Uusimmat

Testissä Huawei Watch -älykello

11.01.2016 18:40 Juha Kokkonen

Älykellot ovat tehneet vahvasti tuloaan jo parin vuoden ajan, mutta lopullinen läpimurto kaiken kansan laitteeksi on jäänyt vielä toistaiseksi tapahtumatta. Jotkut odottivat sen tapahtuvan päättyneen vuoden aikana, mutta toisin kävi. Keväällä myyntiin tulleen Apple Watchin myötä älykellojen kappalemääräinen myynti kasvoi kyllä selvästi, mutta siitä huolimatta älykelloa käyttävä henkilö on julkisilla paikoilla varsin harvinainen näky.

Googlen puolisentoista vuotta markkinoilla ollut Android Wear -käyttöjärjestelmä on edennyt siihen vaiheeseen, että käytännössä kaikilta maailmanlaajuisesti merkittävimmiltä älypuhelinvalmistajilta löytyy valikoimistaan ainakin yksi Android-älykello. Ensimmäisinä Android Wear -kelkkaan hyppäsivät LG ja Motorola ja viimeisimpien joukossa mukaan on vihdoin päässyt myös kiinalaisjätti Huawei.

huaweiwatch_0

Huawei esitteli Watch-älykellonsa jo viime vuoden (2015) MWC-tapahtumassa ja keräsi puoleensa paljon positiivista huomiota. Myös TaskuMuro otti Watchista ensituntumat Huawein messuosastolla. Laite oli kuitenkin tuolloin vielä varsin keskeneräinen ja kauppoihin se saatiinkin vasta puolivälissä syksyä. Valmistajan lähtöhinta laitteen nahkahihnaiselle versiolle on 399 euroa. Metallirannekkeisesta mallista joutuu pulittamaan 90 euroa enemmän. Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan Watch maksaa Suomessa tammikuun alussa edullisimmillaan nelisensataa euroa. Metallihihnallisesta versiosta joutuu puolestaan maksamaan noin 450 euroa.

Tutustumme tässä artikkelissa Huawei Watchin fyysisen toteutukseen, teknisiin ominaisuuksiin, valmistajan omiin ohjelmistopuolen lisäyksiin sekä testijaksolla kerääntyneisiin käyttökokemuksiin.

huaweiwatch_1

Huawei Watch on ilman epäilystä tähän mennessä näyttävimmässä pakkauksessa TaskuMuron toimistolle saapunut älykello. Tukevaan kuution muotoiseen rasiaan on otettu selvästi vaikutelmia arvokkaampien rannekellojen maailmasta. Pakkauksen kova suojakotelo on pelkistetyn mattamusta ja sen pintaan on painettu huomaamattomasti Huawein logot ja Watch-teksti. Sisältä paljastuu hieman pienempi kuution muotoinen rasia, jonka pinta on mustaa tekonahkaa ja sen kanteen on painettu Huawein logo. Rasian kansi on saranoitu takareunastaan ja se aukeaa jämäkän jousimekanismin saattelemana. Rasian sisäpuoli on kermanvalkoista tekonahkaa ja kello istuu näkyvillä pehmustetyynyn ympärille kiedottuna. Kelloalustan reunoilla on tummat metallitapit, joista alustan saa nostettua ulos pakkauksesta. Sen alta löytyy pieneen rasiaan sijoitetut ohjekirjat, joiden nostamista on helpotettu pienellä kangasnauhalla. Pakkauksen pohjalta omista lokeroistaan löytyvät laturi johtoineen.

huaweiwatch_2

Pramean pakkauksen toimitussisältöön lukeutuu kellon ohella käyttöopaskirjanen, turvallisuusohjekirjanen, yhden ampeerin verkkovirtalaturi sekä USB-liitäntäinen erikoislatausjohto, joka kiinnittyy kellon taustapuolelle magneetin avulla.

Sisältö

  1. Esittely, pakkaus ja oheistarvikkeet
  2. Kellon fyysinen toteutus ja tekniset ominaisuudet
  3. Android Wear 1.3 ja Huawein lisäsovellukset
  4. Käyttökokemukset ja huomiot, yhteenveto