Uusimmat

Ulkoinen olemus

26.06.2017 19:00 Juha Uotila

Ulkoinen olemus

HTC oli ensimmäinen iso valmistaja, joka toi markkinoille alumiinirunkoiset älypuhelimet. Yhdestä alumiinipalasta koostettu puhelinrunko erotti sen kilpakumppaneista. Tätä valttia ei enää ole, sillä valmistaja toisensa jälkeen on tuonut vastaavat älypuhelinrungot tuotteisiinsa.

Alumiinivillitys on myös saanut HTC:n muuttamaan omien puhelimiensa designia aina materiaaleista lähtien, ja uutena päämateriaalina on monista muista puhelimista tuttu lasin ja alumiinin yhdistelmä. HTC U11 jatkaakin siitä mihin HTC U Ultra jäi, eli lasia on käytetty puhelimen päämateriaalina.

HTC kutsuu U-sarjan puhelinten designia ”Liquid Surface” -nimityksellä. Kuvaus on suhteellisen osuva, koska varsinkin laitteen takakuoren väri näyttää siltä kuin lasin alla olisi liikkuvaa nestettä.

Puhelimen etu- sekä takaosa ovat symmetrisesti muotoiltuja, ja molempia koristaa kaareutuva ”3D-lasi”, joka yhtyy saumattomasti sivuilla kiertävään alumiinirunkoon. Pyöristettyjen reunojen ansiosta puhelin istuu käteen todella mukavasti.

Takaosan lasin alla oleva pinnoite on värjätty ja käsitelty siten, että valo heijastuu ja toistuu eri tavoin puhelimen asennon mukaan, mikä luo puhelimen takaosaan näyttävän efektin. Lasinen takakansi tosin kerää sormenjälkiä todella nopeasti, joten myyntipakkauksen mukana tulevalle puhdistusliinalle on tarvetta usein.

HTC on pystynyt pitämään puhelimen koon suhteellisen kompaktina, ja viralliset mitat laitteelle ovat 153,9 x 75,9 x 7,9 millimetriä. Painoa laitteella on 168 grammaa.

Ominaisuuksiin ja näytön kokoon nähden laite on hyvin kompakti ja huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Sony Xperia XZ Premium. HTC U11 on myös vihdoin virallisesti IP67-luokiteltu. Etupuolelta HTC U11 näyttää kuin miltä tahansa muulta puhelimelta, eikä HTC ole ainakaan vielä lähtenyt pienentämään näyttöä ympäröiviä reunuksia.

Super LCD 5 -tekniikkaan pohjautuva 5,5 tuuman QHD-näyttö on samaa laatua kuin aikaisemmissa HTC:n puhelimissa. Näyttö toistaa värit hienosti. Myös katselukulmat ovat kunnossa – tosin ääriasennoissa on huomattavissa värien tummumista.

Näytön kirkkaus on kohtuullisella tasolla, ja sitä pystyy käyttämään myös aurinkoisessa säässä. Todella kirkkaassa auringonpaisteessa näyttö ei tosin pysty nostamaan kirkkautta tarpeeksi korkealle. Näytön alapuolella olevassa paksussa kaistaleessa sijaitsee laitteen sormenjälkitunnistin, ja sen molemmin puolin laitteen muut navigointinäppäimet (paluu ja äskeiset sovellukset).

HTC:n sormenjälkilukija toimii todella rivakasti, ja testijakson aikana sen kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Pimeissä tiloissa voi sormenjälkitunnistimen löytäminen olla hiukan hankalaa, koska tunnistin on samalla tasolla itse muun pinnan kanssa ja tunnistinta kiertävät pienet reunukset ovat todella huomaamattomia.

Näytön yläpuolella sijaitsee ilmoitusledi, laitteen toinen kaiutin, etäisyydentunnistin, mikrofoni sekä laitteen 16 megapikselin ja f2.0-aukollinen etukamera.

Laitteen sivuja kiertää alumiinista koostettu runko, johon etu- ja takalasi yhdistyvät. Laitteen oikealla sivulla löytyy virtapainike ja äänenvoimakkuuden säädin. Pohjasta löytyy laitteen ainoa liitin, joka on USB-C-mallinen, sekä laitteen toinen BoomSound-kaiutin ja yksi laitteen neljästä mikrofonista.

HTC on myös tässä mallissa, kuten jo U Ultrassa, poistanut 3,5 millimetrin ääniliitännän. U11:n lataus sekä mukana tulevat kuulokkeet käyttävät pohjan USB-C-liitäntää, joten laitteen lataus ja musiikin kuuntelu ilman Bluetooth-kuulokkeita ei onnistu samanaikaisesti. Rungon yläosasta löytyy SIM-kortin luukku, jonka yhteydessä on myös muistikorttipaikka, jonka avulla pystyy laajentamaan laitteen tallennustilaa.

Takaosasta löytyy puhelimen yksi suurimmista ominaisuuksista: HTC:n uusi 12 megapikselin ja f1.7-aukolla varustettu kamerasensori sekä sen avuksi tupla-LEDillä varustettu salamavalo. Takakannessa on myös yksi mikrofoneista.

HTC on tullut tunnetuksi laitteen etupuolella olevista, eteenpäin suunnatuista BoomSound-kaiuttimista. HTC on kuitenkin U11 osalta tehnyt muutoksia kaiuttimiin, ja vain toinen niistä sijaitsee laitteen etupuolella. Toinen on sijoitettu laitteen pohjaan.

Kaiuttimien toteutus poikkeaa hieman normaalista: ylempi kaiutin hoitaa korkeiden äänien toistamisen ja pohjassa oleva alakaiutin hoitaa matalammat äänet. Kaiuttimet ovat äänenlaadultaan selkeästi paremmat kuin mihin yleensä älypuhelimissa on totuttu. Kaiuttimien tuottama ääni on kohtalaisen puhdas, ja ne kestävät kovempiakin äänenvoimakkuuksia.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Ulkoinen olemus
  3. Tekniset ominaisuudet
  4. Kamera
  5. Käyttöjärjestelmä
  6. Suorituskyky ja akkukesto
  7. Yhteenveto

Kai Taipale

"Olen pitkän linjan tekniikkatoimittaja, ja olen toiminut Muropaketin laitetesteistä vastaavana tuottajana vuodesta 2017. Pitkä pätkä työuran alusta hurahti puolestaan MikroBitissä. Olenkin työskennellyt tavalla tai toisella koko 2000-luvun erilaisten laitteiden kanssa, vastuullani on ollut tuotteita pc-komponenteista äänentoistoon ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vahvimmat mielenkiinnon kohteet liittyvät mobiililaitteisiin ja äänentoistoon kuulokkeista kotiteattereihin. Sohvalla kuluu ensisijaisesti draamasarjoja ja urheilua, aktiivisemmat tunnit kuluvat esimerkiksi lenkkipolulla. Omassa käytössä on monipuolisesti laitteita eri merkeiltä aina Applesta Xiaomiin."

Muropaketin uusimmat