Uusimmat

Uusi Nokia 9 -kuva leviää netissä

04.10.2017 09:34 Muropaketin toimitus

HMD Globalin suunnitelmiin kuuluu ilmeisesti uuden Nokia 9 -puhelimen julkistus piakkoin. Nyt puhelimesta on liikkeellä uusia yksityiskohtia paljastava kuva.

Julkisuuteen kuva putkahti kiinalaisen nettijätin Baidun kautta. Hupaisana yksityiskohtana Google Translate kääntää tietovuotajan nimen suomeksi ”Lupaa sen tyhmäksi”. Oli nimi sitten enne tai ei, kuvassa esiintyy suhteellisen uskottava renderöinti Nokia 9 -puhelimesta.

Kuvan perusteella puhelimen näyttö kaartuu molemmille sivuille, ja myös takapuolen muodot ovat voimakkaan pyöristetyt. Näytön reunukset ovat kuvan perusteella lähes olemattomat. Ylä- ja alapuolelle reunoja on sentään riittänyt, muttei tarpeeksi sormenjäljenlukijaa varten. Se on sijoitettu puhelimen taakse, kaksoiskameran alle.

HMD Global ei ole vahvistanut puhelimen olemassaoloa, mutta lukuisia huhuja siitä liikkuu. Laitteen näyttö on niiden mukaan valmistettu OLED-tekniikalla, sen järjestelmäpiirinä on Snapdragon 835, kuten Nokia 8 -puhelimessakin, ja muistia on lähteestä riippuen kuusi tai kahdeksan gigatavua. Kaksoiskameran optiikat ovat Zeissin suunnittelemat, ja koko laitos on IP68-suojattu pölyä ja vettä vastaan. Hinnaksi ennakoidaan 749 euroa.

Muropaketin uusimmat