Uusimmat

xHelper-niminen haittaohjelma riivaa Android-käyttäjiä – Edes tehdasasetusten palauttaminen ei välttämättä poista haittaohjelmaa

30.10.2019 15:30 Muropaketin toimitus

Android-käyttäjien keskuudessa leviää uusi xHelper-niminen haittaohjelma, jonka poistaminen laitteelta on erittäin vaikeaa tai pahimmillaan jopa lähes mahdotonta.

Symantecin mukaan xHelper on asentunut jo yli 45000 Android-laitteeseen, joista suurin osa sijaitsee Intiassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä. xHelper asentuu troijalaisena eräiden Play Storen ulkopuolelta asennettavien sovellusten mukana.

Erikoista xHelperissä on, että se asentaa erillisen itsenäisen xHelper-palvelun Android-laitteelle. Näin xHelper-sovelluksen poistaminen ei riitä haittaohjelman poistamiseen. Symantecin mukaan xHelper ei välttämättä poistu laitteelta edes silloin, kun puhelimen tai tabletin tehdasasetukset palautetaan. Vielä on epäselvää, kuinka xHelper pysyy laitteella tehdasasetusten palautuksen yli. Myös suuri osa Androidin tietoturvaohjelmistoista on voimattomia xHelperin poistamisessa.

Toistaiseksi xHelper on poistamisen vaikeudestaan huolimatta ollut kohtalaisen harmiton, sillä se on ainoastaan mainostanut muita sovelluksia. Symantec kuitenkin varoittaa, että xHelper pystyy myös asentamaan laitteelle muita sovelluksia, mitä voitaisiin käyttää tulevaisuudessa esimerkiksi salasanoja varastavien sovellusten asentamiseen uhrien laitteille.