Uusimmat

Testissä OnePlus One

14.07.2014 19:22 Teemu Hynninen

Kiinasta nousee haastajia perinteikkäiden matkapuhelinvalmistajien rinnalle. Vielä joitakin vuosia sitten kiinalaiset tunnettiin halvoista kopioistaan ja edullisemman hintaluokan älypuhelimista. Suomessa ilmiöön törmättiin ensimmäisen kerran kunnolla vuoden 2010 lopussa, jolloin Elisa toi Suomeen kiinalaisen ZTE:n edullisen Android-puhelimen nimeltään Blade. Viimeisten vuosien aikana paljon on muuttunut ja kiinalaiset yhtiöt ovat pyrkineet pyristelemään irti huonosta maineestaan ja tuoneet markkinoille myös premium-tasoisia lippulaivatuotteita. Eräs tuoreimmista yrittäjistä markkinoilla on OnePlus, jonka One-puhelimessa tavoitteena on yhdistää edullinen hinta, laadukas rakenne ja lippulaivatason tekniikka.

Vuoden 2013 lopulla perustettu OnePlus on saanut viimeisten kuukausien aikana paljon mediahuomiota osakseen. Kaikki alkoi One-puhelimen esittelystä ja sen poikkeuksellisen edullisesta hinnasta. Siinä missä Apple, HTC, Samsung ja Sony myyvät lippulaivojaan 600-700 euron hintahaarukassa, löi OnePlus pöytään Onen, jonka 16 gigatavun malli kustantaa 269 ja 64 gigatavun variantti 299 euroa. Sen saatavuus on ollut kuitenkin heikkoa, sillä ainoa tapa hankkia puhelin on saada virallinen kutsu. Tilanteen pitäisi parantua syksyllä, mutta aika näyttää, miten saatavuus lopulta kehittyy.

Tässä testissä käsitelty laite on niin sanottu kiinaversio, joita markkinoilla on laajemmin. Kiinassa puhelinta myydään vapaasti, mutta Oppon kehittämällä Color OS -käyttöliittymällä. Meille toimitetussa laitteessa oli kuitenkin Android 4.4 KitKat -pohjainen CyanogenMod 11S -käyttöjärjestelmä, joka löytyy siis kansainvälisestä versiosta. Niinpä pääsimme hyvin tutustumaan OnePlus Onen ”aitoon” kokemukseen. Tämä pieni eroavaisuus on kuitenkin syytä pitää korvan takana, vaikka sen peruskäyttökokemukseen ei pitäisikään vaikuttaa: laite on virallinen OnePlus One, mutta jälkeenpäin asennetulla CyanogenMod 11S:llä.

OnePlus Onen meilleTaskuMuron testiin toimitti TabletShop.fi, jonka valikoimista löytyy Kiinassa vapaasti myynnissä oleva versio laitteesta 386 euron hintaan.

Sisältö

  1. Testissä OnePlus One
  2. Tekniset ja ulkoiset ominaisuudet
  3. Käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä ja ohjelmisto
  4. Kamera
  5. Käyttökokemukset ja yhteenveto