.

Koska Apple Watchin hinta karkaa jo halvimmillaan lähemmäs viidensadan euron hintaluokkaan, on sitä mahdotonta suositella täysin varauksetta. Mahdollisen ostajan on järkevä miettiä, mihin käyttöön kello oikeastaan tulee, ja miettiä varsinkin Cellular-version tarpeellisuutta. Jos prioriteettina on kellosta löytyvien sovelluksien käyttö ja olet jo kahliutunut Applen ekosysteemiin ja sen palveluihin, on Apple Watch lähes ainoa järkevä valinta. Cellular-versiota harkittaessa on hyvä muistaa myös taas uuden liittymän kuukausimaksut, jotka tulevat rasittamaan vielä kellon hinnan päälle.

Jos kuitenkin kellon tarkoitus on toimia enemmän aktiivisuuden seuraajana ja ilmoituksien näyttäjänä, on parempi miettiä huomattavasti halvempia aktiivisuusrannekkeita tai älykelloja esimerkiksi Huawein tai Samsungin leiristä, jotka toimivat myös iPhonen kanssa.

Jos omistat vanhemman Apple Watchin ja mietit päivittämistä uuteen, on uudemman kellon käytettävyys erityisesti suorituskyvyn osalta niin paljon kehittynyt, että sitä voisi jopa suositella harkitsemaan. Päivittämistä edellisestä Series 4 -mallista ei voi kuitenkaan suositella, ellei välttämättä koe jatkuvasti päällä olevaa näyttöä erityisen tarpeelliseksi.

Hyvää

  • Sovellusvalikoima
  • Suorituskyky
  • eSIM-tuki (vain Telialla)
  • Apple Pay -maksuominaisuus
  • Aina päällä oleva näyttö varauksin

Huonoa

  • Akunkesto
  • Ei unenseurantaa
  • Ei tukea Android-puhelimille
  • Hinta

Tekniset tiedot Apple Watch Series 5 (GPS + Cellular)

  • Hinta: 40 mm alkaen 459 €, 44 mm alkaen 489 €
  • Näyttö: 1,57” tai 1,78″ LTPO OLED -kosketusnäyttö
  • Tallennusmuisti: 32 Gt
  • Akunkesto: Noin 24-36h
  • Vedenkestävä: 50 metriin asti (5 ATM)
  • Yhteydet: Bluetooth 5.0, WiFi 802.11 b/g/n, eSIM, GPS
  • Muuta: Sykkeen seuranta, EKG

 

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Ulkoinen olemus
  3. Käyttö
  4. Yhteenveto