Uusimmat

Testissä kuusi launcheria Android-puhelimelle: Nova, Hola, Microsoft, EVIE, Z ja Lawnchair

20.03.2018 13:00 Joonas Koivisto

Muropaketti otti vertailtavaksi kuusi suosittua launcheria eli käynnistyssovellusta älypuhelimien Android-käyttöjärjestelmälle.

Android-käyttöjärjestelmää käyttävässä puhelimessa launcher eli käynnistysohjelma määrittää kotinäytön ulkoasun ja toiminnot sekä sovellusvalikon toiminnan. Se ei kuitenkaan vaikuta suoraan puhelimen asetuksiin, eikä esimerkiksi järjestelmäasetusten valikoiden ulkoasu muutu launcherin vaihtamisen myötä.

Sovellusvalikon ja alkunäytön lisäksi osa testaamistamme launchereista sisältää omanlaisensa uutissyötteen osana alkunäyttöjä. Mikään testaamistamme launchereista ei vaadi puhelimen roottausta. Täysin kustomoiduista skineistä ei siis ole kyse. Kaikille testaamamme launchereille riittää siis aivan tavallinen asennus Google Play -kaupan kautta. Vain Lawnchair-käynnistysohjelma vaatii yhden erillisen lisätiedoston asentamisen. Se tapahtuu erikseen Google Play -kaupan ulkopuolelta.

Jokaisesta sovelluksesta käydään läpi niiden ominaisuudet, ulkoasu ja käytettävyys. Mukana vertailussa ovat pitkäaikainen tehokäyttäjien suosikki Nova Launcher, kevyenä markkinoitava Hola Launcher, bisnespuhelimen henkeä tuova Microsoft Launcher, Nokian Z Launcher, visuaalisuudella ja keveydellä markkinoiva EVIE Launcher ja avoimeen lähdekoodiin perustuva Lawnchair, joka mukailee hyvin pitkälti Googlen omia Now- ja Pixel -launchereita.

Testijakson aikana käytössä oli Googlen vuoden 2015 lippulaivamalli Nexus 6P, jossa oli ennen testin alkua puhdas Google Now Android 8.1.0 Oreon kanssa. Launchereita arvioidaan testissä omina sovelluksinaan tai kokonaisuuksinaan. Esimerkiksi kustomoituihin ikonipaketteihin ei käydä käsiksi, elleivät ne sisälly sovellukseen itseensä.

Kaikki launcherit ovat saatavilla suoraan Googlen Play -kaupasta, ja niistä löytyy myös erikseen ladattavana olevat asennustiedostot, eli apk-tiedostot useista muista eri lähteistä. Lawnchair vaatii oheisohjelman, joka ladataan erikseen apk-tiedostona.

Sisältö

  1. Aloitus
  2. Nova Launcher
  3. Hola Launcher
  4. Microsoft Launcher
  5. EVIE Launcher
  6. Z Launcher
  7. Lawnchair
  8. Yhteenveto