Uusimmat

Uusia haastajia mobiilikäyttöjärjestelmiin? Huawei kehittelee salassa omaansa ja Googlen Fuchsiasta tehty havainto

01.05.2018 17:45 Muropaketin toimitus

Android ja iOS ovat Windows Phonen lopullisen kaatumisen jälkeen käytännössä ainoat vaihtoehdot älypuhelimen käyttöjärjestelmäksi. Kenties piankin valinnanvaraa on enemmän.

Toki esimerkiksi joitakin Linux-versioita voi asentaa puhelimiin, mutta niiden merkitystä ei voi pitää edes marginaalisena. Mikäli oikeus kieltää yhdysvaltalaisia yrityksiä toimittamasta teknologiaansa Huaweille, voi tilanteeseen tulla muutos.

South China Morning Post -lehden mukaan Huawei on kaikessa hiljaisuudessa varautunut pahimpaan mahdolliseen, ja kehitellyt omaa, täysin Androidista riippumatonta käyttöjärjestelmäänsä. Projekti on ollut käynnissä jo ainakin vuodesta 2012. Oma käyttöjärjestelmäprojekti on käynnissä myös kannettavien tietokoneiden ja tablettien suhteen. Toistaiseksi ohjelmistoa ei kuitenkaan ole julkaistu, sillä se ei ole yhtä hyvä kuin Android, eikä sille ole etenkään saatavilla muiden tekemiä sovelluksia.

Huawei käyttää valtavasti rahaa tuotekehitykseen ja tutkimukseen. Viime vuonna siihen poltettiin 11,71 miljardia euroa – enemmän kuin Googlen emoyhtiö Alphabet. Maailmanlaajuisesti enemmän kehitykseen laittoi rahaa ainoastaan Amazon.

Samaan aikaan Huawei-tietojen vuotaessa julki on tehty myös todella hämmentävä havainto Googlen Fuchsia-projektiin liittyen. Erittäin mystisestä uudesta käyttöjärjestelmästä ei tiedetä oikeastaan mitään muuta, kuin että se ei perustu Linuxin kerneliin, ja on alusta alkaen Googlen omaa tuotantoa. Ausdroid-sivuston mukaan Android Open Source Projectin Android RunTime-osiosta on löytynyt mainintoja Fuchsiasta. Tämän on päätelty tarkoittavan sitä, että Fuchsia-laitteet pystyisivät ajamaan suoraan Androidille tarkoitettuja sovelluksia.

Toukokuun Google I/O -tapahtuman aikatauluun ei ainakaan toistaiseksi ole merkattu mitään Fuchsiaan liittyvää, mutta tapahtuman keynote-puheenvuoroissa asia saatetaan ottaa esille – tai sitten ei.