Uusimmat

Apple iPhone 3GS

31.12.2009 14:35 Ville Suvanto

Ensimmäisenä käsiteltävä puhelin on Applen kesäkuussa julkaisema iPhone 3GS, jonka suhteen Suomessa oli pitkään suuria toimitusongelmia. Suomessa puhelinta tarjoaa tällä hetkellä kytkykaupalla yksinoikeudella Sonera, jolla jonot olivat pahimmillaan usean kuukauden mittaiset. Tilanne on kuitenkin parantunut ja marraskuun puolelta lähtien Sonera on ilmoittanut toimitusajaksi normaalin (1-2 päivää) lukuun ottamatta 32 gigatavun valkoista, jota joutuu edelleen odottamaan arviolta 1-3 viikkoa. Soneran kaupasta ostettuna 24 kuukauden kytkyliittymällä 16 gigatavun mallin hinta on kuukaudessa 19 euroa ja 32 gigatavun mallin 22 euroa. Vakiona Soneralta hankittu iPhone 3GS toimii ainoastaan yrityksen omassa verkossa, rajaten palveluntarjoajat Soneraan ja TeleFinlandiin.

Tässä artikkelissa käsittelemme iPhone 3GS:n 16 gigatavun valkoisen mallin, mutta saatavilla on samaan hintaan musta malli, eikä 32 gigatavun malli eroa muussa kuin tallennuskapasiteetissa. Puhelin toimitetaan kompaktin kokoisessa pakkauksessa, josta löytyy neljä ohjevihkosta, omenatarroja, nappikuulokkeet äänenvoimakkuudensäätimellä, USB-latauskaapeli, SIM-kortin asennusklipsu sekä kuvasta puuttuva USB-virta-adapteri.

iPhone 3GS ei eroa ulkoisesti aiemmasta iPhone 3G -mallista käytännössä mitenkään, mutta ensimmäiseen iPhone 2G -malliin eroa on jonkin verran. Laitteella on kokoa 11,5 x 6,1 x 1,2 senttimetriä (korkeus x leveys x paksuus) ja painoa 135 grammaa. Etupuolen näkyvimmässä osassa on 3,5-tuumainen 480×320-resoluutioon kykenevä LCD-kosketusnäyttö 18-bittisillä väreillä ja 163 pikselin tuumatarkkuudella. Näytön päällä on naarmunkestävä lasisuoja, joka kieltämättä suojaa näyttöä hyvin tehokkaasti naarmuilta, mutta lasirakenne ei tee siitä täysin iskunkestävää, kuten Muropaketin toimituksesta löytyvä toinen iPhone 3GS joutui jo kokemaan. Etupuolelta ei näytön ohella löydy kuin yläosasta kaiutin ja alaosasta yksi ainoa fyysinen Home-näppäin. Home-näppäimellä puhelimen saa herätettyä virransäästötilasta ja samalla se toimii käynnissä olevien ohjelmien sammutusnäppäimenä.

iPhonen ohjaaminen tapahtuu pääasiassa kapasitiivisella kosketusnäytöllä, joka tukee multitouch-ominaisuutta ja käyttäminen tapahtuu sormella/sormilla painamalla, raahaamalla, huitaisemalla jne. Tuettuna on myös kiihtyvyysanturi, jonka myötä laite tunnistaa, jos se käännetään vaaka-asentoon, jolloin näyttö mukautuu asennon perusteella. Kosketusnäytön käyttäminen toimii kieltämättä moitteettomasti ja oli testinelikon toimivin ratkaisu. Koska kyseessä on kapasitiivinen ratkaisu, näyttöä joutuu käyttämään nimenomaan paljailla sormilla, eikä esimerkiksi pakkaskelillä näytön huitominen paksuilla sormikkailla tuota minkäänlaista vastareaktiota.

iPhone 3GS:n sisällä jylisee Samsungin valmistama ARMin arkkitehtuuriin perustuva Cortex-A8-prosessori, joka on alikellotettu 833 MHz:n vakiokellotaajuudesta 600 MHz:iin. Graafisten ominaisuuksien kiihdyttämisessä käytetään Samsungin valmistamaa PowerVR SGX535 -grafiikkaohjainta ja eDRAM-tyyppistä muistia laitteesta löytyy 256 megatavua.

Yhteyksien puolesta iPhone 3GS tukee GSM-verkon 850, 900, 1800 ja 1900 MHz:n taajuuksia, ja nopeampia tiedonsiirtoyhteyksiä varten 850, 1900 ja 2100 MHz:n WCDMA-3G-taajuuksia. Valitettavasti tuettuna ei ole 900 MHz:n WCDMA-taajuutta, jota käytetään varsinkin harvaanasutuilla alueilla 3G-verkon toteutukseen. 3G-malliin verrattuna 3GS:n HSDPA-nopeus on tuplattu 3,6 Mb/s:sta 7,2 Mb/s:iin. Tuettuna on myös WLAN-tekniikka 802.11b/g-standardilla sekä Bluetooth 2.1 + EDR, joista jälkimmäinen tukee langattomien kuulokkeiden kanssa käytettäviä HSP-profiileja. iPhone tukee myös puhelimen internetyhteyden jakamista tietokoneelle.

Takapuolella yläkulmassa on OmniVisionin valmistama 3,2-megapikselinen kamera, joka on varustettu automaattisella tarkennuksella, valkotasapainon säädöllä ja makrolla (minimissään 10 senttimetriin), mutta valitettavasti puhelimesta ei löydy salamaa, eikä kameran asetuksia pysty säätämään käsin. iPhone 3GS tukee VGA-laatuisten (640×480) videoiden tallentamista 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella. Lisäksi takana on kromipinnoitettu Applen logo sekä tietoja puhelimesta.

Takapuoli on valmistettu muovista, mutta siitä huolimatta se on erittäin vankkarakenteinen, eikä kovallakaan painalluksella tuota minkäänlaista joustamista tai nitinää. Valitettavasti Applen politiikka ei ole muuttunut ensimmäisen aallon iPhonesta, sillä 1219 milliampeeritunnin akku on kiinteä ja sen vaihtamisessa on tarkoitettu käytettävän ammattiapua.

Yläosasta löytyy äänenvoimakkuudensäädin (kuvassa vasemmanpuoleisin pitkä näppäin) ja sen vieressä kaksiasentoinen näppäin, jolla puhelin asetetaan joko normaalitilaan tai äänettömään tilaan. Ylhäällä on 3,5 millimetrin äänen ulostuloliitin, johon voi liittää perinteiset kuulokkeet. Applen omia kuulokkeita käyttäessä toiminnallisuuksia täydentää kaapeliin sijoitettu äänenvoimakkuudensäädin sekä kappaleen toisto/pysäytysnäppäin ja puhelun tullessa keskinäppäin toimii myös vastaamiseen. Keskimmäisenä on pidempi SIM-korttipaikka ja oikealla puolella virtanäppäin, jolla asetetaan myös puhelimen näppäinlukko.

Alhaalla on keskeisessä osassa 30-pinninen monitoimiliitin, johon liitetään mukana tuleva kaapeli. Kaapeli toimii latauksen lisäksi datakaapelina ja lataaminen voidaan suorittaa joko suoraan tietokoneen USB-liittimestä tai erillisen adapterin avulla pistorasiasta. Monitoimiliittimen oikealta puolelta löytyy laitteen toinen kaiutin ja puolestaan vasemmalta puolelta mikrofoni. Kaiuttimien sijoitus ei ole paras mahdollinen, sillä varsinkin pelitilanteessa näyttöä käyttäessä vaakatasossa sormet asettuivat lähes poikkeuksetta kaiuttimien päälle ja mykistivät peliäänet.

Näppäinlukon ollessa päällä, näytön herättäminen tuottaa ruudun, josta näkee kellonajan, päivämäärän, käytössä olevan puhelinverkon ja nettiyhteyden, akun varaustilan sekä omakohtaisesti asetetun taustakuvan. Näppäinlukon avaaminen tapahtuu vetämällä nuolipalkki oikeaan reunaan.

iPhone OS sisältää vakiona muun muassa kalenteri-, kartta-, kello- (maailmankello, herätyskello, sekuntikello ja ajastin), kompassi-, kuvagalleria-, laskin-, muistio-, pörssikurssi- ja sääohjelmat. Lisäksi mukana on App Store -ohjelma, josta voi ladata ohjelmia, äänimuistio-ohjelma, Safari-nettiselain, iPod-musiikkitoistin, räätälöity ohjelma YouTube-videoiden toistoon sekä yhteystieto-, sähköposti-, puhelin- ja tekstiviestiohjelmat.

iPhone 3GS:ssä on ikkunoita, joista jokaiseen mahtuu 20 pikakuvaketta ja eri ikkunoita voi selata huitaisemalla oikealle tai vasemmalle. Jokaisessa ikkunassa on kiinteä neljän kuvakkeen valikko, johon voi itse asettaa ohjelmat. Esimerkkitapauksessa kuvakkeiksi on valittu puhelin, tekstiviesti, Safari-selain sekä sähköposti. Ikkunoista kaikkein vasemmanpuoleinen on hakuvalikko, jonka hakukenttään kirjoitettu sana tuottaa hakuja muun muassa selaimen historiasta, yhteystiedoista ja iPod-musiikkisoittimen kappaleista.

Puhelintoiminnon alareunassa on viisi näppäintä: suosikit, viimeisimmät puhelut, yhteystiedot, numeronäppäimistö sekä vastaajapalvelun viestit. Ylemmän kuvan vasemmanpuoleisessa kuvassa on esitetty suosikkivalikko, johon on lisätty useimmin tarvittavien henkilöiden yhteystietoja. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on lista viimeisimmistä puheluista. Yhteystiedoissa näkyy aakkosjärjestyksessä lista sinne lisätyistä nimistä ja numeronäppäimistöllä voi näppäillä numeron perinteiseen tyyliin.

Puhelun ollessa päällä, käytössä on valikko, josta voi valita mykistyksen, numeronäppäimistön, siirtää puhelun kaiuttimeen, yhteystiedot, pistää puhelun pitoon tai lisätä soittajan. Kun puhelimen vie lähelle korvaa/kasvoja, kosketusnäyttö sammuu virhepainalluksien välttämiseksi.

Tekstiviestien esitysmuoto on hieman erilainen perinteisiin ratkaisuihin nähden ja muistuttaa enemmänkin sähköpostiviestintää. Ruudulla näkyy tietyn henkilön kanssa käyty tekstiviestikommunikointi kokonaisuudessaan ja värillä eroteltuna lähettäjä. Kyseiselle henkilölle voi lähettää viestin painamalla ruudun alalaidassa olevaa tekstikenttää, jolloin eteen avautuu virtuaalinäppäimistö.

Tekstiviestejä, kuten myös monissa muissa kohteissa, kirjoittaessa näytön pystyy kääntämään vaakatasoon, jolloin qwerty-virtuaalinäppäimistöllä naputtaminen on helpompaa. Näppäimistö on varustettu öäå-kirjaimilla ja numerot sekä erikoismerkit saa käyttöön painamalla vasemman alakulman .?123-näppäintä.

3.0-päivityksen myötä iPhoneen saatiin kauan kaivattu kopioi/leikkaa/liitä-toiminto, joka toimii joustavasti muutaman kirjaimen kopioinnista vaikkapa kokonaisten tekstikappaleiden kopiointiin. Kuvassa näkyvistä sinisistä palloista rajataan kopioitava alue ja tekstiä voi kopioida esimerkiksi selaimesta ja liittää tekstiviestiin. Kopiointinäppäin ja siniset pallot ilmestyvät ruutuun, kun sormea pitää hetken näytössä tekstin päällä.

Vaikka kirjoittaminen on aluksi turhauttavaa, virtuaalinäppäimistöllä kirjoittaminen luonnistuu pienen harjoittelun jälkeen yllättävän tehokkaasti. Vaikka näytössä ei ole vastetta, kuten perinteisissä fyysisissä näppäimissä, allekirjoittaneena en pidä sitä suurimpana heikkoutena. Tosin kirjoittaminen on kieltämättä vaikeahkoa esimerkiksi tärisevässä bussissa, jolloin virhepainalluksien määrä kasvaa huomattavasti. Virheiden korjaamiseksi iPhonessa on oikeinkirjoituksen tunnistus, joka ehdottaa sanakirjasta löytyviä sanoja ja ne saa käyttöön painamalla välilyöntiä.

Kalenterissa on kolme näkymää: tapahtumanäkymä, joka listaa päivämäärineen kalenteriin lisätyt tapahtumat, päivänäkymä kellonaikoineen sekä ylemmän kuvan kaltainen kuukausinäkymä. Kuukausinäkymässä tapahtuvat näkyvät päivien kohdalla olevina pieninä palloina ja tietyn päivän painaminen näyttää alempana siihen päivään liitetyt tapahtumat.

Uusien tapahtumien lisääminen on hyvin yksinkertaista, sillä tapahtumalle kirjoitetaan otsikko, alkamis- ja päättymisajankohta tai vaihtoehtoisesti tapahtuman voi asettaa koko päivän mittaiseksi, asetetaan toisto ja muistutus sekä mahdollisesti myös huomautuksia. Toiston voi asettaa päivään, viikkoon, joka toiseen viikkoon, kuukauteen tai vuoteen, ja muistutukselle löytyy useampia vaihtoehtoja muutamista minuuteista useampaan päivään ennen varsinaista tapahtuman ajankohtaa.

iPhone 3GS:ään on integroitu iPod-musiikkisoittimen toiminnallisuudet ja kappaleiden lisääminen tapahtuu iTunes-ohjelmalla. Formaattien puolesta tuettuina ovat AAC, suojattu AAC, MP3, MP3 VBR, Audible (muodot 2, 3 ja 4), Apple Lossless, AIFF ja WAV. Valitettavasti joukosta uupuu ainakin allekirjoittaneelle hyvin tärkeä Ogg-formaatti.

Ruudun alalaidassa olevasta valikosta valitaan soittolista, kappaleiden jaottelu artistin tai kappaleen nimen perusteella, videot ja oikeanpuoleisimmasta näppäimestä avautuu uusi valikko. Kyseisestä valikosta voi listata iPhonesta löytyvät levyt aakkosjärjestyksessä, genren mukaan, tutkia podcasteja jne. Videoiden osalta tuettuina ovat H.264 ja MPEG4 M4V-, MP4- ja MOV-formaateissa maksimissaan 640×480-resoluutioisena 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella 2,5 Mb/s datavirralla ja äänen puolesta AAC-LC:llä 160 kb/s datavirralla 48 kHz:n näytteenottotaajuudella.

Musiikkien lisääminen vaatii tarkkuutta muutenkin, sillä jaottelu artistin mukaan tapahtuu ID3-tagien perusteella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos tagit eivät ole kunnossa, tiedot näkyvät soittimessa päin mäntyä. Kun näytön kääntää vaakatasoon, esiin tulee graafisesti hieno näkymä, jossa levyjä voi selata huitaisemalla oikealle tai vasemmalle. Levyistä löytyy tekstipohjaisten tietojen lisäksi myös kannen kuva, mutta iPhone ei itsessään osaa lisätä kansia levyihin, vaan sen joutuu tekemään käsityönä kappaleiden lisäämisen yhteydessä.

Vaivannäön jälkeen iPodin toiminta on saumaton ja artistinäkymän selaaminen, kappaleiden valitseminen jne. tapahtuu viiveettä. Kappaleiden soidessa ruudussa näkyy levylle asetettu kansikuva ja ylälaidassa artistin, kappaleen ja levyn nimi. Alempana löytyvät näppäimet eteen ja taaksepäin kelaamiseen tai kappaleen vaihtamiseen, keskeltä toisto/pysäytys ja alempana äänenvoimakkuuspalkki.

3,2-megapikselinen (2048×1536) kamera on äärettömän pelkistetty ja alalaidasta valitaana palkilla napsitaanko kuvia vai videoita. Keskeltä löytyy ”sulkimen” laukaisunäppäin ja vasemmasta reunasta painike kuvagalleriaan. Ruudulla näkyy otettava kuva ja ruutua painamalla voi tarvittaessa valita tarkennettavan kohteen, josta kamera laskee myös kirkkausasetukset. Eri puhelimien tuottamien kuvien kuvanlaatuvertailu löytyy tämän artikkelin lopusta.

Kaikki puhelimen asetukset on sijoitettu selvästi omaan valikkoon, jossa tulee ensimmäisenä vastaan mahdollisuus asettaa puhelin lentokonetilaan. Seuraavana ovat WLANin ja puhelinverkon tiedot sekä ilmoituksia koskevat asetukset. Asetuksista löytyy ruuvattavaa myös ääniin, näytön kirkkauteen, taustakuvaan sekä eri ohjelmiin liittyen. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvät AlphaBattle ja Elf ovat puhelimeen asennettuja ohjelmia, joita varten löytyy omia asetuksia ja jotka on listattu selkeästi muiden asetusten kanssa samassa valikossa. Kuvissa näkyvän englannin ohella käyttökieleksi voi valita myös muun muassa suomen.

App Store on Applen iPhonen lisäksi iPod Touchille suunnattu palvelu, jolla voi ladata ja ostaa ohjelmia iTunes Storesta. Ohjelmia voi ladata langattomien verkkojen avulla, mutta yli 10 megatavun suuruisten tiedostojen lataaminen vaatii käyttöön WLAN-yhteyden. App Storesta löytyy lukematon määrä ilmaisia ja maksullisia ohjelmia, joista maksullisten ohjelmien hinta vaihtelee pääasiallisesti 0,79 eurosta muutamaan euroon. Mukana on myös hintavampia karttasovelluksia, jotka kustantavat lähemmäs 100 euroa. Ohjelmien asentaminen vaatii tunnukset iTunes Storeen ja ostaminen luottokorttitiedot.

App Storen alalaidassa on viisi näppäintä, joista avautuvasta valikosta löytyy suositeltuja ohjelmia, ohjelmakategoriat, Top 25 -lista, hakutoiminto ja ohjelmien päivitysten asentaminen. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on auki kategorialistaus, jossa on yhteensä 20 valikkoa ja muista poiketen pelivalikko on lisäksi vielä jaoteltu erillisiin alavalikkoihin pelityypin mukaan. Oikeanpuoleisessa kuvassa on Top 25 -listan suosituimmat ilmaisohjelmat. Ohjelman nimeä klikkaamalla avautuu uusi valikko, josta näkyy tietoja ohjelmasta sekä yksi tai useampi kuvankaappaus ohjelmasta, arvosteluja ohjelmasta sekä latauspainike. Jos ladattuihin ohjelmiin on tullut päivityksiä, iPhonen kotivalikossa näkyy App Store -kuvakkeen päällä punaisella pohjalla numero, joka osoittaa päivitystä kaipaavien ohjelmien lukumäärän.

Netin selaaminen onnistuu esimerkiksi vakiona iPhonesta löytyvällä Safari-selaimella, joka on kaikin puolin hyvin toimiva ohjelma. Ylhäällä on osoitepalkki ja sen oikealla puolella Googlen hakukenttä, jonka voi vaihtaa käyttämään Yahoo!:n hakupalveluita. Alhaalla ovat nuolet taakse- ja eteenpäin liikkumiseen, plussamerkistä voi lisätä auki olevan sivun kirjanmerkkeihin, lisätä kotivalikkoon ohjelmien kaltaisen linkin sivulle tai lähettää linkin sähköpostilla. Auki olevasta kirjakuvakkeesta avautuu sivuhistoria- ja kirjanmerkkivalikko ja oikeanpuoleisimmasta näppäimestä auki olevien ikkunoiden valinta (kuvakkeen päälle ilmestyy numero osoittamaan auki olevien ikkunoiden lukumäärä).

Kun iPhonen kääntää vaaka-asentoon, Safari mukautuu uuteen asentoon kääntämällä myös selaimen vaaka-asentoon. iPhonen resoluutio alkaa nykymittapuulla olla hieman pieni, mutta käyttöä helpottamassa ovat hyvin toimivat liikkeentunnistukset ja zoomaukset. Tuplanäpäyttämällä näyttöä kohde suurentuu tai pienentyy ja kahta sormea vedettäessä lähemmäs tai kauemmas, kohde zoomautuu suunnan mukaan. Näyttöä huitaisemalla ylös- tai alaspäin sivu liikkuu nopeasti kohdistettuun suuntaan ja liike pysähtyy painamalla sormen näyttöön. Yläpalkin painaminen vastaa tietokonenäppäimistön Home-näppäimen painamista, jolloin kohdistus siirtyy sivun yläosaan.

Sähköpostiohjelma on kalenterin tavoin hyvin pelkistetty, mutta samalla se tekee siitä helppo- ja nopeakäyttöisen. Ensimmäisellä sivulla on käytössä olevat sähköpostitilit ja oikeassa reunassa näkyy lukemattomien sähköpostien lukumäärä. Sähköpostitilien alta löytyy saapuneet sähköpostit (oikeanpuolimmainen kuva), joiden näytettävän lukumäärän voi itse säätää, kuten myös näytettävien rivien määrän valikossa. Valitettavasti ohjelmasta ei voi merkitä kaikkia lukemattomia sähköposteja luetuiksi yhdellä näppäimellä, vaan viestit tulee avata yksitellen.

Perinteisiin tileihin joutuu asettamaan muun muassa nimen, osoitteen sekä käytettävien palvelimien osoitteet, tunnukset, salasanat ja mahdolliset salaukset. Microsoft Exchangea, MobileMetä, Gmailia, Yahoo! Mailia ja AOL Mailia varten on valmiita pohjia, joista esimerkiksi Gmailissa ei tarvitse asettaa kuin tunnus ja salasana.

iPhone 3GS:ssä on A-GPS, joka käyttää apuna matkapuhelinverkkoa ja satelliittipaikannukseen verrattuna A-GPS:n etuna on huomattavasti nopeampi paikannus. Lisäksi A-GPS:ää kyetään hyödyntämään rakennusten sisällä, jossa perinteinen GPS ei toimi kunnolla. Ulkotiloissa GPS toimii paremmin ja on A-GPS:ää huomattavasti tarkempi.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on käytössä paikannus ja kompassin avustuksella puhelin näyttää menosuunnan, mikä on hyvin kätevä toiminto esimerkiksi kaupungissa suunnistaessa. Apple käyttää karttasovelluksessaan pohjana Google Mapsia, joten paikannuksessa käytettävät karttatiedot haetaan internetin yli. Ratkaisussa on omat hyvät ja huonot puolensa, sillä laitteeseen ei tarvitse päivittää uusia karttapohjia, mutta samalla karttatietoja ei voi myöskään etukäteen hakea laitteeseen. Käytännössä tämä rajoittaa palvelun käyttöä ulkomailla, joissa dataliikenteestä veloitetaan ryöstöhintoja.

Ohjelmassa pystyy asettamaan reittejä määräpaikkoihin, joihin ohjelma arvioi joko autolla, yleisillä kulkuneuvoilla tai kävellen kuluvan ajan ja matkan. Karttaohjelma toimii näppärästi, kun kohteena on paikannus tai kohteen haku, mutta varsinaiseksi autonavigaattoriksi sitä ei voi suositella. Vaativampaan käyttöön soveltuvia ohjelmia voi ostaa App Storesta.

Sisältö

  1. Vuoden 2009 älypuhelimet (Apple iPhone 3GS, HTC HD2 & Hero ja Nokia N900)
  2. Katsaus eri käyttöjärjestelmiin
  3. Apple iPhone 3GS
  4. HTC HD2
  5. HTC Hero
  6. Nokia N900
  7. Akunkesto, valokuvavertailu, YouTube-testi, SSH-käyttö, VNC-käyttö & lisätestit N900:lla
  8. Loppuyhteenveto