Uusimmat

Yhteenveto

07.05.2020 20:00 Kai Taipale

Yhteenveto

Kokonaisuutena OnePlus 8 Pro -puhelin jättää hyvin vähän todellista toivomisen varaa. Se on varustettu erinomaisella näytöllä, huippuluokan suorituskyvyllä sekä vähintäänkin riittävillä kameroilla. Mukaan on saatu vieläpä langaton lataus. 5G:n takia OnePlus 8 Pron tulevaisuus yhteyksien kannalta on taattu vuosiksi eteenpäin. Laitteelle on vihdoin haettu myös IP68-luokitus, joten sitä uskaltaa surutta käyttää myös sateessa.

Mutta samalla kasvaneet ovat niin hinta kuin ulkomitatkin – ja niistä kumpikin voi olla jo merkittävä este puhelimen hankinnalle.

Huippupuhelimien hinnat ovat kivunneet julkaisuvaiheessa jo toiselle tuhannelle, joten 899 euron aloitushinta voi tuntua kohtuulliselta, mutta se on silti todella paljon rahaa puhelimesta. Kasvanut näyttö venyttää ulkomitat jo niin isoiksi, että puhelin alkaa olla taskukelpoisuuden ylärajoilla, ja istuvuus ainakin pienempään käteen on koetuksella.

Totta kai aina on ominaisuuksia, joissa olisi edelleen varaa parantaa, eikä OnePlus 8 Pro ole tässä tapauksessa poikkeus. Joillekin siirtyminen pois nousevasta etukamerasta voi aiheuttaa pientä ärsytystä. Monissa uusissa puhelimissa on eSIM-mahdollisuus, mutta OnePlussasta sitä ei vielä löydy, kuten ei löydy Always On Display -toimintoakaan toistaiseksi.

OnePlus-puhelimien tarjonta on tällä hetkellä oikeastaan hyvällä tolalla. Viime syksynä esitelty 7t-malli on nykyhinnallaan edelleen erinomainen vaihtoehto, aikanakin jos 5G-liittymän hankkiminen ei kiinnosta. Jos taas nopeat 5G-yhteydet ja huippuluokan peliteho houkuttavat, mutta ykkösominaisuuksiin eivät kuulu kamera tai langaton lataus, niin edullisempi OnePlus 8 tarjoaa hyvän vaihtoehdon.

OnePlus 8 Pro on kuitenkin selkeä valinta, mikäli haluaa valmistajan selkeimmin huippumallien tontille asettuvan puhelimen tähän mennessä. Se pitää sisällään oikeastaan kaiken, mitä ajantasaisen Android-puhelimen ostaja haluaa: 5G-valmius, rutkasti tehoa, nopea näyttö, hyvä kamera, langaton lataus sekä nyt myös IP68-luokitus.

Vaikka OnePlus 8 Pro’n hinta on jotain aivan muuta kuin valmistajan ensimmäisten mallien, tarjoaa se silti todella kovan vastuksen pahimmillekin kilpailijoilleen: hinnan, laadun ja ominaisuuksien suhde on hyvällä tasolla – vaikkakin Pro-versiosta kannattaakin suosiolla ostaa kalliimpi versio, ettei tallennustila lopu kesken.

Hyvää

  • Huippuluokan näyttö
  • Mainio suorituskyky
  • Valmistajan paras kamera
  • Vankka rakenne
  • Nopea langaton lataus

Huonoa

  • Liikkeensulavoituksen ongelmat
  • Laajakulma- ja telekameran ominaisuudet hämäräkuvauksessa.
  • Ulkomitat ja paino
  • Takkuilut 5G-verkkojen kanssa

Tekniset tiedot OnePlus 8 Pro

  • Hinta: 899€ / 999€ (8/128 Gt tai 12/256 Gt)
  • Prosessori: Qualcomm Snapdragon 865 (kahdeksanytiminen, 1 x 2,84 GHz + 3 x 2,4 GHz + 4 x 1,8 GHz)
  • Grafiikkaprosessori: Adreno 650
  • Näyttö: 6,78″ (Fluid AMOLED, 3168 x 1440 pikseliä, 19.8:9, 513 PPI, 120Hz)
  • Kamera: 48 MP (pääkamera, Sony IMX689, f1.78, 1,12 µm/48M, 2.24µm/12M, OIS+EIS) + 48 MP (ultralaajakuva, f2.2, 119.7 astetta) + 8 MP (telekamera, f2.44, 3x hybridizoom, 1.0µm, OIS) + 5 MP (värisuodatuskamera, f2.4), kaksoisLED-salama
  • Etukamera: 16 MP (Sony IMX471, f2.45, 1.0 µm, EIS, kiinteä tarkennus, video 1080p@30FPS)
  • Muisti, tallennustila: 8/12 Gt LPDDR5, 128/256 Gt UFS3.0
  • Yhteydet: GPRS, EDGE, 3G, LTE, 5G, Wi-Fi (a/b/g/n/ac/ax), Bluetooth 5.1, USB Type-C, USB 3.1
  • Paikannus: A-GPS, Glonass, Galileo, BeiDou, SBAS
  • Akku: 4510 mAh, Warp Charge 30T (5V/6A), Warp Charge 30 Wireless
  • Käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä: Android 10, OxygenOS
  • Värit: Musta Helmi, Jäätävän Vihreä ja Merensininen

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja näyttö
  3. Kamera ja käyttöjärjestelmä
  4. Suorituskyky ja akkukesto
  5. Yhteenveto

Kai Taipale

"Olen pitkän linjan tekniikkatoimittaja, ja olen toiminut Muropaketin laitetesteistä vastaavana tuottajana vuodesta 2017. Pitkä pätkä työuran alusta hurahti puolestaan MikroBitissä. Olenkin työskennellyt tavalla tai toisella koko 2000-luvun erilaisten laitteiden kanssa, vastuullani on ollut tuotteita pc-komponenteista äänentoistoon ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vahvimmat mielenkiinnon kohteet liittyvät mobiililaitteisiin ja äänentoistoon kuulokkeista kotiteattereihin. Sohvalla kuluu ensisijaisesti draamasarjoja ja urheilua, aktiivisemmat tunnit kuluvat esimerkiksi lenkkipolulla. Omassa käytössä on monipuolisesti laitteita eri merkeiltä aina Applesta Xiaomiin."

Muropaketin uusimmat