Uusimmat

Yhteenveto

09.05.2018 06:00 Juha Uotila

Yhteenveto

HMD:n tämän vuoden ensimmäiset Nokia-puhelimet, Nokia 7 Plus ja Nokia 6 2018, vaikuttivat jo heti kättelyssä erittäin mielenkiintoisilta ja vakuuttavilta tuotteilta. Jos kaipasi HMD:ltä viime vuonna jotain Nokia 6 ja Nokia 8:n puhelinten väliin, on Nokia 7 Plus yhtiöltä suoranainen jättipotti niin hinnan kuin ominaisuuksiensa puolesta.

Nokia 7 Plus pakkaa sisäänsä oikeastaan sitä parasta tekniikkaa, mitä keskihintaluokkaan sijoitetulta puhelimelta voidaankin odottaa. Uusi Snapdragon 660 -piiri tuo suorituskyvyn jo sellaiselle tasolle, että raskaimpienkin pelien pelaaminen ei tuota kummoisempia ongelmia.

Nokia 6 2018 -malli ei juuri uutta ja ihmeellistä tarjoa. Se on kuitenkin vakuuttava rautapäivitys viime vuoden mallille, ja asettuu omassa, alle 300 euron hintaluokassaan, jos nyt ei ihan kärkipaikoille, niin ainakin hyvin lähelle.

Laitteiden selkeänä myyntivalttina voidaan pitää aivan kärkikastiin sijoittuvaa akkukestoa. Molemmilla puhelimilla päästään helpostikin kahden päivän käyttöaikoihin, ja oikein kevyellä käytöllä Nokia 7 Plus jaksaa myös pitkälle kolmannelle päivälle.

Laitteiden puhtaan ”riisuttu” Android-käyttökokemus voi olla osalle käyttäjistä pienoinen kulttuurishokki, jos edellisenä puhelimena on ollut Huawein tai Samsungin ominaisuuksilla täytetty puhelin. Itse pidän puhdasta Androidia loistavana myyntivalttina, ja nopeat Android-päivitykset sekä kuukausittaiset tietoturvapäivitykset ovat omiaan myös yrityskäyttöön. Lisäksi virallinen Android One -ohjelmaan kuuluminen takaa laitteille Android-versiopäivitykset seuraavaksi kahdeksi vuodeksi ja tietoturvapäivitykset vielä vuodeksi tämän jälkeen.

Kameroiden osalta Nokia 6 2018 ei jätä juuri mitään erikoisempaa mainittavaa, ja hyvässä valossa kamera tuottaa hintaluokassaan hyvää jälkeä, mutta valon vähentyessä kameran kyvyt tulevat selkeästi vastaan. Nokia 7 Plussan uusittu kaksoiskamera onkin jo huomattavasti laadukkaampi kamerajärjestelmä, jonka kuvanlaatua voidaan pitää hyvänä niin valoisassa kuin myös hämärämmässäkin. Tässä hintaluokassa useasti puuttuva optinen kuvanvakaaja olisi ollut vielä mukava lisä. Se olisi luultavasti nostanut kameran aivan uudelle tasolle.

Nokia 7 Plus on loistava lisäys HMD:n tuoteportfolioon, ja se täyttää jo viime vuonna odotetun noin 400 euron hintasegmentin hienosti. Laitteen pahimpina kilpailijoina voidaan pitää viime vuoden lippulaivamalleja, joita saattaa jo hyvissä alennuksissa saada samasta hintaluokasta.

Nokia 7 Plussan valtteina on kuitenkin taatut ohjelmistopäivitykset ja yleisesti parempi ohjelmistotuki. Selkeä ero löytyy myös akkukestosta. Normaalilla käytöllä kahden päivän käyttöaika on tässä ja jopa korkeimmissa hintaluokissa harvassa, mutta Nokia 7 Plus pystyy tarjoamaan tasalaatuista akkukestoa päivästä toiseen.

Nokia 6 2018 -malli on hiukan hankalammassa paikassa. Viime vuonna julkaistu ensimmäinen versio oli hieno pelinavaus, mutta laitteen sisäinen rauta ei ehkä ollut sillä tasolla mitä hintalapun puolesta olisi odottanut.

Uudistunut 2018 vuoden malli onkin ehkä sellainen kuin viime vuoden mallin olisi pitänyt olla. Nokia 6 2018 asettuu erittäin kilpailtuun hintaluokkaan, jossa kilpakumppaneita löytyy useilta valmistajilta, ja joiltain jopa useamman mallin verran. Kilpakumppaneihin verrattuna Nokia 6 2018 valttikortit ovat Nokia 7 Plussan tavoin ehdottomasti paras ohjelmistotuki tässä 300 euron hintaluokassa, sekä myöskin loistava helposti kahdeksi päiväksi riittävä akkukesto.

Hyvää

  • Loistava akkukesto (molemmat mallit)
  • Laadukas rakenne (molemmat mallit)
  • Puhdas Android käyttökokemus ja päivitystuki (molemmat mallit)
  • Uusittu tuplakamera tuottaa hyvää jälkeä hyvässä kuin heikommassakin valossa (7 Plus)
  • Laadukas ja kookas näyttö (7 Plus)
  • Hinta/laatusuhde kunnossa (molemmat mallit)

Huonoa

  • Ei ilmoitusvaloa (molemmat mallit)
  • Kameran kuvanlaatu hämärässä (Nokia 6 2018)
  • Puhelimen yleinen koko varauksin (Nokia 7 Plus)
  • Android Oreo –järjestelmään kuuluvat, mutta malleista puuttuvat Bluetooth -äänikoodekit (molemmat mallit)

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Ulkoinen olemus ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Käyttöjärjestelmä
  5. Suorituskyky ja akkukesto
  6. Yhteenveto

Kai Taipale

"Olen pitkän linjan tekniikkatoimittaja, ja olen toiminut Muropaketin laitetesteistä vastaavana tuottajana vuodesta 2017. Pitkä pätkä työuran alusta hurahti puolestaan MikroBitissä. Olenkin työskennellyt tavalla tai toisella koko 2000-luvun erilaisten laitteiden kanssa, vastuullani on ollut tuotteita pc-komponenteista äänentoistoon ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vahvimmat mielenkiinnon kohteet liittyvät mobiililaitteisiin ja äänentoistoon kuulokkeista kotiteattereihin. Sohvalla kuluu ensisijaisesti draamasarjoja ja urheilua, aktiivisemmat tunnit kuluvat esimerkiksi lenkkipolulla. Omassa käytössä on monipuolisesti laitteita eri merkeiltä aina Applesta Xiaomiin."

Muropaketin uusimmat