UUSIMMAT

Yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt rajoittavat toimituksiaan Huaweille

20.05.2019 12:23 | Muropaketin toimitus

Huawei on joutunut Yhdysvalloissa kieltolistalle, joka estää yhdysvaltalaisia yrityksiä myymästä keskeistä tekniikkaa kiinalaisvalmistajalle. 

Aiemmin tänään kerroimme, kuinka Google katkaisi Android-käyttöjärjestelmää koskevat välinsä Huaweihin, ja kuinka Googlen palveluita ei enää jatkossa nähdä Huawein tulevissa puhelimissa.

Nyt myös muut yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt ovat rajoittamassa toimituksiaan Huaweille. Yhtiöihin kuuluvat Bloombergin mukaan muun muassa Huawein laitteissaan käyttämien sirujen ja komponenttien kannalta oleelliset Intel, Qualcomm ja Broadcom. Myös osa eurooppalaisista valmistajista, kuten saksalainen Infineon Technologies AG, on lopettanut tuotteidensa myynnin Huaweille.

Huawei kertoi jo aiemmin valmistautuneensa tilanteeseen ostamalla osia varastoon ainakin kolmen kuukauden tarpeiden edestä. Lisäksi Huawei on suunnitellut omia korvaavia osia sen varalle, ettei se voisi enää ostaa niitä muilta toimittajilta. Myyntikiellon taustalla on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnon huoli siitä, että Kiina voisi käyttää Huawein laitteita vakoiluun.