Uusimmat

Xiaomin taittuvanäyttöinen puhelin taipuukin uudella tavalla – sai patentin

21.03.2020 17:02 Muropaketin toimitus

Taittuvanäittöiset puhelimet tekevät tuloaan. Uuteen tapaan tehdä puhelimia mahtuu sekaan myös uusia ja villejä ideoita. Xiaomi sai nyt patentin yhdelle sellaiselle.

Innovatiivisista älypuhelimistaan tunnettu Xiaomi kehitti mielenkiintoisen version taittuvasta puhelimesta. Puhelin toki taittuu, mutta varsin erikoisesti, sillä siitä voi taittaa vain pienen osan. Se kääntyy ulospäin päänäyttöön nähden.

Taitettavaan osaan Xiaomi on suunnitellut sijoittavansa kolme kameraa. Nämä kolme kameraa voi suunnata taaksepäin puhelimen taittuvuuden ansiosta. Normaaliasennossa kamerat ovat suunnattuina käyttäjään päin. Lisäksi taittuva osa voi tukea puhelinta pöytää vasten.

Vaikka puhelin sai patentin, se ei välttämättä koskaan päädy tuotantoon. Xiaomi ei ole vielä myöskään julkaissut taitettavaa puhelinta, vaikka se esitteli sellaisen viime vuonna. Alla kuva patentista.

View post on imgur.com