Uusimmat

Käyttökokemukset, suorituskyky ja akkukesto

19.03.2015 11:54 Pekko Lainiala

Käyttökokemukset, suorituskyky ja akkukesto

Yotaphone 2 oli TaskuMuron testauskäytössä parin viikon ajan. Puhelin toimi koko testausjakson ajan moitteettomasti, eikä teknisiä ongelmia ilmaantunut.

Takanäytön käyttö tuntui jokseenkin oudolta, ja käytännössä näyttöä ei tullut oikeastaan käytettyä paljoakaan. Erilaisten YotaCover-taustakuvien kanssa leikkiminen toi vahvan flashbackin 2000-luvun alkupuolelle, jolloin Nokia 3200 -puhelimen kuorien sisään oli mahdollista sijoittaa itseleikatut koristeet. Alemmassa hintaluokassa vastaava takanäyttö voisikin olla etenkin lasten ja nuorten mieleen sen hupipotentiaalin vuoksi.

Takanäytön YotaMirror-toimintoa käytettäessä ärsyttäväksi ominaisuudeksi osoittautuivat haamukuvat. Esimerkiksi nettiselaaminen ei ollut kovinkaan miellyttävää näytön hitauden vuoksi. Toisaalta esimerkiksi laajojen tekstikokonaisuuksien lukeminen oli miellyttävää silmälle ja e-paperinäytön ansiosta esimerkiksi kirkkaassakin auringonpaisteessa lukeminen onnistui vaivatta. Pimeässä e-paperinäyttöä ei voi käyttää, koska siinä ei ole minkäänlaista taustavalaistusta.

Useimmat e-paperinäytön käyttötarkoitukset ovat nykyisellään lähinnä hienolla lelulla leikkimistä ja/tai akun säästämistä koskevaa toimintaa. Toisaalta etenkin YotaSnap-toiminnosta voisi olla todellistakin hyötyä esimerkiksi matkoilla, jolloin pääsyä lähimmälle sähköpistokkeelle voi olla vaikea arvioida ja tarve matkalipuille tai kartalle on pakollista.

Laitteen suorituskykyä mitattiin ajamalla läpi muutamia yleisimpiä benchmark-ohjelmistoja. Tulokset myötäilevät hyvin pitkälti muita Qualcommin Snapdragon 800 -sarjan järjestelmäpiirillä varustettuja älypuhelimia. Hyvänä vertailukohtana on Googlen Nexus 5, joka oli suorituskyvyltän useimmissa testeissä hieman Yotaphonea heikompi. Arkipäiväisessä käytössä Yotaphone 2 oli sulava, eikä minkäänlaisia hidasteluja todettu testijakson aikana.

  • AnTuTu v5.6.1: 39004
  • Basemark OS II: 1062
  • Basemark X1.1 Medium: 20902
  • CPU Prime Benchmark: 5652
  • GFXBench 3.0 T-Rex Offscreen: 22 fps (1246 Frames)
  • GFXBench 3.0 Manhattan Offscreen: 9,8 fps (610 Frames)
  • Vellamo 3.1: 3338/1504/1587

Pelikäyttöä testataksemme pelasimme laitteella Asphalt 8 -autopeliä. Hidasteluja ei ilmennyt, joten raskaampikin pelaaminen onnistuu laitteella mainiosti.

Akkukeston osalta puhelin noudatti nykypäivän älypuhelimille tyypillistä kaavaa, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että vähänkään aktiivisemmalla käytöllä puhelin kannattaa ladata joka yö, ja esimerkiksi internetin selausta laitteen akku kesti noin nelisen tuntia. Valmistaja on ilmoittanut sivuillaan tarkat käyttöajat erilaisissa käyttötilanteissa, ja lukemista mielenkiintoisimmaksi nousee Yota Reader -sovelluksella kirjan lukeminen, jolloin päästäisiin 109 tunnin akkukestoon.

Sisältö

  1. Testissä Yotaphone 2
  2. Laitteen ja ominaisuuksien esittely
  3. Takapuolen e-paperinäyttö ja kamera
  4. Käyttökokemukset, suorituskyky ja akkukesto
  5. Loppuyhteenveto