Uusimmat

Testissä Microsoft Lumia 950

28.02.2016 23:53 Juha Kokkonen

lumia950_000

Testasimme tuoreeltaan joulukuussa Microsoftin uuden Lumia 950 XL -huippumallin ja samassa yhteydessä oli tarkoitus tutustua myös fyysisesti hieman pienikokoisempaan Lumia 950 -malliin. 950:n testikappaleet kuitenkin viivästyivät vuoden 2016 puolelle, joten jouduimme etsimään Lumia 950:lle paikan julkaisukalenterista myöhäisemmälle ajankohdalle. Microsoft esitteli Lumia 950:n samaan aikaan XL-version ja Windows 10:n mobiiliversion kanssa lokakuun alussa. Kauppoihin Lumia 950 ja 950 XL saapuivat puolestaan joulukuun alkupuolella 599 ja 699 euron suositushinnoilla. Lumia 950:n hinta ei ole toistaiseksi juurikaan vajonnut lanseerauksesta, sillä Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan puhelimen saa itselleen edullisimmillaan noin 585 euron hintaan.

Tutustumme tässä artikkelissa Lumia 950:n teknisiin ominaisuuksiin, muotoiluun ja rakenteeseen, kameraan, suorituskykyyn, akunkestoon sekä tietenkin testijaksolla saatuihin käyttökokemuksiin. Lumia 950 on monilta osin isoveljensä 950 XL:n kaltainen, joten monia sen yhteydessä läpikäytyjä asioita ei käydä uudelleen läpi tässä artikkelissa. Tästä syystä TaskuMuron Lumia 950 XL -artikkelin lukeminen pohjalle onkin suositeltavaa.

lumia950_1

Lumia 950:n pakkaus on kooltaan ja tyyliltään identtinen isoveli Lumia 950 XL:n kanssa. Litteän mutta keskitasoa suurikokoisemman pakkauksen värimaailma on vaalea ja sekä kanteen että pohjaan on painettu värikuva puhelimesta. Pakkauksen toinen pääty on sininen ja siihen on painettu mallinimi hopeankiiltoisella tekstillä. Pakkauksen oheistarvikevalikoima on varsin suppea. Puhelimen ohella mukaan on pakattu kiinteällä johdolla varustettu suomalaisen Salcompin valmistama USB Type-C -pikalaturi (5 V 3 A), erillinen USB 3.1 -standardia tukeva USB Type-C -datakaapeli sekä pikakäyttöohjeet.

Sisältö

  1. Esittely, pakkaus ja oheistarvikkeet
  2. Muotoilu, rakenne ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera, Käyttöjärjestelmä
  4. Käyttökokemukset, suorituskyky ja akunkesto & loppusanat