Uusimmat

Ohjelmisto

03.10.2016 12:21 Juha Kokkonen

Android Wear 1.5 -käyttöjärjestelmä ja Polar-ohjelmisto

Koska M600 on Android Wear -kello ja Google ei tarjoa laitevalmistajille mahdollisuutta kustomoida käyttöjärjestelmäänsä muutoin kuin sovellusten avulla, on M600:n käyttöjärjestelmä aiemmista artikkeleistamme tutussa vakioasussaan. M600:ssa on tällä hetkellä uusin Android Wear 1.5 -versio, joka perustuu Android 6.0.1 Marshmallowiin. Suurempi Android Wear 2.0 -päivitys on todennäköisesti luvassa vielä myöhemmin tänä vuonna. Koska Android Weariin on tutustuttu jo aiemmissa TaskuMuron artikkeleissa, emme kertaa sen perustoimintoja tässä yhteydessä sen tarkemmin.

Ainoa Polarin kustomointi käyttöliittymään ovat yrityksen omat kaksi kellotauluvaihtoehtoa, joista toisessa on kellonaika ja päivämäärä isolla ja toisessa näkymää kiertävä aktiivisuuskehä. Olisimme kaivanneet Polarilta hieman useampia ja monipuolisempia (esim. interaktiivisia) kellotauluvaihtoehtoja. Maininnan arvoisena seikkana Android Wear -käyttöliittymä ei tue suomen kieltä, vaikka M600 onkin suomalaisen valmistajan tuote.

Android Weariin Polar on tuonut omaa lisäsisältöään oman urheilusovelluksensa avulla. Se on samalla keskeisin osa-alue, jolla M600 voi erottua edukseen markkinoiden muista älykelloista.

Kuten jo aiemmin todettiin, Polarin urheilusovellukseen pääsee helpoimmin käsiksi painamalla näytön alapuolella sijaitsevaa nappia. Näytölle avautuu simppeli valikko, jossa on kaksi alakohtaa – Training ja My day. Niistä ensin mainitun valitsemalla pääsee selaamaan aloitettavan harjoituksen lajiprofiileita ja jälkimmäinen tajoaa puolestaan pystysuunnassa selattavan aikajanan muotoon tiivistetyn koosteen päivän liikuntasuorituksista ja aktiivisuudesta. Kello myös muistuttaa käyttäjää liikuttamaan käsiään ja jalkojaan, jos käyttäjä on paikallaan liian pitkään. Muistutuksesta jää sovelluksen muistiin ”passiivisuusleima”, jotka näkyvät aktiivisuushistorian aikajanalla.

Uutta harjoitusta Training-kohdasta aloittaessa tarjolle tulee ne lajiprofiilit, jotka käyttäjä on valinnut puhelimen kautta suosikkilistalle Polar Flow -sovelluksesta. Lajivaihtoehtoja on yli sata, mutta kellossa näytettäväksi voi valita 20 lempilajia. Havaintojemme perusteella useimpiin lajiprofiileihin ei sisälly mitään syvempää analytiikkaa, vaan ne sisältävät lähinnä kullekin lajille tyypilliset keskeiset mittauskohteet sekä tietojen esitystavan kellon näytöllä. Testijaksolla huomasimme, että esimerkiksi salibandyprofiili näyttäisi olevan muokattu maahockey-profiilista.

Kun harjoitusta aloittaessa haluttu lajiprofiili on valittu, käynnistyy treenin seuranta välittömästi. Kellon näytöllä näytettävät tiedot riippuvat valitusta lajiprofiilista. Esimerkiksi sisälajeissa ei luonnollisestikaan käytetä GPS-yhteyttä, mutta toisaalta kaikki testaamamme lajiprofiilit hyödynsivät pulssin mittausta, sillä tietoa hyödynnetään kalorinkulutuksen laskennassa.

Harjoituksen aikana kellon näytöllä oleva näkymä koostuu kolmesta välilehdestä, joista keskimmäinen sisältää keskeiset tiedot, kuten sykkeen ja sykealueen, kalorinkulutuksen sekä kuljetun matkan. Sivusuunnassa vasemmalle pyyhkäisemällä saa avattua hieman enemmän tietoja sisältävän koostenäkymän. Oikealle pyyhkäisemällä pääsee puolestaan harjoituksen keskeytys/lopetusnäkymään, jossa on ainoastaan suuri pyöreä ”pause”-painike. Kun sitä painaa, ilmestyy ruudulle pienemmät ”jatka” ja ”lopeta” -painikkeet, joista jälkimmäistä on painettava pohjassa kolme sekuntia, jotta harjoitus oikeasti päättyy. Tällä estetään vahinkopainallukset.

Polarin sovelluksen voi myös sulkea taustalle älykellon muiden toimintojen käyttämiseksi, vaikka harjoitus olisikin parhaillaan käynnissä. Se näkyy Android Wearin ilmoitusnäkymässä omana kiinteänä korttinaan, jonka kautta on helppo palata takaisin harjoitusnäkymään.

Harjoituksen päätyttyä kello näyttää ruudulla päättyneen session keskeisimmät tiedot, jotka vaihtelevat hieman lajikohtaisesti. Tarjolla on myös graafi, joka näyttää viisiportaisesti kuinka pitkä aika harjoitteesta on vietetty milläkin sykealueella. Kello määrittelee sykealueet käyttäjän sukupuolen, iän, fyysisten mittojen sekä sykkeen avulla. Saman päivän aikana tapahtuneita harjoitteita voi tarkastella myös sovelluksen My day -valikon kautta.

Polar Flow -mobiilisovellus ja -nettipalvelu

Kuten kaikkien muidenkin Android Wear -kellojen, myös Polar M600:n tapauksessa puhelimeen on asennettava Googlen Android Wear -yhteyssovellus, jonka avulla kello kommunikoi puhelimen kanssa älytoimintojen, kuten ilmoitusten ja sovellusten osalta. Puhelin paritetaan kertaalleen sovelluksen kanssa, jonka jälkeen yhteyden pitäisi toimia automaattisesti. Jostain syystä testikappaleemme hukkasi testijaksolla pariin otteeseen yhteyden älypuhelimeen (Honor 8), josta selvittiin aina joko puhelimen tai kellon uudelleenkäynnistyksellä.

M600:n urheilutoimintojen hyödyntämiseksi älypuhelimeen on asennettava Polar Flow -sovellus, joka on ladattavissa ilmaiseksi sekä Googlen että Applen sovelluskaupoista. Ensimmäisellä käyttökerralla käyttäjän on luotava oma Polar-käyttäjätili (jos sellaista ei satu jo olemaan valmiina) sekä yhdistettävä kello sovelluksen kanssa. Toimenpide on melko selkeä ja suoraviivainen, eikä vie kuin pari minuuttia.

Polar Flow -sovelluksen päävalikko sijaitsee vasemmassa yläkulmassa ja sieltä löytyy neljä pääkohtaa sekä neljä asetusalakohtaa. Aina sovelluksen käynnistyessä näytölle avautuu oletuksena Aktiivisuus-näkymä, joka näyttää käyttäjän aktiivisuuden päivä, viikko tai kuukausitason analyysinä. Päivän liikunnan sovellus näyttää havainnollisena kehänä ja lisätietoja on saatavissa ylöspäin pyyhkäisemällä. Viikko- ja kuukausitasolta tarjolla on pylväsdiagrammeja. Lisätietojen joukosta löytyy myös unitiedot, jos käyttäjä on nukkunut kello kädessään. Käytännössä tarjolla on uniaika sekä levollisen ja levottoman unen osuus.

Syötenäkymä liittyy Polar Flown sosiaalisiin ominaisuuksiin ja siitä on hyötyä oikeastaan vain, jos käyttäjän ystävät ja tuttavat käyttävät myös Polar Flowta. Tällöin omia suorituksiaan voi jakaa muiden käyttäjien kanssa ja toiset voivat ”peukuttaa” ja kommentoida niitä. Käyttäjä voi valita asetuksista, onko hänen tilinsä julkinen, rajoitettu vain kavereille vaiko piilotettu. Asetus kannattaa käydä tarkistamassa, sillä ainakin oman tilini yksityisyysasetus oli oletuksena asennossa ”julkinen”.

Kolmas Polar Flow -sovelluksen pääkohdista on ”Harjoittelu”-näkymä, joka tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden tarkastella harjoitushistoriaa viikkotasolla sekä asettaa uusia harjoitustavoitteita. Jokaista tehtyä harjoitusta pääsee tarkastelemaan yksityiskohtaisesti ja esimerkiksi GPS-dataa hyödyntäneitä kävely, juoksu ja pyöräilylenkkejä pääsee tutkimaan karttapohjassa hetki hetkeltä. Tavoitteiden asettaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että käyttäjä voi lisätä kalenteriin tulevia harjoituksia, joista kello osaa myöhemmin muistuttaa ja ehdottaa.

Asetusvalikoista keskeisin on Lajiprofiilit-valikko, josta käyttäjä voi valita mitkä lajit näytetään kellon Training-valikossa. Lajivalikoima on runsas ja sieltä löytyy todennäköisesti myös useimmat hieman harvinaisemmatkin lajit. Kelloon voi valita kerralla 20 lajiprofiilia ja niiden näyttöjärjestys on käyttäjän muokattavissa.

Polar M600:n kanssa tehdyt harjoitteet sekä käyttäjän aktiivisuustiedot synkronoituvat automaattisesti Polar Flow -mobiilisovelluksen kautta Polar Flow -pilvipalveluun. Käyttäjä voi kirjautua Polar Flown webbisivuille millä tahansa selaimella osoitteessa flow.polar.com. Tarjolla on perjaatteessa samat tiedot kuin mobiilisovelluksessa, mutta hieman laajemmassa muodossa. Webbipalvelusta löytyy hieman enemmän yksityiskohtia ja säädettävää. Muutamana maininnan arvoisena lisäominaisuutena nettipalvelusta voi esimerkiksi seurata urheilusuorituksista palautumisaikaa, tarkastella tarkempia harjoitusraportteja, luoda juoksutreeniohjelman sekä muokata lajiprofiilien asetuksia.

Sisältö

  1. Esittely & pakkaus
  2. Laitteen fyysiset ja tekniset ominaisuudet
  3. Ohjelmisto
  4. Käyttökokemukset, akunkesto ja loppuyhteenveto

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat