Uusimmat

Rakenne ja tekniset ominaisuudet

27.11.2015 12:16 Juha Kokkonen

nexus6p_2_2

Ensitapaamisella Nexus 6P:n käsituntuma tuo välittömästi mieleen Huawein viimeisimmät mallit, kuten Honor 7:n ja Mate S:n. Huawei on suunnitellut Nexus 6P:n suojaksi alumiinisen unibody-kuorirakenteen, joka jatkuu yhtenäisenä näyttölasin reunoille asti. Laite tuntuu tukevalta ja laadukkaalta, joskaan alumiinista ei ole saatu irti ehkäpä sitä aivan parasta premium-vaikutelmaa. Väänneltäessä 6P tuntuu tukevalta, eikä elämistä tai natinoita ole havaittavissa. YouTubessa liikkuneisiin taivutusvideoihin liittyen yritimme myös taivuttaa laitetta hieman voimakkaammin, mutta emme havainneet minkäänlaista taipumista.

Puhelimen etupuolen muotoilu on symmetristä ja pelkistettyä. Sekä näytön ylä- että alapuolelta löytyy kaiuttimet, joiden kanssa samassa aukossa sijaitsevat kuuloke ja mikrofoni. Logoa etupuolelta ei löydy laisinkaan. Laitteen kylkien molemmissa reunoissa on kiiltävät timanttileikatut viisteet. Värivaihtoehtoja ovat alumiini, grafiitinmusta, huurteenvalkoinen sekä kulta, joista Suomessa on ainakin toistaiseksi saatavilla kahta ensimmäistä vaihtoehtoa.

Nexus 6P:n ulkomitat ovat 159,4 x 77,8 x 7,3 mm, joten kyseessä ei ole näyttökokoluokassaan erityisen pienikokoinen puhelin. Esimerkiksi Samsung Galaxy Note 5:een verrattuna 6P on 6,1 mm pidempi sekä 1,7 mm leveämpi. 0,3 tuumaa suuremmalla näytöllä varustettuun edeltäjämalli Nexus 6:een verrattuna 6P on tismalleen yhtä pitkä, mutta 5,2 mm kapeampi ja 2,8 mm ohuempi. Kannattaa kuitenkin huomioida, että 7,3 mm paksuus on mitattu laitteen keskikohdasta ja yläpäädyn kamerakyhmyn kohdalla paksuutta löytyy noin millin enemmän. Painoa Nexus 6P:llä on 178 grammaa, joka on varsin hyvin tasapainossa ulkomittojen kanssa.

nexus6p_3

Rautapuolelle Huawei on valinnut oman HiSilicon Kirin -piirin sijaan Qualcommin-järjestelmäpiiritekniikkaa – asiassa lienee olleen myös Googlella näppinsä pelissä. Kahdeksanytimisen Snapdragon 810 -piirin neljä Cortex-A53-ydintä toimivat 1,55 GHz maksimikellotaajuudella ja neljä Cortex-A57-ydintä vastaavasti 2,0 GHz maksimikellotaajuudella. Grafiikkasuoritin on luonnollisesti Adreno 430. LPDDR4 RAM-muistia Nexus 6P:ssä on kolme gigatavua ja sisäistä tallennustilaa versiosta riippuen 32, 64 tai 128 gigatavua. Testissämme olleessa 32 gigatavun versiossa vapaata tallennustilaa oli 25 gigatavua. Muistikorttipaikkaa ei Nexus 6P:stä valitettavasti löydy. Datansiirto tapahtuu 4G-verkossa nopeimmillaan Cat6-tason nopeudella (300/50 Mbit/s).

nexus6p_4

Nexus 6P:ssä näytön ylä- ja alapuoliset kaistaleet ovat korkeudeltaan ja muotoilultaan identtiset. Sekä ylä- että alapuolella näyttölasiin on tehty ura, jonka keskellä on mattapintainen palkki. Niiden takaa löytyy stereokaiuttimet, joista irtoaa melko hyvin puhtaasti soivaa volyymia, mutta matalien äänien toisto ei yllä markkinoiden parhaiden älypuhelinkaiuttimien tasolle. Näytön yläpuolella kaiuttimen kanssa samaan aukkoon on sijoitettu puhelimen kuuloke. Testijakson aikana huomasimme kaiutinaukkojen reunoille kerääntyvän varsin helposti likaa ja pölyä, jota oli hankala saada putsattua kokonaan pois. Kuulokkeen vasemmalle puolelle on sijoitettu kahdeksan megapikselin etukamera, jonka pikselikoko on 1,4 mikrometriä ja objektiivin f-arvo 2.4. Videokuvaa etukameralla voi ottaa 1080p-tarkkuudella. Vasempaan ylänurkkaan on sijoitettu monivärinen LED-merkkivalo. Laitteen yläpäädystä löytyy ainoastaan 3,5 mm kuulokeliitäntä.

nexus6p_5

Nexus 6P:n 5,7-tuumainen AMOLED-näyttöpaneeli edustaa Samsungin tuoreimman sukupolven tekniikkaa ja sen suojana on likaa ja sormenjälkiä hylkivällä pinnoitteella varustettu Gorilla Glass 4 -suojalasi. Näytön tarkkuus on 1440 x 2560 pikseliä ja pikselitiheys korkea 518 PPI. Näytön koon ja puhelimen ulkomittojen välinen suhde ei ole tässä kokoluokassa erityisen hyvä (71,4 %). Näyttö ei tue herättämistä tuplanäpäytyksellä tai käyttöä hanskat kädessä. Sen sijaan se tukee vilkaisutoimintoa, joka herättää sammutetulle näytölle mustavalkoiset tiedot kellonajasta, päivämäärästä ja saapuneista ilmoituksista puhelinta nostamalla.

Nexus 6P:n näyttö on erittäin tarkka ja terävä, eikä yksittäisiä pikseleitä voi oikeastaan nähdä tavalliselta katseluetäisyydeltä. Värien toisto on selvästi ylikorostunutta, joka on varmasti monien käyttäjien mieleen, mutta saattaa hieman häiritä tarkkasilmäisimpiä kuluttajia. Vakio-Androidin näyttöasetuksista ei valitettavasti löydy mahdollisuutta näytön kuvan hienosäätöön, mutta oletuksena piilotettuna olevasta kehittäjävalikosta voi kuitenkin kytkeä päälle kalibroidun sRGB-tilan, jossa värit ovat huomattavasti luonnollisemmat. Harmi vain, että sRGB-tila nollaantuu jokaisen käynnistyksen jälkeen, jos käytössä on puhelimen lukitus. Tummien sävyjen toisto ja kontrasti ovat AMOLED-paneelille tyypilliseen tapaan huippuluokkaa. Hyvässä valaistuksessa voi kuitenkin havaita, että näyttöpaneelin pinta heijastaa hieman harmahtavana pikimustan sijaan, eikä sulaudu täysin näyttölasin mustiin reunoihin. Kirkkauden osalta näyttö sijoittuu markkinoiden keskikastiin, mutta näkyvyyttä kirkkaassa auringonpaisteessa ei päästy syyskelillä toteamaan. Katselukulmat ovat erittäin hyvät.

nexus6p_6

Näytön alapuolelta löytyy ainoastaan yläpuolen kaltainen kaiutinaukko, jonka takaa löytyy myös puhelimen mikrofoni. Käyttöjärjestelmän navigointipainikkeet on sijoitettu ohjelmistopohjaisina näytön alaosaan ja vakio-Android ei valitettavasti tarjoa mahdollisuutta niiden sijainnin tai järjestyksen muuttamiseen.

Laitteen alapäädyn keskellä sijaitsee uudenmallinen USB Type-C -liitäntä, joka tukee liittimen kytkemistä kummin päin tahansa, mutta ei ole fyysisesti taaksepäin yhteensopiva micro-USB-liittimen kanssa. Nexus 6P tukee pikalatausta ja valmistajan mukaan se mahdollistaa toiminta-ajan lisäämisen seitsemällä tunnilla kymmenen minuutin latauksella. Valitettavasti datasiirto tapahtuu edelleen USB 2.0 -standardin mukaisella nopeudella.

nexus6p_7

Nexus 6P:n takakuori on yksiosainen ja valmistettu anodisoidusta mattapintaisesta alumiinista. Keskeltä takakuori on tasainen ja pitkiltä sivuilta se kaartuu loivasti kylkiä kohti, jonka ansiosta puhelin istuu kämmenelle melko mukavasti. Kylkien etu- ja takareunaan on timanttileikattu kiiltävät viisteet, jotka parantavat hieman käsituntumaa, mutta tuntuvat siitä huolimatta kädessä hieman kulmikkailta. Kuivissa käsissä alumiini on hieman liukas ja kylmässä ympäristössä se on myös epämiellyttävän viileä. Keskellä takakuorta sijaitseva Nexus-teksti ei jätä epäselväksi, että kyseessä on Googlen ”oman malliston” tuote. Alumiinikuori ulottuu etupuolelle näyttölasin reunoille asti, joskin lasin ja alumiinin välissä on kapea musta muovilista. Sekä puhelimen ylä- että alapäädyssä on hieman alumiinipintaa tummemmat muoviset antenniraidat (yhteensä kahdeksan kappaletta), jotka on työstetty samalle tasolle alumiinin kanssa.

Kaikki Nexus 6P:n fyysiset painikkeet on sijoitettu laitteen oikeanpuoleisen kyljen puolivälin tienoille. Yleisestä tavasta poiketen virta-/lukitusnäppäin on kuitenkin sijoitettu äänenvoimakkuuspainikkeen yläpuolelle, joka on sen käytettävyyden kannalta huono ratkaisu. Asiassa lienee kuitenkin otettu huomioon sormenjälkitunnistin, jonka ollessa käytössä lukituspainiketta ei tarvitse käyttää puhelinta avatessa. Lukituspainikkeen tunnistaa äänenvoimakkuuspainikkeesta myös näppituntumalla, sillä sen pinta on karhennettu. Alumiinisten näppäinten liike on lyhyt ja terävä, mutta mielestämme niiden painallusvaste on hieman turhan kevyt. Huomasimme testijaksolla näppäinten painuneen muutamaan otteeseen taskussa omia aikojaan. Puhelimen vasemmasta kyljestä löytyy ainoastaan nano-SIM-korttipaikan kelkka, jonka irrottamiseen tarvitaan teräväkärkistä työkalua.

nexus6p_12

Takakuoren yläosan keskellä sijaitsee pyöreä sormenjälkitunnistin, joka on upotettu hieman muun pinnan alapuolelle. Tunnistin sijaitsee takakuoressa luontevasti etusormen ulottuvilla ja sen löytää helposti näppituntumalla. Testijakson aikana totesimme sen toimivan nopeasti ja luotettavasti, eikä virhetunnistuksia juurikaan havaittu. Sormen voi asettaa tunnistimelle mistä suunnasta tahansa ja sillä ei ole ongelmia myöskään kostean ihon kanssa. Tunnistin osaa havaita sormen myös näytön ollessa sammutettuna ja herättää puhelimen värähdyksen saattelemana sormenjäljen ollessa oikea.

nexus6p_8

Nexus 6P:n takakuoren ehkäpä eniten huomiota kiinnittävä yksityiskohta löytyy yläreunasta, johon Huawei on muotoillut melko persoonallisen kamerakyhmyn. Mittaustemme mukaan puhelimen paksuus on kyhmyn kohdalta noin 8,5 mm, eli runsaan millimetrin muuta puhelinta suurempi. Toisin kuin jotkut kuvat antavat ymmärtää, laite ei ole yläpäästä häiritsevästi paksumpi, eikä asiaan kiinnitä käytössä ainakaan negatiivista huomiota. Sen sijaan paksumman yläosan ansiosta puhelin on helpompi kaivaa oikeassa asennossa taskusta ulos. Kamerakyhmy on koristeltu mustalla Gorilla Glass 4 -lasilla, joka kaartuu aavistuksen reunoiltaan. Kamerakyhmyn alapuolella sijaitsee pieni soikea aukko, jonka takana on puhelimen vastamelumikrofoni. Myös takakuoren alaosasta löytyy muusta pinnasta poikkeava kaistale, joka erottuu myös sopivassa valossa hieman erisävyisenä alumiinipintaan nähden. Kyseessä on suojatarra, joka peittää alleen laitteen rakenteen avausruuvit.

Yhtenäisestä unibody-tyyppisestä rakenteesta johtuen Nexus 6P ei ole käyttäjän avattavissa, joten akku on kiinteää mallia. Akku on kohtalaisen suurikokoinen, sillä sen kapasiteetti on 3450 mAh (13,18 Wh), joka on kasvanut 230 mAh edeltäjämalli Nexus 6:een verrattuna. Alumiinikuoren takia Nexus 6P ei valitettavasti tue langatonta latausta, mutta pikalataustuki laitteesta sentään löytyy. Myös NFC kuuluu laitteen teknisiin ominaisuuksiin.

Sisältö

  1. Esittely ja pakkaus
  2. Rakenne ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Käyttöjärjestelmä, Käyttökokemukset ja huomiot, Suorituskyky ja akunkesto
  5. Yhteenveto