Uusimmat

ZTE:n kaksinäyttöinen puhelin piipahti FCC:n syynissä, ulkona ensi viikolla

10.10.2017 09:43 Muropaketin toimitus

ZTE Axon M -puhelimesta on putkahdellut esiin huhuja pidemmän aikaa. Nyt laite on saanut sertifioinnin Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC:ltä. Myös laitteen julkaisupäivä on selvillä.

MobileXpose on bongannut laitteen sertifiointitiedot, joista ei aivan hirveästi paljastu lisätietoja. Laitteen viralliset mitat ovat esillä yhdessä havainnekuvassa. Olennaisin niistä selviävä tieto on vahvistus laitteen näytön koosta. Avattuna täyteen kokoonsa sen näytöt muodostavat yhdessä näytön, jonka lävistäjä aivan nurkasta nurkkaan on 197 millimetriä, eli noin 7,76 tuumaa. Keskelle kuvaa jää kuitenkin selvästi erottuva rako saranamekanismin vuoksi.

Aiemmin vuotaneiden tietojen mukaan laitteessa olisi 6,8-tuumainen näyttö, joten ilmeisesti osa pinta-alasta käytetään näytön reunuksiin. Paneelin yhteistarkkuus on ennakkotietojen mukaan 1980 x 2160 pikseliä. Kiinni taitettuna näytöt asettuvat molemmille puolille puhelinta. Ilmeisesti tämän vuoksi kameroita on vain yksi, jota voi käyttää niin etu- kuin takakameranakin laitteen ympäri pyöräyttämällä.

Muutoin tekniset tiedot ovat ilmeisesi seuraavan listan mukaiset:

  • Järjestelmäpiiri: Snapdragon 820
  • Keskusmuisti: 4 gigatavua
  • Tallennustilaa: 32 gigatavua
  • Kamera: Yksi  20 megapikselin kenno
  • Akku: 3120 milliampeerituntia
  • Käyttöjärjestelmä: Android 7.1.2 Nougat

Puhelimen huhutaan saapuvan ainakin Yhdysvaltojen markkinoille lokakuun 17. päivänä. Sitä saa vain AT&T -operaattorilta 650 (noin 550 euroa) dollarin hintaan.

 

Muropaketin uusimmat