Uusimmat

Yhteenveto

15.10.2021 11:00 Samuli Herttua

Yhteenveto

Sirosta ja kauniista Samsung Galaxy Z Flip3:sta on lähes mahdoton olla tykkäämättä. Puhelimen ottaessa esille kaupungilla herää kanssakulkijoissa suurta uteliaisuutta sekä ihastuneisuutta sitä kohtaan. Vaikka simpukkapuhelimesta ei monelle olekaan mitään käytännön hyötyä, oli moni sitä mieltä, että he ottaisivat mieluummin uuden Z Flip3:n kuin Galaxy Z Fold3 -mallin, vaikka uusi Fold tarjoaisikin heille enemmän hyötykäyttöön sopivia ominaisuuksia.

Uudessa Galaxy Z Flip3:ssa on korjattu lähes kaikki ensimmäisen sukupolven lapsukset. Edellisen generaation lähes olemattoman pieni etunäyttö on vaihtunut nyt huomattavasti suurempaan näyttöön, jonka ansiosta sitä käyttää mielellään esimerkiksi ajan tarkistamiseen. Erinomaisesti se toimii esimerkiksi ilmoitusten nopeaan vilkaisuun, kun puhelin on esimerkiksi pöydällä.

Vaikka laatutuntuma ei edellisessä mallissa ollut missään nimessä huono, on Galaxy Z Flip3:n kohdalla silti otettu iso harppaus eteenpäin. Kädessä laite tuntuu jämäkältä ja modernilta, sekä saranajärjestelmä ei nitise tai natise vaan tuntuu laadukkaalta vielä lähes kuukauden testiperiodin jälkeenkin. Erityistä luottamusta käyttöön tuo IPX8-luokitus, jonka takia puhelimen käyttöä ei tarvitse pelätä edes pienessä vesisateessa.

Galaxy Z Flip3:n ei tarvitse hävetä näyttönsä tai suorituskykynsä puolesta huippumallien rinnalla, sillä 120 hertsin virkistystaajuuteen kykenevä amoled -näyttö ja Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri tekevät käytöstä jouhevaa. Uudet stereokaiuttimet kruunaavat multimediakokonaisuuden.

Kaikista uusista ominaisuuksista huolimatta hintaa ei ole lähdetty nostamaan, vaan se tuli lähes rymisten alas edelliseen sukupolveen verrattuna. Noin reilun tuhannen euron hinta tekeekin siitä huomattavasti houkuttelevamman suuremmalle osalle kiinnostuneita.

Valitettavasti puhelin kuitenkin ontuu ja pahasti muutamassa kriittisessä kohdassa. Näistä hallitsevin on akunkesto, jossa puhelin on lohduttoman onneton. Puhelinta käytettäessä on syytä muistaa kantaa varavirtalähdettä mukana. Asiaa ei kuitenkaan auta tuskallisen hidas 15 watin pikalataus.

Suurta hämmästystä aiheuttavat myös kamerat, jotka eivät ole päivittyneet laisinkaan edellismallista. Vaikka ne kykenevätkin hoitamaan hommansa kohtalaisesti, on lähes järjetöntä, ettei näitä ole lähdetty uusimaan, ottaen huomioon Galaxy Z Flip3:n käyttäjäkunnan, joille puhelimen kamera voi olla yksi tärkeimmistä työkaluista.

On myös hyvä edelleen muistaa, että taittuvanäyttöiset puhelimet ovat vielä markkinoilla kohtalaisen uusi juttu, eikä niiden kestävyydestä pidemmässä juoksussa voida olla aivan varmoja. Vaikka kestävyyttä parannellaankin jokaisessa mallisukupolvessa, vaatii taittuvanäyttöinen puhelin aavistuksen hellävaraisempaa käyttöä kuin perinteisempi puhelin. Onkin siis syytä vahtia, ettei lapsi ota puhelinta jokaiseen hiekkaleikkiin mukaan.

Samsung Galaxy Z Flip3:sta on helppo suositella tunnepohjalta, mutta ei välttämättä järjen kannalta. Jos puhelin ja erityisesti sen kamerat ovat tärkeimpiä työkalujasi, on valitettavasti katse suunnattava johonkin perinteisempään puhelimeen. Tyyliä ja erinomaisia kameroita ei toistaiseksi saa samassa paketissa.

Hyvää

  • Laatutuntuma
  • Tyylikkyys
  • Näytöt
  • Päivityslupaus
  • IPX8-luokitus
  • Edellistä mallia huomattavasti huokeampi hinta

Huonoa

  • Akunkesto
  • Latausnopeus
  • Kamerat
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Näytön ja saranan kestävyys vielä hieman kyseenalaista

Tekniset tiedot Samsung Galaxy Z Flip3 5G

  • Hinta: 1079 / 1149 € (128 Gt/256 Gt)
  • Muisti, tallennustila: 8 Gt, 128/256 Gt
  • Etunäyttö 1,9” Super Amoled, 260×512 pikseliä, 303 ppi
  • Päänäyttö 6,7” Dynamic Amoled 2x, 2640×1080 pikseliä, 22:9-kuvasuhde, 425 ppi
  • Takakamerat: 12 MP (pääkamera, f1.8 OIS, Dual Pixel AF), 12 MP (ultralaajakulma, f2.2, 123 asteen kuvakulma)
  • Etukamera: 10 MP (f2.4)
  • Suoritin: Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri
  • Liitännät: USB-C
  • Akku: 3300 mAh, 15W pikalataus, 10 watin langaton lataus + käänteinen langaton lataus
  • Mitat: 86 x 72,2 x 15,9-17,1 mm, avattuna 166 x 72,2 x 6,9 mm
  • Paino: 183 g
  • Käyttöjärjestelmä: Samsung One UI 3 (Android 11)
  • Värit: Phantom Black, Trendy Green, Trendy Lavender, Neutral Cream (Samsungin nettisivuilta tilattavat erikoisvärit: Gray, White, Pink)

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus, ominaisuudet ja käyttö
  3. Kamera, suorituskyky ja akunkesto
  4. Yhteenveto