Uusimmat

Kamera

11.04.2017 19:00 Kai Taipale

Kamera

Kamera on yksi Huawei P10:n ykkösmarkkinointivalteista.

P10:ssä käytetään Leica Dual-Camera 2.0 -nimeä kantavaa kahden takakameran järjestelyä, jossa 12 megapikselin kenno on varattu värikameralle, mustavalkokameran tarkkuuden ollessa 20 megapikseliä. Värikuvaan käytetään kuitenkin kumpaakin kennoa, sillä kuva yhdistetään näiden tuottamasta informaatiosta. Mustavalkokameralla pyritään tuomaan värikuviin lisää tarkkuutta ja kontrastia. Takakameran aukkoarvo on f2.2.

Kuvaaminen on tehty helpoksi. Kameran perustilassa oikealle pyyhkäisemällä pääsee valitsemaan käytettävän kameratilan esimerkiksi mustavalkokuville tai HDR:n käyttöön. HDR-efekti on miedohko, ja se löytyy omana kuvaustilanaan. Eri kuvaustiloja on käytössä 12, ja lisää saa ladattua Huaweilta, joskin testihetkellä tarjolla oli vain ruokakuvausohjelma.

Eri kuvausohjelmien lisäksi kamerasovelluksesta löytyy myös Pro-tila, joka tarjoaa käyttöön manuaaliasetukset. Sen avulla voi säätää ISO-arvoa, suljinaikaa, valita valkotasapainon ja valotuksen mittaustavan tai korjata valotusta peräti neljän aukon verran.

Kameran perustilassa vasemmalle pyyhkäistäessä aukea kameran asetukset, joista pääsee valitsemaan muun muassa käytettävän kuvasuhteen ja tarkkuuden.

Jo automaattikäytössä kamera pääsee oikeuksiinsa. Sen vaihetarkennus toimii nopeasti ja varmasti, eikä valotuksessakaan ole moitittavaa. Niin kauan kun valoa on käytössä vähintään hyvän sisävalaistuksen verran, kameran kuvien tarkkuus on erittäin hyvällä tasolla. Yksityiskohdat säilyvät jopa kiitettävän tarkkoina. Värisävyt ovat luonnollisia, eikä värikylläisyyden liioitteluun ole sorruttu.

Kun valo vähenee, myös kuvien laatu kärsii. Kohinaa karsitaan, mikä pehmentää kuvia, jolloin myös yksityiskohtien tarkkuus kärsii selvästi. Valon vähetessä myös tarkennus alkaa olla ongelmissa. Vaikka se pääsääntöisesti onnistuukin, löytymiseen menee pahimmillaan sekunteja. Kuvien ottaminen onnistuu kuitenkin ilman liiallista säätörumbaa.

Erillinen yökuvaustila auttaa kaappaamaan rutkasti valoa lähes pilkkopimeässä, mutta silloin puhelimen pitää olla tukevasti tuettuna. Ei P10 heikossa valossakaan missään nimessä ole huono kameraksi, mutta siinä se jää kuitenkin jälkeen kovimmista kilpailijoistaan, kuten Samsung Galaxy S7 Edgestä.

Uutta on erityinen muotokuva-tila, jossa kamera pyrkii tunnistamaan kasvot, säätämään asetuksen sen mukaan ja samanaikaisesti pehmentämään taustaa bokeh-efektimäisesti. Tämän tilan käyttäminen jakaa varmasti mielipiteitä, sillä vaikka kuvat periaatteessa onnistuvat, tuntuivat ainakin omat testiotokset hieman epäluonnollisilta. Vähän miellyttävämpään lopputulokseen pääsee käyttämällä täyden aukon kuvaustilaa, jolla myös saa taustan pehmenemään, mutta luonnollisemmin.

Kameraa voi käyttää myös mustavalkokuvaukseen. Tämä ei varmasti ole monelle mikään myyntivaltti, mutta P10:n kyky luoda kauniita, hienolla kontrastilla ja dynamiikalla varustettuja, tarkkoja otoksia teki vaikutuksen. Ainoa kiusa on värikuvausta hitaampi tarkennus, joka ajoittain sortuu sahailuun, muttei kuitenkaan pitkään. Värikuvauksessa kamerassa on käytössä myös kuvanvakain, mikä sekin jää mustavalkokuvauksessa pois pelistä. Nopeisiin tilanteisiin soveltuu värikamera paremmin.

Etukamerasta löytyy myös muotokuva-tila, mihin se sopiikin paremmin. Sen kahdeksan megapikselin kennon tuottama jälki on alunperin aivan käyttökelpoinen, mutta takakameran kuvia pehmeämpi, mikä selittänee muotokuvakäytön luontevampaa toimintaa selfie-käytössä.

 

Videokuvausvaihtoehdot ovat Huaweilla kunnossa, tarjolla on 4K-videokuvausta 30 kuvan sekuntivauhdilla. Vaihtoehtona on myös Full HD 1080p, jossa käytössä on myös 60 fps:n kuvausnopeus. Näistä kummassakaan ei voi käyttää kuvanvakautusta. Tiputtamalla Full HD -tarkkuuden tallennusnopeuden 30 kuvaan sekunnissa, saa käyttöönsä myös vakautuksen.

Video on laadultaan tarkkaa. P10 ei videotallennuksessa hevin hätkähdä kirkkausvaihteluista, ja värit tallentuvat miellyttävän realistisina. 4K-tallennuksessa yksityiskohdat toistuvat terävinä, mutta liikkeessä kuvatessa kuvanvakautusta jää kaipaamaan.

 

Sisältö

  1. Esittely
  2. Olemus
  3. Käyttöjärjestelmä ja käyttöliittymä
  4. Kamera
  5. Suorituskyky, akkukesto ja yhteenveto

Kai Taipale

"Olen pitkän linjan tekniikkatoimittaja, ja olen toiminut Muropaketin laitetesteistä vastaavana tuottajana vuodesta 2017. Pitkä pätkä työuran alusta hurahti puolestaan MikroBitissä. Olenkin työskennellyt tavalla tai toisella koko 2000-luvun erilaisten laitteiden kanssa, vastuullani on ollut tuotteita pc-komponenteista äänentoistoon ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vahvimmat mielenkiinnon kohteet liittyvät mobiililaitteisiin ja äänentoistoon kuulokkeista kotiteattereihin. Sohvalla kuluu ensisijaisesti draamasarjoja ja urheilua, aktiivisemmat tunnit kuluvat esimerkiksi lenkkipolulla. Omassa käytössä on monipuolisesti laitteita eri merkeiltä aina Applesta Xiaomiin."

Muropaketin uusimmat