Uusimmat

Käyttöjärjestelmä & Suorituskyky- ja akkukestomittaukset

26.07.2016 16:52 Pekko Lainiala

LG:n näkemys Androidista perustuu Lollipop 5.1.1:een ja on välittömästi tunnistettavissa LG:n tekeleeksi. Android-valmistajilla on jo pidemmähkön aikaa ollut selkeä suuntaus vähentää ylimääräistä tauhkaa käyttöliittymässä, ja myös LG on siirtynyt enemmän tähän suuntaan. Arkikäyttöä haittaavia kikkareita ei testijaksolla pomppinut silmille.

Positiivisina ominaisuuksina voidaan mainita ainakin lukitusnäytön avaamiseen käytettävä Knock Code -koodi (varsinkin kun sormenjälkitunnistinta ei laitteessa ole) ja LG:n kalliimmista puhelimista tutut käsiliikkeet kameran ohjaamiseksi. Samsungin näkemykseen verrattaessa selkein heikkous löytyy Android-versiosta, sillä Marshmallow’ta laitteelle ei ainakaan toistaiseksi löydy, eikä mitään selkeää linjausta K10:n päivityksestä ole saatavilla. Käyttöliittymä toimi testijaksolla moitteetta ja vikkelästi.

Samsungin TouchWiz-käyttöliittymä pyörii puolestaan Android 6.0 Marshmallow’n päällä ja vastaa ulkonäöltään lippulaivamallien käyttöliittymiä. Myös Samsung on oppinut tekemään bloatwarestaan vähemmän ärsyttävää ja ainoat arkikäytössä eteen tulevat kikkareet löytyvät aloitusnäytöiltä. Galaxy Essentials-, uPick- ja vasemman laidan uutiswidget ovat kuitenkin poistettavissa helposti käytöstä. Käyttöliittymä toimi testijaksolla moitteetta ja vikkelästi.

Suorituskyky ja akkukesto

Teoreettista suorituskykyä mitataksemme ajoimme molemmilla laitteilla läpi muutaman yleisimmän benchmark-sovelluksen. Alla olevissa tuloksissa ensimmäinen tuloksista Samsungin ja toinen LG:n.

  • AnTuTu v.6.1.4: 27563 – 27998
  • Geekbench 3 (Single/Multi): 474/1430 – 476/1427
  • GFXBench T-rex 1080p offscreen: 5,2 FPS – 5,2 FPS
  • GFXBench Manhattan 1080p offscreen: 1,8 FPS – 1,8 FPS
  • PCMark: 3962 – 3989
  • 3DMark Unlimited: 4233 – 4346

Tuloksista on helposti luettavissa vähemmän yllättävä fakta; Snapdragon 410 -pohjaisten puhelinten tulokset ovat hyvin linjassa keskenään. Verrattaessa huippumalleihin etenkin graafinen suorituskyky on selkeästi jäljessä, eikä laitteita kannatakaan ostaa rankempaa 3D-pelaamista varten.

Arkikäytössä kummastakin puhelimesta kirjattiin ylös lukemia, joiden perusteella näyttö oli päällä keskimäärin 4-5 tuntia ennen kuin akkuvarauksen taso saatiin nolliin. Käytännössä peruskäyttäjä saanee puhelimesta irti ainakin kahden päivän edestä kevyttä käyttöä.

Akkukestoa mitattiin myös videotoistossa pyörittämällä Youtube-videota 720p-laadulla tunnin ajan (kaikki yhteydet päällä, näyttö 50 % kirkkaudella, äänet maksimissa kuulokkeet kytkettynä). J5 (2016):n tapauksessa varaus putosi 8 prosenttia ja K10:n tapauksessa 10 prosenttia. Näin ollen Samsungin voidaan olettaa jaksavan yhtäjaksoista Youtube-toistoa noin 12,5 tuntia ja LG:n noin 10 tuntia. Arkikäytössä laitteiden akkujen eriävä kapasiteetti ei tule niinkään helposti esille, mutta rasituksessa Samsung vie selvän voiton.

Sisältö

  1. Esittely ja pakkaukset
  2. Samsung Galaxy J5 (2016)
  3. LG K10
  4. Kameravertailu
  5. Käyttöjärjestelmä & Suorituskyky- ja akkukestomittaukset
  6. Yhteenveto