Windows Phone 8

18.12.2012 22:29 | Juha Kokkonen

Microsoft teki Windows-mobiilikäyttöjärjestelmäänsä merkittävän uudistuksen julkaistessaan Windows Phone 7:n vuonna 2010. Windows Phone 7 esiteltiin ensimmäistä kertaa helmikuussa ja se lanseerattiin markkinoille lokakuussa 2010. Käyttöjärjestelmän ydin oli edelleen Windows CE -pohjainen, mutta käyttöliittymä oli suunniteltu alusta asti uudelleen. Windows Phone sai merkittävän Mango-koodinimellisen päivityksen (tunnetaan myös versionumerolla 7.5) toukokuussa 2011. Myöhemmin luvassa oli vielä pienempi alun perin Tango-koodinimellinen 7.5 Refresh -päivitys, joka madalsi käyttöjärjestelmän rautavaatimuksia.

Ensimmäiset tiedot toisen sukupolven Windows Phone -käyttöjärjestelmästä vahvistettiin elokuussa 2011 ja ensimmäisen kurkistuksen uutuuden ominaisuuksiin Microsoft tarjosi kuluvan vuoden kesäkuussa. Uuden Windows Phone 8:n lanseeraus tapahtui lokakuun lopulla yhdessä matkapuhelinvalmistaja HTC:n, Nokian ja Samsungin kanssa. TaskuMuro julkaisi ensimmäisen Windows Phone 8 -puhelinartikkelin marraskuun lopulla Nokia Lumia 920:ää käsiteltäessä.

Tässä artikkelissa on tutustutaan uuteen Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmään ja sen mukanaan tuomiin uudistuksiin. Lisäksi käymme läpi käytännön huomioita WP8:n käytöstä.

 

Rautavaatimukset

Windows Phone 7:n elinkaaren aikana sen tiukoista rautarajoituksista muodostui ongelma, sillä kahden vuoden aikana älypuhelimien tekniikkapuoli ehti ottaa merkittäviä kehitysaskelia. Rajoitukset yhden suoritinytimen ja WVGA-näyttötarkkuuden suhteen eivät olleet enää vuonna 2012 nykypäivää high-end-puhelimissa. Windows Phone 8:n myötä rautavaatimuksiin tulikin uudistuksia niin suorituskyvyn kuin muidenkin ominaisuuksien osalta.

WP8:ssa tuettuna ovat nyt moniydinprosessorit aina 64 ytimeen asti. Käytännössä ainakin aluksi WP8-puhelimissa keskitytään Qualcomm Snapdragon S4 -pohjaisiin kaksiydinpiireihin. Näyttötarkkuuksista tuettuina ovat nyt 800×480 pikselin lisäksi myös 1280×768 ja 1280×720 pikselin HD-tarkkuudet. Muita uusia rautaominaisuuksia ovat SD-muistikorttien (64 Gt asti) ja NFC:n tuki. Muistikortin käyttöä on kuitenkin rajoitettu vain kuvia, videoita ja musiikkia koskevaksi. Minimivaatimuksiin lukeutuu neljän gigatavun sisäinen muisti ja 512 megatavun RAM-muisti WVGA-näytöllisissä malleissa sekä gigatavun RAM-muisti HD-näytöllisissä malleissa.

 

Sisältö

  1. Windows Phone 8
  2. Käyttöliittymä ja sovellukset
  3. Käyttöliittymä ja sovellukset (jatkuu)
  4. Tietokoneyhteys, käyttökokemukset ja huomiot & yhteenveto