Uusimmat

Vertailua Galaxy S5:een, Käyttökokemukset ja huomiot, Suorituskyky ja akunkesto

05.05.2015 16:36 Juha Kokkonen

 

Vertailua Galaxy S5:een

Samsung esitteli viidennen sukupolven Galaxy S -huippumallin keväällä 2014 suurten odotusten kera, mutta laite ei lopulta myynyt odotusten mukaisesti. Galaxy S5 vieraili myös TaskuMuron testissä viime keväänä, eikä aivan onnistunut vakuuttamaan toimitusta. Laitteen koko oli kasvanut selvästi edeltäjästä ja muovinen rakenne oli ristiriidassa tuotteen high-end-statuksen kanssa. Ei siis ihme, että Samsung päätti tehdä radikaaleja muutoksia Galaxy S6:een.

Ulkoisesti Galaxy S5:n ja Galaxy S6:n tunnistaa saman valmistajan tuotteeksi, mutta ero niiden välillä on silti merkittävä. GS5 tuntuu seuraajansa rinnalla halvalta ja kämpelöltä – GS6 on puolestaan sulavan solakka ja arvokkaan tuntuinen. Rakenteeltaan GS6 on huomattavasti tukevampi. GS6:n fyysiset mitat ovat pienentyneet GS5:een nähden tärkeimmiltä osin, joka on hyvä kehityssuunta. GS6 on 1,4 mm pidempi, 2 mm kapeampi ja 1,3 mm ohuempi sekä seitsemän grammaa kevyempi. Valitettavasti rakenteessa on kuitenkin luovuttu veden- ja pölynkestävyydestä, joka ei Samsungin edustajan mukaan ollut mahdollista toteuttaa nykyisiin ulkomittoihin.

Rautatasolla Galaxy S5 tarjoaa edelleen hyvinkin käyttökelpoista tekniikkaa, mutta siitä huolimatta GS6 on ottanut jälleen loogisen harppauksen eteenpäin. GS5:ssä järjestelmäpiiri on neliytiminen Snapdragon 801, kun taasen GS6:ssa käytetään 64-bittiseen arkkitehtuuriin perustuvaa kahdeksanytimistä ja modernilla 14 nm viivanleveydellä valmistettavaa Exynos 7420 -piiriä. Näytön koko (5,1 tuumaa) ja näyttötekniikka (Super AMOLED) ovat pysyneet samana, mutta GS6:ssa on siirrytty 1080×1920 pikselin resoluutiosta 1440×2560 tarkkuuteen. RAM-muistin määrä on lisääntynyt kahdesta kolmeen gigatavuun ja tallennustilaa on nyt saatavilla kolmena eri vaihtoehtona, joista pienimmänkin (32 Gt) määrä on tuplaantunut Galaxy S5:een (16 Gt) nähden. Valitettavasti kompromissina Samsung on luopunut muistikorttipaikasta.

GS6:n takakuori on muuttunut edeltäjäänsä nähden erittäin merkittävästi. Irrotettavan muovikuoren tilalla on nyt kiinteä Gorilla Glass 4 -lasi, jonka alla on integroitu akku. Ratkaisu on tyylikkäämpi ja laadukkaamman tuntuinen, mutta toisaalta kädessä liukkaampi (riippuen tosin GS5:n värivaihtoehdosta). Akun kapasiteetti on tippunut 250 milliampeeritunnilla, jota ei voi pitää hyvänä kehityssuuntana. Onneksi Samsung on kuitenkin vihdoin toteuttanut GS6:een langattoman latausmahdollisuuden, jonka sai GS5:een vain lisävarusteena myytävällä takakuorella. Lisäksi pikalataus mahdollistaa lataamisen aiempaa nopeammin.

Kameraosastolla sekä GS5:stä että GS6:sta löytyy 16 megapikselin kamera, mutta käytetyssä tekniikassa on eroa. GS5:ssä käytetään Samsungin omaa ISOCELL-kuvakennoa, kun taasen uusissa GS6-malleissa on päädytty Sonyn IMX240-kuvasensoriin sekä valovoimaisempaan kuavanvakaimella varustettuun f1.9-objektiiviin. Videokuvauksessa myös vanhemmalla GS5:llä onnistuu 4K-tarkkuuden tallennus. Etukameran tarkkuus on parantunut kahdesta viiteen megapikseliin. Käyttöjärjestelmäpuolella myös Galaxy S5 on jo saanut Android 5.0 Lollipop -päivityksen, mutta sen TouchWiz-käyttöliittymän versio on vanhempaa mallia kuin GS6:ssa.

Hinta.fi-palvelun mukaan Galaxy S5:n hinta on tämän artikkelin julkaisuhetkellä edullisimmillaan 399 euroa. Galaxy S6:n hinnat alkavat puolestaan 699 eurosta, joten hintaeroa on melko merkittävänä pidettävä 300 euroa. Teknisesti Galaxy S6 ei ehkä ole hintaeron veroisesti parempi, mutta fyysisesti toteutus on hintalapun mukainen.

Käyttökokemukset ja huomiot

Galaxy S6 ja Galaxy S6 edge vierailivat TaskuMuron ympärivuorokautisessa käyttötestissä yhteensä runsaan kolmen viikon ajan. Molempia laitteita käytettiin noin puolet kyseisestä ajasta. Vakiomallisen Galaxy S6:n kanssa ei esiintynyt mitään ongelmia, mutta Galaxy S6 edge jumiutui kertaalleen testijakson alussa pakkoboottauksen vaatineeseen tilaan ja lisäksi se vaihdettiin myöhemmin uuteen testiyksilöön näytön reunoilla esiintyneen vihertävyyden vuoksi.

Galaxy S6:n perusversio tuntuu kädessä hintansa arvoiselta, mutta alumiinin ja lasin käyttö ei valitettavasti tarkoita parasta mahdollista kokemusta käytännöllisyyden näkökannalta. Kuivaa ihoa vasten alumiini- ja lasi tuntuvat liukkailta – siitäkin huolimatta, että Samsung on pyrkinyt jättämään kyljet mattapintaisiksi. Pahimmillaan GS6 saattaa tuntua liukkaalta kuin saippuapala, joka ei ole kalliin puhelimen elinkaaren kannalta hyvä asia. Muotoilultaan GS6 tuntuu kädessä miellyttävältä, sillä sen alumiinirunko on pyöristetty onnistuneesti ja myös lasipintojen reunoissa on pienet pyöristykset.

Kooltaan GS6 on nykymittapuulla kohtalaisen näppärä puhelin ja se mahtuu istuvampien housujen taskuun vielä varsin vaivatta. Muotoilu ja liukkaat pinnat helpottavat puhelimen liu’uttamista taskuun ja taskusta otettaessa asento on helppo päätellä käsikopelolla kamerakyhmyn ja kotinäppäimen sijainnista. Yhden käden käyttö onnistuu hieman pienikätisemmältäkin (käsinekoko 8,5) mieheltä kohtalaisen hyvin, mutta varsinkin näppäimistön suhteen jää kaipaamaan toiselle puolelle painotettua toimintatilaa, jonka Samsung on karsinut GS6:n ohjelmistosta pois. Myös navigointipainikkeista vastakkaisella laidalla sijaitsevan painaminen vaatii hieman kurottelua.

Puhelimen lukituspainikkeen sijainti oikeassa kyljessä on toimiva, vaikkakin ainakin allekirjoittanut päätyi herättämään puhelimen useimmiten kotipainiketta painamalla, jolla onnistuu samalla näppärästi myös sormenjäljen tunnistus. Uusi sormenjälkitunnistin toimii erittäin luotettavasti ja sujuvasti, sillä riittää että sormen laskee kotinäppäimen päälle. Jos käyttäjälle ei ole näytön varsinaiselle lukitukselle (salasana, sormenjälki tms.) tarvetta, on hieman harmi ettei uusien Galaxy S6 -mallien näyttöä ole mahdollista herättää tuplanäpäytyksellä.

Galaxy S6 edgen ja perusversion välisen eron huomaa välittömästi jo pelkällä käsituntumalla. Edgessä metallikyljet ovat kapeammat ja ne tuntuvat kättä vasten selvästi terävämmiltä ja epämukavammilta. Toisaalta terävämpi metallireunus ”uppoaa” hieman paremmin ihoon, joka saattaa tarjota aavistuksen paremman pidon lasin ja metallin liukaspintaisesta liitosta. Etenkin kuivissa käsissä GS6 edge on sisarmallinsa tapaan erittäin liukkaan tuntuinen, joten sitä käsitellessä kannattaa olla varovainen.

Kooltaan edge on vielä muutamia millin kymmenyksiä sisarmalliaan lyhyempi ja kapeampi, joten myös sen käsiteltävyys koon puolesta on aavistuksen parempi. Taskuun edge sujahtaa ongelmitta ja laite on myös helppo löytää taskusta oikeassa asennossa kamerakyhmyn ja kotinäppäimen ansiosta. Yhden käden käytön osalta edgeä koskee pitkälti samat huomiot kuin perusmalliakin. On harmillista, että Samsung on karsinut Touchwiz-käyttöliittymästä yhden käden käyttöä helpottavat ominaisuudet pois. Helpoin tapa puhelimen avaamiseen on kotinäppäin, jonka päällä peukaloa hetken lepuuttamalla onnistuu näppärästi myös sormenjäljen tunnistus.

Galaxy S6 edgen kaarevareunaisen näytön hyöty jokapäiväisessä käytössä jää kokemustemme perusteella varsin vähäiseksi. Pyöristysten ansiosta sormea on mukavampi liu’uttaa näytön reunoilla, mutta toisaalta sitäkään ei tarvitse tehdä kovinkaan usein TouchWiz-käyttöliittymässä. Ohjelmistopuolen kaarevaa näyttöä hyödyntävät kikat ovat vähissä ja ainakin itse koin reunanäytön tietovirta -ominaisuuden, tärkeiksi määriteltyjen yhteystietojen ”People edge” -ominaisuuden ja niihin liittyvän reunan valaistuksen varsin turhiksi.

Tietovirta-ominaisuudesta saattaisi olla joissain tilanteissa hyötyä, jos se sisältäisi enemmän Suomeen lokalisoitua sisältöä. Lisäksi ärsyynnyimme Tietovirran paneeleita selattaessa ajoittain esiintyneisiin virhepainalluksiin, joista seurauksena oli aina koko näytön herääminen ja nettiselaimen avautuminen. Ainoaksi oikeasti hyödylliseksi ominaisuudeksi koimme yökellon, joka näkyy näytön reunan kaarevalla osalla yöaikaan AMOLED-näyttötekniikkaa hyödyntäen ja mahdollistaa kellonajan näkymisen makuulta.

Näytön kaarevista reunoista koitui testijaksolla myös pieniä ongelmia yhden käden käyttöön liittyen, sillä erityisesti näppäimistön kauimmaiselle reunalle peukalolla kurkottaessa näyttö otti virhepainalluksia kämmenestä peukalon juuresta. Note Edgessä näytön kaarevalla osalla virhepainallukset on blokattu ohjelmistopohjaisesti, mutta jostain syystä Galaxy S6 edge ei osaa havaita kämmenen aiheuttamia virhepainalluksia näytön reunoilla, joka on ajoittain todella ärsyttävää.

Suorituskyky ja akunkesto

Samsungin karsima ja yksinkertaistama TouchWiz-käyttöliittymän uusin versio pyörii mukavan nopeasti ja viiveettömästi. Ainoastaan silloin tällöin sovellusta vaihtaessa on havaittavissa lyhyen hetken kestävä miettimistauko. Edeltäjämalli Galaxy S5:n kanssa rinnakkain vertailtuna nopeusero on huomattavan suuri uusien Galaxy S6 -mallien hyväksi. Joidenkin sovellusten avaamisessa Galaxy S6:t suoriutuivat jopa monta kertaa nopeammin. Samsungin laihdutuskuuri käyttöliittymän osalta on siis selvästi tehnyt tehtävänsä. Toivottavasti nopeus säilyy myös käyttökuukausien myötä, sillä hidastuminen on ollut aiemmin TouchWizin perisynti.

Samsung teki GS6-mallien kanssa rohkean vedon päättäessään käyttää omaa Exynos 7420 -järjestelmäpiiriä, joka on yrityksen oma kilpaileva vaihtoehto Qualcommin Snapdragon 810:lle. Synteettisillä testisovelluksilla ajettujen testitulosten perusteella kyseessä on lähes kautta linjan markkinoiden tämän hetken suorituskykyisin järjestelmäpiiri. Viime kuussa TaskuMuron testissä olleeseen Snapdragon 810 -piirillä varustettuun LG G Flex 2 -puhelimeen verrattuna tulokset ovat kauttaaltaan parempia ja monilta osin vielä selvällä marginaalilla. GS6:det esiintyvät edukseen myös tallennustilan suorituskykytuloksissa, joissa ero esimerkiksi Galaxy S5:een on erittäin selvä. Rasituksessa molempien Galaxy S6 -mallien takakuori lämpenee havaittavasti, mutta ei kuitenkaan missään määrin haittaavassa määrin.

Otimme testeihin verrokiksi edeltäjämalli Galaxy S5:n, jonka tulokset näkyvät sulkeissa. Tähdellä (*) merkityissä kohdissa pienempi tulos on parempi.

  • Androbench 4.0 Seq Read/Seq Write 320,43/142,21 Mt/s (199,81/52,76)
  • Androbench 4.0 Random Read/ Random Write 79,24/20,01 Mt/s (18,35/6,8)
  • AnTuTu 5.7 70773 (44562)
  • Basemark OS 2.0 1771 (1068)
  • Basemark X 1.1 Medium 38653 (24529)
  • CPU Prime 24133 (6935)
  • Geekbench 3 1487/5024 (932/2919)
  • GFXBench T-rex 1080p offscreen 59 FPS (27,7)
  • GFXBench Manhattan 1080p offscreen 26 FPS (11,7)
  • Kraken 1.1 3938,9 ms (6223,6)*
  • PCMark 5059 (4307)
  • Sunspider 1.0.2 352,4 ms (395,1)*
  • Vellamo 5461/2676/2619 (3175/1688/1484)
  • 3DMark Unlimited 22724 (18420)

 

Kummankin Galaxy S6 -version akun kapasiteetti on pienentynyt edeltäjämallista, jota ei voi koskaan pitää hyvänä kehityssuuntana. Samalla näytön tarkkuus on kasvanut ja järjestelmäpiirin suorituskyky parantunut, joka ei koskaan tiedä hyvää virrankulutuksen kannalta. Onneksi Samsung on sentään siirtynyt valmistamaan järjestelmäpiirinsä 14 nm viivanleveydellä, joka tekee puolestaan hyvää virrankulutukselle. 7420-piiriä voidaan ajaa jopa 30 % pienemmällä käyttöjännitteellä kuin Note 4:ssä käytettyä 5433-piiriä samoilla kellotaajuuksilla. Ennakko-odotukset Galaxy S6 -mallien akunkestosta eivät olleet erityisen korkealla ja testijakson myötä käytännön tulokset osoittautuivat varsin yllätyksettömiksi.

Galaxy S6 ja Galaxy S6 edge eivät yllä samaan akunkestoon kuin edeltäjänsä Galaxy S5. Testijaksolla päivän käytön (klo 8-24) jäljellä oli keskimäärin 30-45 % aamulla laturista irrotetun akun varauksesta, joka on keskinkertainen suoritus. Näytön käyttöaika oli keskimäärin 1,5-2,5 tuntia ja osuus virrankulutuksesta 2-5 %. Galaxy S5:n käyttötestin aikana vastaavat lukemat olivat selvästi paremmat – noin 50-65 %. Testijaksolla kummallakaan Galaxy S6 -mallilla ei selvitty yhdellä latauksella kahden päivän yli ja pariin otteeseen poikkeuksellisen raskaassa käytössä akku loppui ennen ensimmäisen päivän päättymistä. Perusmallin ja edgen välillä ei havaittu merkittäviä eroja akunkestossa 50 mAh kapasiteettierosta huolimatta. Testijakson sekalaiseen peruskäyttöön kuului mm. teksti- ja WhatsApp-viestittelyä, sähköpostien lukemista, nettiselausta, muutamia puheluita ja kameran käyttöä mobiilidatan, WLAN:in ja sähköpostisynkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Heikentyneen akunkeston vastapainoksi Samsung on onneksi parantanut Galaxy S6 -mallien latausominaisuuksia, jotka mahdollistavat nyt aiempaa helpomman ja nopeamman ”tankkauksen” päivän aikana. Testiemme mukaan Galaxy S6:t latautuvat noin 18 varausprosenttiyksikön vauhtia kymmentä minuuttia kohden aina noin 60 % varaustasoon asti, jonka jälkeen latausnopeus hidastuu automatiikan toimesta. Tyhjästä puolilleen akun saa noin puolessa tunnissa. Akun lataamiseen tyhjästä täyteen kuluu noin tunti ja vartti. Lyhyelläkin pikalataushetkellä akun varausta saa siis kasvatettua merkittävästi. Langattoman latauksen tuki puolestaan helpottaa varauksen ylläpitämistä tutuissa ympäristöissä (kuten työpöydän ääressä), jossa puhelimen voi laskea luonnollisesti latausalustan päälle.

 

Sisältö

  1. Testissä Samsung Galaxy S6 ja Galaxy S6 edge
  2. Galaxy S6 edge (SM-G925F)
  3. Galaxy S6 (SM-G920F)
  4. Kamera
  5. TouchWiz-käyttöliittymän uudistukset
  6. Vertailua Galaxy S5:een, Käyttökokemukset ja huomiot, Suorituskyky ja akunkesto
  7. Yhteenveto

Muropaketin uusimmat