Uusimmat

TikTok poisti sääntörikkomusten vuoksi 81 miljoonaa videota – ladattujen videoiden määrä on jo tähtitieteellisen suuri

16.10.2021 09:16 Muropaketin toimitus

Kiinalainen sosiaalisen median palvelu TikTok tiedotti vuoden toisen vuosineljänneksen toiminnastaan. Palvelu kertoi poistaneensa 81 518 334 videota, ja syynä poistamiseen oli palvelun sääntöjen rikkominen.

TikTok esitteli heinäkuussa teknologian, joka poistaa automaattisesti sääntöjä rikkovan sisällön. Palvelussa kiellettyjä videoita ovat ainakin videot, joissa alaikäiset joutuvat vaaraan, alastomuus ja seksuaalinen sisältö, väkivaltaisuus ja laittomuudet.

TikTokin mukaan eritoten nämä osa-alueet ovat automaattisessa tarkkailussa, sillä teknologia toimii palvelun mukaan niiden kohdalla parhaiten. Virheitäkin sattuu, ja turhia videoiden poistoja oli TikTokin mukaan viisi prosenttia. Teknologia vaikuttaa toimivan tehokkaasti, sillä 94,1 prosenttia sääntöjä rikkovista videoista katosi jo ennen kuin yksikään käyttäjä ehti valittaa niistä. Palvelussa on toki myös ihmisiä tarkastelemassa sisältöä.

TikTokin mukaan poistetut videot muodostivat ladattujen videoiden kokonaismäärästä yhden prosentin osuuden. TechCrunch laskeskeli tämän tarkoittavan sitä, että palveluun ladattiin toisella vuosineljänneksellä noin 90 miljoonaa videota päivässä – yhteensä noin 8,1 miljardia videota.

TikTokin kasvu on ollut vahvaa. Viime kuussa se saavutti miljardin aktiivisen käyttäjän merkkipaalun.