Uusimmat

Testissä Samsung Galaxy Note 4 (SM-N910F)

18.12.2014 22:09 Juha Kokkonen

Samsungin älypuhelinmalliston kärki on jo kolmen vuoden ajan päivittynyt vuosittain kahdessa syklissä. Kevään alkajaisiksi markkinoille on saapunut Galaxy S -malliston uusi vesa ja syyskuun taitteessa IFA-messujen yhteydessä yritys on ottanut tavaksi julkistaa uuden sukupolven phablet-kokoluokan Galaxy Note -mallistoonsa. Tänä vuonna odotukset Galaxy Note 4:n suhteen olivat poikkeuksellisen korkealla, sillä alkuvuodesta julkaistu Galaxy S5 oli osoittautunut suuriin ennakko-odotuksiin nähden pieneksi pettymykseksi. Uuden Noten tehtävänä oli siis ei sen enempää tai vähempää kuin markkinajohtajan ylpeyden palauttaminen. Lisäksi sen reviirille on astunut uusi vakavasti otettava haastaja, kun Apple päätti viimein osallistua suurikokoisten puhelimien markkinoille iPhone 6 Plussan avulla.

Galaxy Note 4 julkaistiin odotetusti Unpdacked 2014 Episode 2 -tilaisuudessa Berliinissä 3. syyskuuta ja samalla esiteltiin myös sisarmalli Note Edge, jonka erikoisuus on kylkeen kaartuva näyttöpaneeli. Suomessa Note 4:n myynti alkoi lokakuun 24. päivä 799 euron suositushintaan, joka tekee siitä yhden markkinoiden arvokkaimmista Android-puhelimista. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä puhelimen saatavuus on hyvä ja Muropaketin hintavertailun mukaan laite irtoaa edullisimmillaan noin 735 euron hintaan.

 

 

Sisältö

  1. Testissä Samsung Galaxy Note 4 (SM-N910F)
  2. Tekniset- ja ulkoiset ominaisuudet & kamera
  3. Käyttöjärjestelmä, vertailua & käyttökokemukset
  4. Yhteenveto