Uusimmat

Windows 10, käyttökokemukset ja huomiot & suorituskyky ja akunkesto

31.12.2015 20:59 Juha Kokkonen

Windows 10 -käyttöjärjestelmä

Lumia 550, 950 ja 950 XL ovat ensimmäiset kolme puhelinta, jotka ovat varustettu Windows 10:n valmiilla mobiiliversiolla. Microsoftin ajatuksena on yhdistää Windows 10:ssä kaikkien laitteiden (tietokoneet, Xbox One -pelikonsoli, IoT, Surface Hub, taulutietokoneet, älypuhelimet) käyttöjärjestelmän toimimaan samalla alustalla ja sen myötä Windows 10:n mobiiliversio käyttää mm. samaa kerneliä sekä monia käyttöjärjestelmäelementtejä Windows 10:n työpöytäversion kanssa. Yhteisen ”ytimen” ansiosta myös sovelluksista on tehty ”unversaaleja”, eli sovelluskehittäjät voivat melko pienellä vaivalla muokata työpöytäsovelluksensa koodin toimimaan myös mobiililaitteissa (tai toisin päin). Kaikesta huolimatta universaali Windows 10 -sovellus vaatii sovelluskehittäjältä ylimääräistä työtä, joten on turha odottaa, että sovellukset toimisivat edelleenkään automaattisesti kaikilla laitteilla. Microsoft on toteuttanut lähes kaikki keskeisimmät sovelluksensa, kuten sähköpostin, Edge-selaimen, kalenterin ja Office-sovellukset universaaleina versioina, eli ne perustuvat samaan lähtökohtaan työpöytäsovellusten kanssa.

Windows 10:n lukitusruutu ja kotinäkymä ovat pysyneet viimeisimpään Windows Phone 8.1 -versioon nähden lähes samanlaisina. Tekstien fonttikoossa on tapahtunut paikoin muutoksia ja lähemmässä tarkastelussa voi huomata, että kotinäkymän ruutujen välit ovat pienentyneet ja näkymän alaosassa oleva sovellusvalikon nuoli on saanut kaverikseen tekstin. Halutessaan ruutuja on mahdollista saada näkyviin kerralla entistä enemmän – pieniä ruutuja rinnatusten kahdeksan tai keskikokoisia neljä kappaletta. Taustakuva on puolestaan mahdollista asettaa näkymään koko taustalla tai ainoastaan ruutujen taustalla. Valitettavasti ruutujen sisältö ei ole muuttunut vieläkään interaktiivisemmaksi, jota olemme toivoneet jo useamman vuoden ajan.

Käyttöjärjestelmän keskeisten vakiosovellusten ulkoasu on kuitenkin muuttunut melko paljon. Microsoft on luopunut Windows 10:n myötä näyttävistä suurikokoisiksi tyylitellyistä otsikoista ja monien sovellusten tapauksessa myös sivusuunnassa pyyhkäisemällä vaihtuvista välilehdistä. Uusi ulkoasu on varsin pelkistetty ja yksinkertainen. Myös tuttu pyöreillä kuvakkeilla varustettu sovellusten alapalkki on muuttunut hieman toisenlaiseksi ja osassa sovelluksista on alettu käyttää vasempaan yläkulmaan sijoitettua ”hampurilaisvalikkoa”, joka aukeaa kuvaketta painamalla näytön vasemmasta reunasta. Kokonaisuudessaan vaikuttaisi siltä, että mobiili-Windows on tällä hetkellä murrosvaiheessa, joka aiheuttaa sekavuutta käyttöliittymän yhtenäisyyden suhteen. Tätä ovat entisestään sekoittamassa vanhat kolmansien osapuolien sovellukset, joita ei ole päivitetty Windows 10:n ulkoasun mukaisesti ja jotka eivät skaalaudu järkevästi Lumia 950 -mallien korkearesoluutioiselle näytölle.

Tutustuimme Windows 10:n mobiiliversioon ja sen uudistuksiin kattavammin omassa artikkelissaan, jonka voit lukea seuraavan linkin takaa:

 

Käyttökokemukset ja huomiot

950xl_14

Saimme Lumia 950 XL:n testattavaksemme joulukuun ensimmäisellä viikolla ja laite vietti ympärivuorokautisessa käytössä noin kolmen ja puolen viikon ajan. Tarkalleen ottaen vaihdoimme testilaitteesta toiseen noin viikon käytön jälkeen, sillä ensimmäinen saamamme yksilö ei ollut Suomen markkinoille tarkoitettu versio eikä se pystynyt vastaanottamaan automaattisia päivityksiä. Testijakson aikana laitteeseen tuli yksi käyttöjärjestelmäpäivitys noin kuun puolivälin tienoilla.

Allekirjoittanut oli käyttänyt (normaalikäytössä) Windows Phone -puhelinta edellisen kerran lähes vuosi sitten, joten oli mielenkiintoista päästä verestämään taitojaan uuden mobiili-Windowsin parissa. Perusasiat palasivat nopeasti mieleen selkärangasta, mutta muilta osin alkutaival uuden sukupolven Lumian kanssa ei ollut helppo. Lumia 950 XL tarjoili testijakson aikana enemmän ongelmistopuolen ongelmia ja bugeja kuin mikään muu älypuhelin TaskuMuron testeissä pitkään aikaan.

Käytännössä Lumia 950 XL onnistui keräämään testijakson aikana muistikirjan sivullisen täyteen merkintöjä erilaisista häiriöistä ja bugeista, joita kaikkia ei kannata tässä yhteydessä luetella. Käytännössä lähes kaikki niistä vaikuttivat johtuvan ohjelmistosta, eikä rautapuoli vaikuttanut oikuttelevan millään tavalla. Tyypillisimpiä ongelmia olivat sovellusten yhtäkkiset sammuilut jonkun toiminnon aktivoinnin yhteydessä, jolloin puhelin palasi yksinkertaisesti kotinäkymään. Kaatuilua tapahtui erityisesti eri puolilla asetusvalikkoa sekä monissa vakiosovelluksissa kuten sovelluskaupassa ja viestisovelluksessa. Jostain syystä yhden tietyn ”suuren” Skype-keskustelun avaaminen viestisovelluksessa aiheutti toistuvan välittömän kaatumisen, jota ei saatu korjaantumaan koko testijakson aikana. Myös puhelimen itsekseen uudelleenkäynnistymisiä esiintyi useampaan otteeseen. Kertaalleen lukitusnäppäin ei reagoinut laitteen herätysyrityksiin ja jouduimme turvautumaan akun irrottamiseen. Kertaalleen puhelin vaati PIN-koodia uudelleen kesken käytön. Yhdessä vaiheessa kaiutin jäi suhisemaan ja napsumaan näytön ollessa sammutettuna ja vika korjaantui vasta useamman uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Joulun tienoilla havaitsin puhelimen lämpenevän poikkeuksellisen paljon taskussa ja kuluttavan akkua nopeaan tahtiin. Tämä ongelma ratkesi uudelleenkäynnistyksellä.

Havaittujen ongelmien pohjalta saimme sen kokonaiskuvan, että Windows 10:n mobiiliversion kehityksessä on tullut kiire ja se on jouduttu tuomaan markkinoille hieman keskeneräisenä. Se on harmi, sillä rautapuolella Lumia 950 XL tarjoaa varsin kovan kokonaisuuden. Onneksi Microsoft on luvannut päivittää Windows 10:tä tiiviiseen tahtiin, joten bugit korjaantuvat toivottavasti jo lähitulevaisuudessa.

950xl_15

Muotoilunsa ja käsituntumansa puolesta Lumia 950 XL jätti melko neutraalin kokonaisvaikutelman. Niin käyttömukavuuden kuin kuorimateriaalin pitävyydenkin osalta toteutus menettelee, mutta parantamisenkin varaa vielä löytyy. Fyysisen kokonsa puolesta Lumia 950 XL sijoittuu suurikokoisten älypuhelimien luokkaan, kuten mallinimikin jo vihjaa. Tästä syystä se ei sovi kaikille käyttäjille ja onneksi Microsoftilla onkin tarjota huippumallistaan myös pienikokoisempi versio (Lumia 950). Ulkomittojen puolesta puhelimen käyttö yhdellä kädellä on kämmenen koosta riippuen hankalaa tai mahdotonta. Esimerkiksi itselläni peukalo ei yltänyt näytön vastakkaiselle reunalle puhelimen asentoa muuttamatta. Onneksi Windows 10 tarjoaa tämän osalta merkittävää edistystä, sillä näppäimistön kokoa on mahdollista säätää ja sijaintia muuttaa pysty- sekä sivusuunnassa. Lisäksi kotinäppäintä pohjassa pitämällä näyttönäkymän saa ”tipautettua” iOS:n tapaan puoliväliin, jolloin yläosan toimintoihin pääsee paremmin käsiksi. Näytön alareunan navigointipainikkeiden sijainti ei kuitenkaan saa säädettyä ja paluunuolta joutuukin hieman kurottelemaan.

Ulkomittojen ja painon välisen suhteen osalta 950 XL tuntuu kädessä tasapainoiselta. Tiukempien tai matalataskuisten housujen etutaskussa laite saattaa tuntua jo hieman epämiellyttävän suurikokoiselta ja istuessa sen kaivaminen taskusta saattaa olla hieman hankalaa. Kamerakyhmyn ansiosta puhelimen nostaminen taskusta valmiiksi oikeassa asennossa on helppoa. Lukitusnäppäimen poikkeuksellinen sijoitus vaatii totuttelua, mutta ei aiheuta lopulta merkittäviä ongelmia. Aiemmista Lumia-malleista tuttua näytön herättämistä tuplanäpäytyksellä jää silti kaipaamaan.

950xl_16

Ehkäpä Lumia 950 XL:n mielenkiintoisin erikoisominaisuus on Windows Hello beeta -kirjautumistoiminto iriistunnistimen avulla. Käytännössä puhelin tunnistaa kirjautumisen käyttäjän silmistä näytön yläpuolella sijaitsevan infrapunakameran sekä infrapunavalon avulla. Ominaisuus on kytkettävä päälle puhelimen lukitusnäytön kirjautumisvaihtoehtoasetuksista, jonka jälkeen se korvaa salasanan naputtelun puhelimen lukituksen avaamiseksi. Silmät kannattaa opettaa puhelimelle useampaan kertaan mieluusti eri valaistuksissa, jolloin tunnistustarkkuus paranee. Puhelin ei tallenna tietoa käyttäjän silmistä kuvana, vaan se muunnetaan suoraan salatuksi koodiksi laitteen sisäiseen muistiin. Myöhemmin iiristunnistusta voidaan käyttää myös muihin sitä hyödyntäviin palveluihin ja sovelluksiin kirjautumisessa.

Iiristunnistusta käytettäessä puhelin on herätettävä lukituspainikkeella lukitusnäkymään, jonka jälkeen silmien skannaus alkaa automaattisesti. Käyttäjän ei tarvitse katsoa suoraan näytön yläpuolella sijaitsevaan sensoriin, vaan normaali puhelimen näytön katseleminen riittää. Tunnistus toimii testatusti myös silmälasit päässä. Puhelin ilmoittaa näytön yläreunaan ilmestyvällä tekstillä ensin etsivänsä käyttäjää, sitten valmistavan henkilöllisyyttä ja lopuksi toivottaa käyttäjän nimellä tervetulleeksi iskevästä silmästä hymiöksi muuttuvalla animaatiolla. Jos käyttäjä on liian kaukana, puhelin pyytää siirtymään lähemmäs. Jos tunnistus epäonnistuu useampaan otteeseen, käyttäjää pyydetään syöttämään suojakoodi.

Käytössä Lumia 950 XL:n iiristunnistus yllätti allekirjoittaneen pääosin positiivisesti. Ominaisuus toimii hyvin luotettavasti, kunhan käyttäjän kasvot ovat riittävän lähellä puhelinta. Valaistusolosuhteilla ei ole juurikaan merkitystä ja tunnistus toimii myös täysin pimeässä huoneessa. Tunnistusetäisyyteen liittyy kuitenkin pieni ongelma. Mittauksieni mukaan oma normaali käyttöetäisyyteni puhelimelle on noin 35-40 cm, kun taasen puhelimen luotettava tunnistusetäisyys vaikuttaisi olevan noin 10 cm lähempänä. Vaikka puhelin tunnistikin silmät ajoittain myös normaalilta käyttöetäisyydeltä, vaati luotettava tunnistaminen puhelimen tuomisen totuttua lähemmäs kasvoja, joka tuntui etenkin tietyissä käyttötilanteissa hölmöltä. Toinen heikkous on tunnistusnopeus, joka ei ole hätäisemmille käyttäjille vielä aivan riittävällä tasolla. Mittasimme keskimääräiseksi tunnistus- ja lukituksen avautumisajaksi noin 2-3 sekuntia, joka ajoi ainakin allekirjoittaneen näpyttelemään tietyissä tilanteissa mieluummin suojakoodin kuin odottelemaan tunnistuksen valmistumista.

Kokonaisuutena Lumia 950 XL:n iiristunnistus vaikutti toimivalta ja käyttökelpoiselta uutuusominaisuudelta, joka vaatii kuitenkin vielä pientä hienosäätöä tunnistusetäisyyden ja -nopeuden suhteen.

Suorituskyky ja akunkesto

lumia950xl_testitulokset

Testijakson perusteella olemme varsin tyytyväisiä Lumia 950 XL:n käyttöjärjestelmän nopeudesta. Mobiili-Windowsille tyypillisesti se toimii sulavan ja nopean tuntuisesti eikä toiminnassa havaittu jumiutumisia tai viivästyksiä (edellä mainitut bugit poislukien). Vertailimme Lumia 950 XL:ää rinnatusten sekä edeltäjämalli Lumia 1520:n että vakio-Androidilla varustetun Huawei Nexus 6P:n kanssa. Windows Phone 8.1:llä varustettuun Lumia 1520:een vertailtuna 950 XL:n käyttöliittymä ja sovellukset toimivat useimmilta osin aavistuksen nopeammin. Nexus 6P:n rinnalla 950 XL jäi puolestaan pääosin kakkoseksi, johtuen yleensä pääosin siirtymäanimaatioiden pidemmästä kestosta.

Testasimme puhelimen käytännön suorituskykyä sekä raskaammilla peleillä (kuten Asphalt 8) että synteettisillä testisovelluksilla. Kyseessä on ensimmäinen 64-bittisellä Snapdragon 810 -piirillä varustettu Windows-puhelin, joten se nostaa suorituskyvyn aivan uudelle tasolle edellisen sukupolven Lumia 930 ja 1520 -malleihin nähden. Snapdragon 810 -piirin tunnettu heikkous on ylikuumeneminen, joka tuntuisi Lumia 950 XL:n tapauksessa olevan hallussa. Puhelimen takakuori kyllä lämpenee rasituksessa selvästi, mutta ei muutu missään vaiheessa epämiellyttävän kuumaksi. Pelejä 950 XL pyöritti sulavasti ja ongelmitta, kuten odottaa saattaa. Synteettisten testisovellusten osalta mobiili-Windowsin tarjonta ei ole erityisen laaja ja osa sovelluksista on selvästi vanhentuneita, niiden osalta tuloksiin kannattaa suhtautua pienellä varauksella. GFXBench-testisovelluksen mukaan Adreno 430 GPU:n grafiikkasuorituskyky on hieman heikompaa kuin Android puhelimilla, joka johtuu todennäköisesti käyttöjärjestelmästä.

Otimme testeihin verrokiksi edeltäjämalli Lumia 1520:n, jonka tulokset näkyvät sulkeissa. Tähdellä (*) merkityissä kohdissa pienempi tulos on parempi.

  • AnTuTu 0.8.0 beta: 28402 (25626)
  • Basemark OS 2.0: 1497 (1044)
  • Basemark X 1.1, Medium: 32110 (-)
  • PhoneMark: 2163 (1841)
  • Multibench 2 CPU: 41760 (30638)
  • MultiBench 2 Data Transfer: 64475 (42057)
  • GFXBench T-rex 1080p offscreen: 29,8 FPS (17,8)
  • GFXBench Manhattan 1080p offscreen: 20,6 FPS (-)
  • Kraken 1.1: 5778,9 ms (11305,6)*
  • Sunspider 1.0.2: 387,3 ms (519,4)*

950xl_17

3340 mAh akku on kapasiteetiltaan kohtalaisen suuri, joka loi ennakkoon positiivisia odotuksia sen kestosta. Odotuksia oli nostamassa myös edeltäjämalli Lumia 1520:n hyväksi todettu akunkesto. Tarkempi näyttö, tehokkaampi järjestelmäpiiri ja uusi käyttöjärjestelmä tekivät kuitenkin ennakkoarvioinnista käytännössä lähes mahdotonta.

Testin aikana Lumia 950 XL oli mukana monenlaisissa luonnollisissa käyttötilanteissa – seassa oli sekä rauhallisia toimistopäiviä sekä aktiivisia ”reissupäiviä”, joten puhelimen käyttö ja sitä kautta virrankulutus vaihteli reilusti. Tyypillisen arkipäivän (klo 8 – 24) aikana akku tyhjeni täydestä noin 40-55 %:iin. Aktiivisemmassa käytössä akku tyhjeni useampaan otteeseen kriittisille rajoille noin 5-15 % tuntumaan ja loppuipa se muutamaan kertaan jopa kesken illan iltaseitsemän ja -kymmenen välimaastossa. Windows 10:n virranhallinta eri kerro näytön päälläolotietoja, mutta näytön akunkäytöksi puhelin ilmoitti tyypillisesti 60-80 %. Kevyellä käytöllä puhelin selvisi kertaalleen kahden peräkkäisen päivän yli, mutta yleisesti se ei ainakaan omalla käytölläni ollut realistista. Testijakson sekalaiseen peruskäyttöön kuului mm. teksti- ja WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin käyttöä, sähköpostien lukemista, nettiselausta, muutamia puheluita ja kameran käyttöä mobiilidatan, WLAN:in ja sähköpostisynkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Lataamisen suhteen Lumia 950 XL tarjoaa nykyaikaista tekniikkaa, eli varustukseen lukeutuu sekä pikalataustuki että langaton latausmahdollisuus. Mittasimme akun latautuvan mukana toimitettavalla 15 watin pikalaturilla tyhjästä puoliväliin noin 35 minuutissa sekä täyteen noin tunnissa ja 40 minuutissa. USB Type-C -liitännän kanssa kannattaa olla toistaiseksi tarkkana, sillä sen kanssa yhteensopivia latureita ei vielä löydy kovinkaan monesta paikasta. Itsekin koin tämän karvaalla tavalla unohtaessani laturin kotiin lähtiessäni joulunviettoon. Puhelin oli lopulta pari vuorokautta pimeänä, kunnes sain sen ladattua langattoman laturin avulla.

Sisältö

  1. Esittely & pakkaus
  2. Muotoilu ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Windows 10, käyttökokemukset ja huomiot & suorituskyky ja akunkesto
  5. Yhteenveto