Uusimmat

Käyttöjärjestelmä ja S Pen

04.09.2019 19:00 Kai Taipale

Käyttöjärjestelmä ja S Pen

Samsung Galaxy Note 10+ käyttää Android 9.0 -käyttöjärjestelmää, joka on kuorrutettu valmistajan omalla One UI -käyttöliittymällä. Jälkimmäisen versionumero on 1.5. Testin aikana tietoturvapäivitykset olivat tasolla 1. elokuuta eli uusimmalla mahdollisella. Samsung on nykyisin jaellut huippumalleihinsa päivityksiä tasaisen nopeaan tahtiin, eikä ole syytä olettaa, etteikö näin tulisi tapahtumaan myös Note 10 -mallien kanssa.

Vaikka oma suosikkini on perusversio Androidista, ei Samsungin käyttöliittymä tunnu ollenkaan ärsyttävältä. Puhelimen käyttäminen on miellyttävää, mitä auttaa hyvä suorituskyky, mutta myös One UI -käyttöliittymän sulava toiminta. Vaikka toimintoja on paljon, ei puhelin tahmaa missään vaiheessa.

Aloitusruutujen ohella alalaidasta aukeavaa sovellusvalikkoa voi järjestellä vapaasti. Aloitukseen voi luoda rinnakkaissivuja esimerkiksi eri teemojen sovelluksille. Tästä on korvaamaton hyöty tehokäyttäjille, joiden puhelimista löytyy satoja sovelluksia.

Vaihtoehtoja esimerkiksi pikavalinnoissa on järkyttävän paljon, mutta niiden muokkaaminen onnistuu. Asetusvalikko on selkeästi värikoodattu ja ryhmitelty. Valikoiden ryhmittelyssä on järkeä, ja suurin osa toiminnoista löytyy helposti ja nopeasti. Lopuissa voi turvautua hakuun, joka toimii loogisesti.

Isoa näyttöä voi hyödyntää kasvattavalla sovellusvalikossa näkyvien kuvakkeiden lukumäärää. Perushallintanäppäimet voi kutistaa hipaisumalleiksi näytön alareunaan. Tämä onkin järkevää, sillä niiden toiminnan oppii nopeasti ja puhelin reagoi pyyhkäisyihin hyvin. Kokonaisuutena ulkoasua voi pitää ihan modernina.

Puhelimen laidassa olevan virtanäppäimen saa muokattua käynnistämään tuplanäpäytyksellä kameran, Bixby-virtuaaliapurin tai jonkin sovelluksen.

Samsung Galaxy Note 10 -mallien todellinen ero kilpailijoihin syntyy S Pen -kynän myötä. Sen käyttäminen on selkeästi henkilökohtainen mieltymys, jota joko rakastetaan tai pahimmillaan pidetään täysin turhakkeena. Kynään tottuneille siitä luopuminen on kuitenkin hankalaa, mutta siihen tottumattomalle käyttö vaatii kieltämättä totuttelua.

Kynällä voi kirjoitella sujuvasti muistiinpanoja ruudulle ja ottaa kätevästi kuvakaappauksia osasta näyttöä. Kuvien ottamisessa kynä toimii etälaukaisimena. Nämä toiminnot iskostuvat nopeasti selkäytimeen.

Uutuusmallin myötä Samsung on kuitenkin entisestään monipuolistanut kynän hyödyntämistä. S Pen on saanut ominaisuuksiinsa nyt myös gyroskoopin ja kiihtyvyysanturin, joiden ansiosta se osaa uusia temppuja. Eleitä tukevat sovellukset rajoittuvat lähinnä multimediasovelluksiin.

Jo edellismallissa S Pen mahdollisti siis esimerkiksi kameran etälaukaisun, mutta nyt S Penin nappia painamalla ja tiettyjä eleitä puhelimen edessä tehden voi vaihtaa kameratiloja tai esimerkiksi zoomata. Eleitä voi hyödyntää vaikkapa kappaleiden vaihtamiseen. Eleet toimivat käytössäkin, mutta niiden luontevuus ja tarpeellisuus on taatusti yksilökohtaista.

S Pen -kynä toki toimii myös esimerkiksi monenlaisten tehosteviritelmien luomiseen niin kuviin kuin viesteihin. Omassa käytössä näiden käyttö jäi lähestulkoon yhteen kokeiluun.

Ilahduttavaa on, että Samsungin muistiinpanosovellus Notes on kehittynyt. Sovellus osaa muuntaa käsinkirjoitettuja tekstejä tekstimuotoon ja tallentaa muistiinpanot useassa eri muodossa, kuten PDF:nä tai Word-tiedostona. Notesissa kynän ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa, sillä paineentunnistus on luontevaa: hyvin kevyt painallus piirtää tai on piirtämättä eli kosketus on juuri ja juuri riittävä. Hieman lisää painoa kärkeen, niin jälki piirtyy vakuuttavasti.

Kynässä painikkeen sijainti on toimiva, se osuu hyvin peukalolle. Painike on luonnollisesti kynän kapean rungon sisässä, joten painalluksen perillemeno vaatii sormen täydellistä osumaa painikkeeseen. Kun painikkeeseen tottuu, sitä voi käyttää eri ohjelmissa eri tehtäviin.

Ohjelmoitavissa on niin kerta- kuin kaksoispainalluksia. Kun oikeat tavat omaan käyttöön löytyvät, tämä on voi olla erittäin kätevää. Uuden käyttäjän on järkevää opetella käyttö sovellus kerrallaan, jotta toiminnot jäävät varmasti mieleen. Kynälle luvataan luvataan noin kymmenen tunnin toiminta-aika.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja käyttökokemukset
  3. Käyttöjärjestelmä ja S Pen
  4. Suorituskyky ja akku
  5. Yhteenveto

Kai Taipale

"Olen pitkän linjan tekniikkatoimittaja, ja olen toiminut Muropaketin laitetesteistä vastaavana tuottajana vuodesta 2017. Pitkä pätkä työuran alusta hurahti puolestaan MikroBitissä. Olenkin työskennellyt tavalla tai toisella koko 2000-luvun erilaisten laitteiden kanssa, vastuullani on ollut tuotteita pc-komponenteista äänentoistoon ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vahvimmat mielenkiinnon kohteet liittyvät mobiililaitteisiin ja äänentoistoon kuulokkeista kotiteattereihin. Sohvalla kuluu ensisijaisesti draamasarjoja ja urheilua, aktiivisemmat tunnit kuluvat esimerkiksi lenkkipolulla. Omassa käytössä on monipuolisesti laitteita eri merkeiltä aina Applesta Xiaomiin."

Muropaketin uusimmat