Uusimmat

Käyttöjärjestelmä ja lisäsovellukset, suorituskyky & käyttökokemukset sekä huomiot

24.01.2013 01:56 Juha Kokkonen

 

Käyttöjärjestelmä ja lisäsovellukset

Aivan kuten ensimmäisenkin sukupolven PadFonessa, Asus on päätynyt kustomoimaan PadFone 2:n Android Jelly Bean 4.1.1 -käyttöjärjestelmää melko kevyellä kädellä. Asus kertoo parannelleensa käyttöliittymää maltillisesti niin, että vakio-Androidin vahvuudet pysyvät tallessa. Tätä voikin pitää onnistuneena ratkaisuna niin käytettävyyden kuin päivityksenkin osalta.

Tilarivin alasvetovalikkoa Asus on muokannut monipuolisemmaksi ja tarjolla on pikalinkit verkkoasetuksiin, ääniprofiileihin ja asetusvalikkoon, sivusuunnassa selattava yhdeksän toiminnon pikakuvakerivi (kuvassa näkyvien lisäksi WiFi-hotspot, Bluetooth, GPS, mykistys/värinä sekä näytön automaattikääntö), näytön kirkkaussäädin automaatti- ja outdoor-toiminnoilla sekä alimmaisena ilmoitukset tuttuun Jelly Bean -tyyliin.

PadFone 2 Station -telakan näytöllä käyttöliittymä näkyy taulutietokoneelle sopivassa muodossa. Stationilla on myös omat aloitusnäkymät, eli käyttäjä voi kustomoida puhelimen ja taulutietokoneen näkymät eri tavoilla. Stationin käyttöä varten Asus on sisällyttänyt mukaan pari kätevää widgettiä, joista ensimmäinen näyttää molempien akkujen varaustilan ja toinen tarjoaa pääsyn laitteiden yhteistoimintaan liittyviin asetuksiin, kuten akkujen lataamiseen.

Alapalkin vasempaan päähän vakiopainikkeiden oikealle puolelle Asus on lisännyt neljännen painikkeen, josta avautuu kuuden pienoissovelluksen lista. Kyse ei ole tavallisista widgeteistä, vaan sovellusikkunoista, jotka avautuvat näkymän päälle missä tahansa käyttöliittymän osassa. Ikkunoita voi avata näytölle monta kerrallaan ja niitä voi siirrellä vapaasti. Ikkunan oikeasta yläkulmasta se voidaan joko sulkea tai laajentaa koko näyttöön.

Stationissa on oma firmware-ohjelmisto ja se on päivitettävä erikseen aina puhelimen päivityksen jälkeen. Päivitys ei kuitenkaan vaadi erikoistoimenpiteitä, vaan tapahtuu samaan tapaan, kuin puhelimessakin.

Asus on höystänyt kevyesti muokattua käyttöliittymää noin viidellätoista omalla lisäsovelluksella, joiden se toivoo tuovan lisäarvoa laitteen käyttökokemukseen. SuperNote 3.0 -muistiinpanosovellus muistuttaa pitkälti Samsungin S Note -sovellusta ja mahdollistaa mm. tekstin ja kuvien raapustamisen sormella. Muistiinpanoihin voi lisätä myös mm. kuvia, ääntä sekä videoita ja lopputuloksen voi ladata pilvipalveluun tai tallentaa PDF-tiedostoksi. AudioWizard-sovellus puolestaan tarjoaa viisi valmista esiasetusta äänentoistolle.

Asus Webstorage on Asusin pilvipalvelun hallintaohjelma ja käyttäjä saa käyttöönsä 50 gigatavua tallennustilaa. Esimerkiksi kuvat saa haluttaessa päivittymään automaattisesti pilveen. App Locker mahdollistaa valittujen sovellusten käytön lukitsemisen salasanan taakse. App Backup puolestaan on tarkoitettu asennettujen sovellusten varmuuskopiointiin niin, että ne on mahdollista palauttaa sisältöineen ja asetuksineen päivineen. Asus Studio on Asusin oma kuvagalleriasovellus, jossa kuvia voi selata myös sijainnin mukaan ja joka sisältää kuvien muokkausominaisuudet.

Muita esiasennettuja sovelluksia ovat BuddyBuzz, MyBitcast, MyLibrary, MyNet, Opetusohjelma, Peili, Pikatulkki-käännöstoiminto (myös suomeksi), PinPal, Polaris Office 4.0, Press Reader ja Zinio.

 

Suorituskyky

Ajoimme PadFone 2:lla muutamia yleisimpiä suorituskykytestejä Krait-prosessoriytimien ja Adreno 320 GPU:n rahkeiden mittaamiseksi. Tulokset olivat seuraavat:

  • An3DBench XL: 38171
  • AnTuTu Benchmark 3.0.3: 21946
  • BenchmarkPi: 263 ms
  • GLBenchmark 2.5.1 Egypt 1080p offscreen: 31 FPS
  • Linpack Multi: 620,098 MFlops/0,27 s
  • Quadrant Standard 2.1.1: 7526
  • SmartBench 2012: 5197/3404
  • Sunspider 0.9.1: 1150,6 ms
  • Vellamo 2.0.2: 1914/609

Käytännössä PadFone 2 edustaa tällä hetkellä suorituskyvyn osalta markkinoiden terävintä kärkeä. Neljän Krait-prosessoriytimen ja Adreno 320 GPU:n suorituskyky pyyhkii useimmilla osa-alueilla pöytää mm. Samsungin Exynos 4412 Quad- ja Tegra 3 -piireillä. Erityisen vahvoilla PadFone 2 on 3D-suorituskyvyssä, sillä esimerkiksi GL Benchmark 2.5:n Egypt-testissä ruudunpäivitysnopeus on kaksinkertainen Galaxy Note II:een verrattuna.

 

Käyttökokemukset ja huomiot

PadFone 2 on kooltaan varsin samaa luokkaa muiden 4,7-4,8 tuumaisten älypuhelinten kanssa. Kulmikkaista metallireunoista huolimatta puhelin istuu käteen varsin mukavasti, vaikkakin kylmällä säällä metalliosat saattavat tuntua epämiellyttävän viileältä. Kuivassa kädessä muovinen takakuori saattaa lisäksi tuntua liukkaalta. Taskuun ohuehko ja kiilamainen puhelin sujahtaa helposti. Yhden käden käytettävyys on tyypillistä tämän näyttökoon puhelimelle – normaalikokoisella kädellä puhelinta on liikuteltava sormien varassa näytön yläreunaan ylettyäkseen. Onneksi Asus on siirtänyt monien sovellusten valikkopainikkeet näytön alareunaan.

TaskuMuron testijakson perusteella PadFone 2:n akunkesto on keskitasoa parempaa, sillä melko aktiivisella sekakäytöllä (WLAN päällä, kolmen sähköpostin synkronoinnit päällä, datayhteys päällä, Whatsapp käytössä) yksi lataus riittää noin puolentoista vuorokauden käyttöön. Käytännössä laite on kuitenkin hyvä ladata joka yö, sillä ilman pidempää välilatausta Station-telakassa virta ei välttämättä riitä toisen työpäivän yli. Käytettäessä telakkaa latauskeskuksena PadFone 2:lla selviää helposti esimerkiksi viikonlopun yli ilman verkkovirtaa.

Station-näyttötelakan käyttö osoittautui testijaksolla yhtä helpoksi, mitä valmistajan lupaukset antoivat odottaa. Puhelimen kiinnittäminen telakkaan on yksinkertaista ja nopeaa, eikä kuvan siirtymisessä näytöltä toiselle ole juuri minkäänlaista katkosta (noin sekunti). Myös avoinna oleva sovellus, kuten selain tai videosoitin, siirtyy ongelmitta näytöltä toiselle. Sovellusten toiminnassa Stationin näytöllä ei esiintynyt ongelmia, vaikkakin muutamat sovellukset eivät osanneet hyödyntää näyttötilaa, vaan yksinkertaisesti zoomautuivat näytölle. Myös käyttöjärjestelmän toiminta osoittautui aivan yhtä sulavaksi kuin puhelimen näytöllä. Pienenä poikkeuksena kuvaruutunäppäimistön toiminta tosin paljastui jostain syystä ainakin testikappaleella hieman tahmeaksi. Myös puhelimen akunkeston kannalta Stationin käyttö on kätevää, sillä puhelimen saa latautumaan telakoinnin yhteydessä. Stationia tulee yleensä säilytettyä latausjohdon päässä, joten akussa riittää useimmiten reilusti virtaa.

Puhelimen ja PadFone 2 Stationin yhdistelmän käyttö taulutietokoneena ei eroa tavallisen taulutietokoneen käytöstä oikeastaan millään tavalla. Vaaka-asennossa käytettäessä puhelin ei osu lainkaan sormiin ja pystyasennossa Stationia on jopa mukava kannatella puhelimen kohdalta paksummasta keskiosasta. Ainoastaan pystyasennossa alareunasta kiinni pidettäessä kokonaisuus tuntuu hieman yläpainoiselta. Pöydälle asetettuna laite pääsee hieman keinumaan, jos näyttöä painaa voimakkaammin läheltä jompaa kumpaa reunaa. Parempaa tuottavuutta tavoittelevien arvostama ensimmäisen sukupolven PadFonesta tuttu näppäimistötelakka puuttuu valitettavasti PadFone 2:n lisävarustelvaikoimasta, eikä sellaista ole tiettävästi myöhemminkään tulossa markkinoille.

 

Sisältö

  1. Testissä Asus PadFone 2 - hybridilaitteen toinen sukupolvi
  2. Pakkaus ja oheistarvikkeet & puhelimen ulkoista tarkastelua
  3. Näyttötelakka & kamera
  4. Käyttöjärjestelmä ja lisäsovellukset, suorituskyky & käyttökokemukset sekä huomiot
  5. Yhteenveto