Uusimmat

Testissä Samsung Galaxy S9+ – Vähän uutta, paljon erinomaista

30.03.2018 10:00 Juha Uotila, Kai Taipale

Viime vuonna Galaxy S8 nosti valmistajan viimeistään aivan puhelinmaailman terävimpään kärkeen. S8 oli jo niin hyvä tuote, että parantaminen on osoittautunut vaikeaksi, muttei sentään mahdottomaksi. Jo aiemmin hyvä kamera on jo suorastaan huippuluokkaa.

Samsung on sujuvasti taklannut Note 7 -mallin valmistajalle aiheuttaneet kolaukset maineessa. Helmikuun loppupuolella julkistettu Galaxy S9 ja sen S9+ -isoveli jatkavat siitä, mihin vuosi sitten jäätiin. Jo niiden edeltäjä, Galaxy S8 otti omansa eli nousi Android-lippulaivamallien piikkipaikalle.

Nyt julkaistuista kahdesta malliversiosta Muropaketin testiin otettiin isompi eli Samsung Galaxy S9+. Myyntiin se ja Galaxy S9 -pikkuveli ehtivät jo 16. maaliskuuta. Puhelimien suositushinnat ovat 899 euroa (Galaxy S9) ja 999 euroa (Galaxy S9+).

Lähimmät kilpailijat ovat oman leirin Galaxy Note 8 -malli, Sonyn samoihin aikoihin julkaisema Xperia XZ2 ja pian myyntiin tuleva Huawei P20. Apple-leiristä Android-lippulaivoja vastaan omaa taisteluaan käyvät iPhone X ja iPhone 8. Kaikkien kohdalla saa rahavarantoja keventää reilusti yli 500 eurolla, pahimmillaan iPhone X:n kanssa jo yli tonnilla.

Puhelin on tarjolla kolmena eri värivaihtoehtoja, jotka ovat Midnight Black, Lilac Purple ja Coral Blue. Arvostelulaitteemme on Midnight Black -versio.

Galaxy S9+ toimitetaan täysmustassa pakkauksessa, jossa mallimerkintä on kohtuullisen hillitysti esillä. Myyntipakkauksen sisältä löytyy itse puhelimen lisäksi normaali Samsungin pikalatausta tukeva seinälatauspistoke ja USB-A–USB-C-latausjohto.

Myyntipakkauksessa on myös USB-C–mikro-USB-adapteri ja USB-A–USB-C-adapteri, joka toimii OTG-adapterina, minkä avulla voi siirtää esimerkiksi vanhasta puhelimesta tiedot S9+ -puhelimeen. Ostaja saa myös AKG-brändätyt nappikuulokkeet.

Muropaketin testissä käymme perusteellisesti läpi laitteen ulkoisen olemuksen, tekniset ominaisuudet, kameran ja puhelimen käyttöjärjestelmää. Lisäksi ajamme tutut suorituskykytestit.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Ulkoinen olemus ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Käyttökokemukset ja käyttöjärjestelmä
  5. Suorituskyky ja akkukesto
  6. Yhteenveto

Kai Taipale

"Olen pitkän linjan tekniikkatoimittaja, ja olen toiminut Muropaketin laitetesteistä vastaavana tuottajana vuodesta 2017. Pitkä pätkä työuran alusta hurahti puolestaan MikroBitissä. Olenkin työskennellyt tavalla tai toisella koko 2000-luvun erilaisten laitteiden kanssa, vastuullani on ollut tuotteita pc-komponenteista äänentoistoon ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vahvimmat mielenkiinnon kohteet liittyvät mobiililaitteisiin ja äänentoistoon kuulokkeista kotiteattereihin. Sohvalla kuluu ensisijaisesti draamasarjoja ja urheilua, aktiivisemmat tunnit kuluvat esimerkiksi lenkkipolulla. Omassa käytössä on monipuolisesti laitteita eri merkeiltä aina Applesta Xiaomiin."

Muropaketin uusimmat