Uusimmat

Lisävarusteet, käyttökokemukset ja huomiot & yhteenveto

03.10.2013 23:49 Juha Kokkonen

 

Kamerakahva ja langaton latauskuori

Lumia 1020:aan on tarjolla lisävarusteena 89 euron arvoinen PD-95G-kamerakahva, jonka luvataan helpottavan yhdellä kädellä kuvaamista. Kamerakahva on muovinen kehikko, johon puhelin työnnetään perä edellä. Ensin puhelin työnnetään kiinni kahvan micro-USB-liittimeen ja sen jälkeen kahvan toisen pään muovikynnet painetaan napsahtaen puhelimen yläreunojen ympärille, jolloin puhelimen kamerakyhmy painuu kahvassa olevaan pyöreään aukkoon pitäen puhelimen tukevasti paikallaan. Muovikynnet havaittiin irrotusvaiheessa hieman hankalakäyttöisiksi ja useiden käyttökertojen jälkeen niiden kohdalle puhelimen kylkiin muodostui pieni kiiltävä alue hankauksesta johtuen.

Kamerakahva on toisesta päästään noin 27 mm paksu ja varustettu sormien alle osuvalla pitoa parantavalla kumikaistaleella. Kahvan kanssa puhelimella onkin miellyttävää kuvata myös pelkästään yhtä kättä käyttäen. Puhelinta ei kuitenkaan viitsi pitää kiinni kahvassa kuvaussessioiden ulkopuolella kahvan suuresta koosta johtuen. Kahvasta löytyy oma suurempi kaksipykäläinen kamerapainike, jonka tuntuma on melko hyvä. Kahvan pohjasta löytyy puolestaan yleismallinen 1/4-tuuman kierre, jolla puhelimen saa kiinni kamerajalkaan. Kahvaan sisältyy lisäksi 1020 mAh akku, joka lataa puhelinta kahvan ollessa käytössä. Akun luvataan tarjoavan jopa 285 ylimääräistä kuvaa tai 48 minuutin videokuvausajan. Neljä pientä valkoista lediä ilmoittavat kahvan päädyssä akun jäljellä olevan varauksen. Lataaminen tapahtuu normaalin micro-USB-liitännän kautta.

Kokonaisuudessaan kamerakahvan todettiin olevan hauska lisävarusteidea kameraorientoituneelle puhelimelle, mutta sen toteutus ja hinta eivät valitettavasti ole tasapainossa. 89 euron hintaan kahvasta toivoisi löytyvän enemmän lisäominaisuuksia ja suurempi akku. Lisäksi kahva on melko kömpelön kokoinen, eikä puhelin mahdu sen kanssa mukavasti taskuun. Esimerkiksi 39 euron hintaan se voisi olla suositeltava varuste, mutta nykyinen hinta on lisäarvoon nähden liian korkea.

Lumia 1020:lle on saatavilla lisävarusteena myös CC-3066-suojakuori, jonka hinta on noin 30 euroa. Puhelimen omien kuorten kaltaisesta polykarbonaatista valmistettu lisäkuori mahdollistaa puhelimen latauksen langattomasti Qi-tekniikan avulla ja se peittää laitteen takakuoren kamerakyhmyä lukuun ottamatta. Kuori siirtää latausvirran puhelimeen takakuoren kahden pienen kontaktinastan kautta. Kuori lisää puhelimen paksuutta noin neljä milliä, joten lopputulos on melko tuhti. Onkin harmi, ettei Nokia ole sisällyttänyt Qi-latausta 1020:n oman rakenteen sisään. Itse en hankkisi latauskuorta omaan 1020:aani, mutta jokainen voi itse päättää, onko langaton lataus ulkomittojen uhraamisen arvoinen lisäominaisuus.

 

Käyttökokemukset ja huomiot

Lumia vieraili TaskuMuron ympärivuorokautisessa käyttötestissä puolisentoista viikkoa, jonka aikana siitä saatiin muodostettua melko hyvä yleiskuva. Toimistolla piipahti kaksi testikappaletta, koska ensimmäisessä saamassamme laitteessa kaiutin oli mykkä ja kameran kuvakennossa havaittiin pieni valkoinen täplä, joka näkyi erityisesti yökuvissa. Jälkimmäinen testikappale toimi testijakson ajan moitteetta.

Kädessä Lumia 1020 tuntuu laihdutuskuurilla olleelta Lumia 920:lta, jonka pintaan on ruiskutettu miellyttävä mattakerros. Normaalisti takakuoren pinta tuntuu varsin pitävältä, mutta rutikuivissa käsissä se muuttuu hieman liukkaaksi. Kamerakyhmyn vuoksi laite tuntuu kädessä hieman yläpainoiselta, mutta ainakaan itse en kokenut sitä häiritseväksi. Omassa käytössäni keskisormi nojasi mukavasti kamerakyhmyn alareunaan ja etusormi lepäsi kyhmyn päällä koskematta kuitenkaan linssiin. Kyhmyyn nojaavan etusormen ansiosta ote on jopa tukevampi, kuin muissa Lumia-malleissa.

Lumia 1020 ei ole 4,5-tuumaiseksi laitteeksi erityisen pienikokoinen johtuen niin näytön leveähköistä reunoista, näytön 15:9 kuvasuhteesta kuin laitteen yleisesti tuhdista rakenteestakin. Edellä mainituista seikoista johtuen 1020:n käyttäminen yhdellä kädellä ei onnistu erityisen sujuvasti. Taskuun puhelin sujahtaa kuitenkin vaivatta ja kamerakyhmyn ansiosta sen osaa myös kaivaa oikeassa asennossa ulos taskusta.

Kamerakäytössä Lumia 1020 on etevä laite kaksivaiheisen kameranäppäimen ja monipuolisen kuvaussovelluksensa ansiosta. Se herättää käyttäjässä halun kokeilla uutta ja testata kameran tarjoamia mahdollisuuksia ja rajoja. Näin on tapahtunut allekirjoittaneelle aiemmin vain 808 PureViewin kanssa. Harmillinen miinus kameran toiminnassa on kuitenkin sen hitaus ja pitkät latausajat. Kamera vaatii käynnistyäkseen 2-3 sekuntia ja vielä pidempään kestää kuvan ottamisen jälkeen, jolloin puhelin prosessoi ja tallentaa otettua kuvaa. Nopeissa kuvaustilanteissa 1020:n kanssa onkin usein auttamatta myöhässä, eikä myöskään nopea peräkkäisten kuvien ottaminen onnistu ilman Smart Cam -erikoissovellusta.

Käyttöjärjestelmä ja sovellukset eivät tarjoa mitään uutta Lumia-malliston muihin kärkimalleihin nähden. Windows Phone 8:n tuore GDR2-versio yhdessä Nokian Amber-päivityspaketin kanssa tuo mukanaan lukuisia mukavia lisäominaisuuksia, joita ei ole tarjolla muiden valmistajien WP8-laitteissa. Nokian lisäherkuista erityisesti kellonajan AMOLED-tekniikan avulla näyttävä vilkaisunäkymä sekä tuplanäpäytyksellä aktivoituva näyttö osoittautuivat käytössä näppäriksi. Itse käyttöjärjestelmä toimii Windows Phonelle tyypillisesti sulavasti ja nopeasti.

Käytännön akunkesto on suunnilleen samaa luokkaa Lumia 925:n kanssa. Tavallista runsaampi kameran käyttö tosin verottaa akkua helposti hieman 925:ttä enemmän. Myös nettiselauksen havaittiin olevan virrankulutuksellisesti 1020:n heikko kohta, sillä aktiivisemmalla surffailulla akun varauksen huomattiin hupenevan selvästi tavallista nopeammin. Käytännössä aamulla latauksesta otetussa puhelimessa oli puolenyön aikaan noin 25-55 % akkua jäljellä. Puhelimen käyttö sisälsi pääosin teksti- ja WhatsApp-viestittelyä, sähköpostien lukemista, lyhytjaksoista nettiselausta, muutamia puheluita ja kameran käyttöä mobiilidatan, WLAN:in ja sähköpostisynkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Lumia 1020:n suorituskyky on tuplatusta RAM-muistista riippumatta käytännössä lähes samalla tasolla Lumia 920:n ja 925:n kanssa. Niin rinnakkain vertailtaessa kuin testisovelluksissakaan ei havaittu merkittäviä eroja Lumia 925:een verrattuna. Lumia 1020 on joka tapauksessa tämän hetken suorituskykyisin WP8-laite, kunnes neliydinmallit saapuvat markkinoille.

 

Yhteenveto

Toimituksessa Lumia 1020:an testikappaletta odotettiin malttamattomana heinäkuusta lähtien ja odotukset ennen testirupeamaa olivat luonnollisesti korkealla. 808 PureView vakuutti kamerallaan runsas vuosi sitten ja nyt vuorossa olisi samaa herkkua tuoreemmassa paketissa. Saimme uutuudesta esimakua jo heinäkuussa ja nyt pääsimme vahvistamaan tuntemuksemme – kyseessä on kokemuksiemme mukaan markkinoiden kovin kamerapuhelin.

Jos PureView-kameran toiminnasta ja kuvanlaadusta on jo aiempia kokemuksia, Lumia 1020 ei tarjoa laitteena suuria yllätyksiä. Nokia on selvästi keskittynyt lähinnä suurikennoisen PureView-kameran tuomiseen Lumia-mallistoon, sillä muilta osin rauta on tuttua aiemmista Lumia-huippumalleista jo vuoden takaa. Kameraa lukuun ottamatta 1020:aa ei voikaan kutsua erityisen kehittyneeksi älypuhelimeksi, sillä esimerkiksi vuoden takainen Lumia 920 osaa kaikki samat temput alle neljänsadan euron hintaluokassa. Merkittävä osasyy tähän on toki WP8-käyttöjärjestelmä, joka asettaa omat rajoituksensa teknisien ratkaisuiden suhteen. WP8 kaipaisikin Microsoftilta jo kipeästi suurempaa päivitystä, joka karsisi siitä tiettyjä alusta asti vaivanneita puutteita. Nokia on hoitanut ohjelmistopuolella oman osuutensa mallikkaasti, josta loistoesimerkkinä toimii tuore Amber-päivitys.

Lumia 1020:n 41 megapikselin PureView-kamera on tasapainoinen, joskaan ei virheetön, huippuluokan kuvauslaite. Kuvien tarkkuus ja laatu on tasolla, jota lähelle on päästy aiemmin ainoastaan 808 PureViewillä. Jälki on ajoittain jopa uskomattoman komeaa valaistuksesta riippumatta. Paketin täydentää Nokian loistava Pro Cam -kuvaussovellus, joka mahdollistaa kamerapuhelinpuolella ennennäkemättömät manuaalisäätöominaisuudet. Seuraavaan malliin on jäänyt kuitenkin vielä pientä parannettavaa, sillä kameran toiminta on harmillisen verkkaista, kuvien kulmissa on havaittavissa pientä sumenemista ja automaattinen valkotasapainon säätö voisi toimia joissain olosuhteissa hieman paremmin.

Lumia 1020:n upea kamera on vakuuttava kapistus, jonka ympärille loput puhelimesta personoituu. Lumia 1020:n ostajan on oltava kiinnostunut valokuvauksesta ja laadukkaiden kuvien ottamisesta, sillä lisähinta muilta osin teknisesti lähes identtiseen 925-malliin on noin 200 euroa. Se on kuitenkin hinta, joka kannattaa maksaa poikkeuksellisesta kameratekniikasta, jollaista ei markkinoilla ole muilla tarjolla. Pelkkänä älypuhelimena 1020 on valovuoden edeltäjä 808:aa edellä, mutta nykymittapuulla hieman kirkkaimman kärjen takana. Huippuluokan kameran siivittämänä päädymme myöntämään Lumia 1020:lle ”TaskuMuro suosittelee” -erikoismaininnan.

Vahvuudet

  • Huipputarkka kamera
  • Kameran hämäräkuvausominaisuudet
  • Kameran videokuvausominaisuudet
  • ”Häviötön” zoom ja jälkizoomausmahdollisuus
  • Tasokkaat HAAC-mikrofonit
  • Pro Cam -kamerasovellus
  • Fyysinen kameranäppäin
  • 2 Gt RAM-muisti
  • Näytön kuvanlaatu
  • Nokian lisäsovellusvalikoima ja Amber-päivitys
  • Sulavasti toimiva käyttöjärjestelmä

Heikkoudet

 

Sisältö

  1. Testissä Nokia Lumia 1020
  2. 41 megapikselin PureView-kamera & kuvaussovellukset
  3. Kameran esimerkkikuvat, videokuvaus ja kuvavertailua kilpailijoihin
  4. Lisävarusteet, käyttökokemukset ja huomiot & yhteenveto