Uusimmat

Android Wear 1.3 ja Huawein lisäsovellukset

11.01.2016 18:40 Juha Kokkonen

Testaamamme Huawei Watch oli varustettu Android Wearin 1.3.0.2145535-ohjelmistoversiolla, joka ei ole tuorein saatavilla oleva, vaan on peräisin elokuulta. Google julkaisi marraskuussa Android Wearista tällä hetkellä uusimman 1.4-version, joka ei tuo kuitenkaan mukanaan merkittäviä näkyviä uudistuksia. Tällä hetkellä Android Wear pohjautuu vielä Android 5.1.1 Lollipopiin, mutta Googlen valmistelema seuraava päivitys perustuu 6.0 Marshmallowiin ja tuo mukanaan myös muita merkittävämpiä uudistuksia.

Tutustuimme heinäkuussa LG Watch Urbane -artikkelin yhteydessä Android Weariin ja sen tuolloin uusimpaan 1.1.1-versioon, joten emme nyt tässä yhteydessä käy uudelleen läpi koko käyttöjärjestelmää, vaan keskitymme 1.3-version mukanaan tuomiin uudistuksiin sekä Huawein omiin lisäominaisuuksiin. 1.3 on seuraava päivitysversio 1.1.1:n jälkeen – 1.2:n Google jätti kokonaan välistä. Android Wearin toiminnasta yleisesti kiinnostuneen kannattaa siis lukaista pohjalle edellä mainitun linkin takaa löytyvä sivu.

Huomion arvoisena seikkana Huawei Watch tukee myös iOS-käyttöjärjestelmää, eli sitä käyttää iPhone-puhelimien parina. On kuitenkin tärkeää tietää, että Android Wear -laitteen toiminnassa iOS:n parina on rajoitteita Android-laitteeseen verrattuna. Suurimpina seikkoina iOS ei hyväksy kolmansien osapuolien sovellusten tai kellotaulujen asentamista kelloon. Kellon yhteispeli ulkopuolisten sovellusten kanssa on myös rajatumpaa, eikä käyttäjä pysty esimerkiksi vastaamaan tekstiviesteihin kellosta käsin.

huaweiwatch_softa1

Elokuussa julkaistu Android Wear 1.3.0 -päivitys toi mukanaan muutamia näkyviä uudistuksia, jotka käymme nyt tärkeimmiltä osilta läpi.

Keskeisin uusi ominaisuus on interaktiiviset kellotaulut, joka mahdollistaa monipuolisempien toimintojen integroimisen kellotauluihin. Uudistuksen myötä kellotaulut voivat olla sisällöltään muuttuvia ja niissä voi olla koskettamalla aktivoituvia toimintoja, jotka antavat lisäinformaatiota käyttäjälle. Interaktiiviset kellotaulut voivat myös näyttää tietoja jostain kelloon asennetusta sovelluksesta avaamatta itse sovellusta.

Android Wear 1.3.0:n julkaisun yhteydessä Google toi tarjolle kolme uutta ilmaista kellotaulua, jotka hyödyntävät interaktiivisuutta. Näiden kellotaulujen nimet ovat Bits, Under Armour sekä Together ja käyttäjä voi halutessaan ladata ne Play-kaupasta. Kuntoilutietoja näyttävä Under Armour -kellotaulu vaatii toimiakseen samaa nimeä kantavan kuntoilusovelluksen asentamisen ja siihen kirjautumisen. Huawei ei ainakaan toistaiseksi hyödynnä interaktiivisuutta omissa kellotauluissaan.

huaweiwatch_softa2

huaweiwatch_softa2_2

Googlen tarjoamista interaktiivisista kellotauluista Bits on ehdottomasti yleishyödyllisin. Se koostuu ympyröistä, jotka tarjoavat käyttäjälle tärkeää tietoa eri aihealueista. Oletuksena keskellä on aina aikanäyttö, jonka voi analogiseksi tai digitaaliseksi. Lisäksi ruutuun mahtuu kuusi muuta ympyrää, joihin käyttäjä voi valita tiedot kymmenestä vaihtoehdosta. Haluttaessa ympyröiden määrää voi karsia myös pienemmäksi. Jokaista ympyrää koskettaessa se avautuu suurempana näytön keskelle ja näyttää käyttäjälle lisäinformaatiota. Esimerkiksi lämpötilaympyrää painaessa näkyville tulee säätila myös seuraavien tuntien aikana ja toisen kerran painamalla avautuu mahdollisuus siirtyä sääsovellukseen.

Monipuolinen interaktiivinen kellotaulu pistää ilmeisesti Huawei Watchin suorituskyvyn koville, sillä havaitsimme käyttöliittymässä tahmaamista ja kosketuksen tunnistusongelmia Bitsin ollessa käytössä. Tietyissä tilanteissa se häiritsi kellon käyttöä selvästi. Emme usko, että vika on pelkästään Huawei Watchissa, sillä muiden valmistajien älykellot perustuvan täysin vastaavaan tekniikkaan. Googlen pitäisikin varmistaa, ettei tarjolle laiteta interaktiivisia kellotauluja, joita nykyisellään tarjolla olevat kellot eivät pysty ongelmitta pyörittämään.

huaweiwatch_softa3

TogetherWatchFace

Together on samalla kertaa sekä uusi kellotaulu että uusi ominaisuus Android Wear 1.3.0:ssa. Käytännössä kyseessä on kellotaulu, jonka avulla käyttäjä voi harrastaa yksinkertaista viestintää ennalta valitun toisen henkilön kanssa. Kyseiseltä toiselta henkilöltä on myös löydyttävä Android Wear -kello ja ne on yhdistettävä toimimaan keskenään Together-toiminnon puitteissa. Togetherilla käyttäjä voi lähettää toiselle yksinkertaisia piirustuksia, valokuvia (10 viimeisintä puhelimella otettua kuvaa), emoji-kuvakkeita, valmiita ”tarrakuvakkeita” tai tiedon omasta liikkumismuodosta.

Emme päässeet kokeilemaan Togetheriä käytännössä, sillä lähipiiristäni ei löytynyt toista Android Wear -kelloa. Esimerkkianimaatiot Togetherin toiminnasta voi käydä katsomassa Android Wearin esittelisivulta.

huaweiwatch_softa4

Android Wear 1.3.0:n myötä uutta on myös Translate-käännössovellus, joka mahdollistaa käännösten tekemisen 44 eri kielen välillä. Mukana on myös Suomi. Käyttäjä yksinkertaisesti valitsee lähde- ja kohdekielen, jonka jälkeen haluttu sisältö puhutaan kellolle. Kello tekee käännöksen automaattisesti ja käyttäjä voi näyttää käännetyn tekstin toiselle henkilölle kääntämällä rannettaan ulospäin, jolloin teksti kääntyy näytöllä ylösalaisin ja on helpommin vastapuolen luettavissa. Testeissämme Translate toimi hyvin, mutta on kuitenkin muistettava, että se vaatii toimiakseen joko puhelimen datayhteyden tai suoran WiFi-yhteyden kelloon. Ominaisuus ei siis välttämättä ole käytettävissä ulkomailla, jos nettiyhteyttä ei ole saatavilla.

huaweiwatch_softa5

Pienempi, mutta siitä huolimatta käytännöllinen päivitys on tehty sääsovellukseen, joka osaa nyt näyttää myös neljän seuraavan päivän sääennusteen. Kyseinen parannus on samalla erittäin hyvä esimerkki Android Wearin puutteista monien perusominaisuuksien osalta. Seuraavien päivien säätiedot ja ehkä vielä vähän enemmänkin olisi pitänyt kuulua varustukseen jo ensimmäisestä päivästä lähtien.

huaweiwatch_softa6

Koska käyttöliittymän ulkoasu on kaikissa Android Wear -kelloissa sama, on Huawei pyrkinyt tuomaan keitokseen omia mausteitaan omien kellotaulujen sekä muutaman lisäsovelluksen muodossa. Huawei omia kellotauluvaihtoehtoja on parisenkymmentä ja niistä suurin osa on varsin onnistuneita ja hyvin tehtyjä. Tauluja löytyy useaan eri tyyliin ja makuun sopivina, mutta yhdistävänä tekijänä useimmista löytyy perinteiset viisarit. Joukossa on myös kourallinen melko hyvin oikeaa analogista kellotaulua imitoivaa vaihtoehtoa.

huaweiwatch_softa7

Huawein omia lisäsovelluksia on Watchissa kolme kappaletta. Ensimmäinen niistä on Daily Tracking, joka nimensä mukaisesti seuraa käyttäjän päivittäistä liikkumista kellon antureiden avulla. Käytännössä se näyttää askeleet ja kalorit sekä osaa tunnistaa käyttäjän kävelevän, juoksevan, kiipeävän/nousevan portaita sekä nousevan ylös tuolista. Käytännössä Daily Tracking on pitkälti päällekkäinen sovellus Googlen oman Fit-sovelluksen kanssa, joka löytyy Android Wear -kelloista valmiina. Huawein mukaan Daily Tracking kuitenkin toimii Google Fitiä tarkemmin, sillä sen algoritmit ovat suunniteltu käytettäväksi erityisesti Huawei Watchin kanssa. Itse emme havainneet radikaaleja eroja Googlen ja Huawein sovellusten näyttämien tilastojen välillä, mutta jäimme toivomaan molempien osalta monipuolisempia ominaisuuksia. Daily Trackingin taltioimia tietoja voi tarkastella puhelimesta käsin Huawei Wear -sovelluksen avulla, joskaan se ei tarjoa juurikaan lisäarvoa kellon sovellukseen nähden.

huaweiwatch_softa8

Toinen liikkumisen seurantaan liittyvä Huawein sovellus on Fitness Tracking, joka tarjoaa yksinkertaisen apurin kävely/juoksulenkkien seuraamiseen. Käyttäjä voi asettaa itselleen aika- tai kaloritavoitteen, jonka jälkeen seuranta käynnistyy ja ruudulla näkyy aika, askeleet ja kulutetut kalorit. Laskennan voi keskeyttää tai pysäyttää näkymän alareunan suurikokoisista painikkeista. Viimeisimmän harjoitteen tietoja voi tarkastella jälkikäteen omalta välilehdeltään. Valitettavasti Fitness Trackingin ominaisuudet ovat hyvin pelkistetyt, eikä tehtyä treeniä pysty synkronoimaan puhelimeen edes Huawein omaan Wear-sovellukseen.

huaweiwatch_softa9

Huawei tarjoaa Watchissa pulssin mittausmahdollisuutta omalla Heart rate -sovelluksellaan, vaikka sama ominaisuus löytyy myös Google Fitistä. Heart rate mittaa vain käyttäjän hetkellisen pulssin kellon optisen PPG-sensorin avulla, eikä jatkuva sykkeenmittaus urheilusuorituksen aikana ole siis mahdollista. Huawei Watchia ei saa myöskään seuraamaan käyttäjän sykettä automaattisesti pitkin päivää Apple Watchin ja Motorola Moto 360 2nd genin tapaan. Aiempia mittaustuloksia voi tarkastella sovelluksen toiselta välilehdeltä, mutta tuloksia ei pysty synkronoimaan puhelimen Huawei Wear -sovellukseen.

Sisältö

  1. Esittely, pakkaus ja oheistarvikkeet
  2. Kellon fyysinen toteutus ja tekniset ominaisuudet
  3. Android Wear 1.3 ja Huawein lisäsovellukset
  4. Käyttökokemukset ja huomiot, yhteenveto