Mozilla uudisti Firefoxin logoa maltillisesti

29.06.2013 18:52 | Juha Kokkonen | 24

Firefox logo 2013

Syyskuussa 2002 julkaistu Mozilla Firefox on vakiinnuttanut asemansa yhtenä markkinoiden eniten käytetyistä nettiselaimista ja sen kettuaiheinen logo on tullut monelle tutuksi. Useimmat eivät kuitenkaan ole huomanneet, että Firefoxin logoa on muokattu vuosien varrella jo useampaan otteeseen. Nyt vuorossa on logon kolmas uudistus, eli järjestyksessään logon neljäs versio, ja se otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön Firefox 23 betan yhteydessä.

Uuden logon on suunnitellut Sean Martell ja muutokset ovat tälläkin kertaa hyvin maltillisia sekä tyylissä on lähinnä pyritty siirtymään hieman yksinkertaisempaan suuntaan. Logon kettu on muuttunut selkäosasta hieman tasavärisemmäksi, yksityiskohtia on vähennetty ja maapallon yläosan kiilto on poistettu. Useimmat eivät varmasti edes kiinnitä huomiota uudistukseen, mutta sen myötä logo on jälkeen ajan tasalla muutaman seuraavan vuoden ajan. Aiemman uudistussyklin perusteella logopäivitystä voidaan taas odottaa vuoden 2017 paikkeilla.

Mozilla Blog, A New Firefox Logo for a New Firefox Era

Sean Martell Blog, (Re)building a simplified Firefox logo

Keskustelu

aika radikaaleja muutoksia. Mielestäni logo on kuitenkin aika kaksiuloitteinen, vaikka uutisen mukaan yksiulotteiseen suuntaan on pyritty. Yksiulotteinen logo tuskin olisi kovin tunnistettava :think:

Elvis Jagger

Kova uutispäivä ilmeisesti…

FinlandApollo

Olin just itekki sanomas että uutiskynnys +10…

Kuun loppu lähenee ja viimeisiä viedään – aina ei ole valtaisaa herkkua tarjolla ;)

Lienee uutisen kirjoittaminen vienyt suurinpiirtein saman verran aikaa kuin tämän logon "uudistus".

Chromen logolle tehtiin tasan samat muutokset pari vuotta sitten. Tällä menolla parin vuoden päästä firefox on ulkoisesti identtinen chromen kanssa.

Mihins tassun/käpälän valkoinen täplä on kadonnut? Nyt se näyttää siltä kuin olisi käpälä "paketissa" tai joltain delfiinin pyrstöltä. Rumemmaksi meni.

@8.

Hyvä huomio. Olet oikeassa, näyttää muulta kuin käpälältä ja lopputulos sen mukainen.

Ihan hauskoja täm. pikku-uutisetkin. Kaiken tarvitse olla niin suurta ja merkittävää. Toki hyvän maun rajoissa myös määrällisestikin. Muro on mielestäni pitänyt tästä ja monesta muustakin asiasta hyvää huolta.

Ompa järjetön uutisaihe. Ketä kiinnostaa jonkun selaimen kuvake?

@Griffin Eihän se ole vain kuvake vaan myös koko tuotteen logo. Ehkä se on huomiota herättävämpää kun joku suuryritys laittaa logonsa kokonaan uusiksi.

Hienoa nähdä, että osataan tehdä riittävän hyvä logo jota voidaan käyttää ilman hirmuisia faceliftejä ja radikaaleja muutoksia.

Vuodesta 2005 käytetty enkä ole edes huomannut logossa muutoksia.

Ihan hyvä uutinen aiheesta, johon ei ole tullut kiinnittäneeksi huomiota. Jos ei kiinnosta, niin voi jättää lukematta. Itse aiheesta, olisihan saman selaimen aiempien versioiden dinosaurus-logon ja välissä olleen tulilinnunkin mainita :)

Jo on vaativaa porukkaa, heti inistään kun ei uutinen ole kiinnostava. Uutinen tuli lauantaina ja muutenkin jos ei ollut mitään muuta uutisoitavaa.

Kaippa se on parempi jättää uutisia julkaisematta kun on herkkää porukkaa.

Griffin

Ompa järjetön uutisaihe. Ketä kiinnostaa jonkun selaimen kuvake?

Minua ainakin, mutta ei niinkään koska se on mozillan logo vaan koska se on logo. Kyllä, olen graafinen horo niin sen takia nuo kiinnostaa.

Hieman tummempi väri ja vähemmän karvaa selässä. En näe kyllä mitä pointtia tässä muutoksessa oli.

En ymmärrä tätä logon yksinkertaistamis/pelkistämis -muotia ollenkaan. Mielestäni tuliketun logoista tuo 05-09 on paras ja Chromenkin logo oli alunperin parempi vrt. nykyinen lättänä vaikka alkuperäinenkin oli tehty ehkä turhan "kiiltäväksi".

Opera on tainnut vielä pysyä järkevässä mallissa eikä ole vielä mennyt muotivillitykseen kuten pahiten Chrome ja IE, eikä Firefoxiltakaan enää paljoa puutu.

Noh, rumempihan siitä tuli. Tämä oli taas hyvä esimerkki sarjassamme "korjaa ja kehitä ilman järkiperäistä syytä" ja tässä on lopputulos. Kumpa tämä rajoittuisi vain joihinkin turhanpäiväisiin kuvakkeisiin ja logoihin, mutta ehei… ei todellakaan. Jos ei löydetä vikaa, keksitään sellainen ja luodaan siihen sitten ratkaisu. Alkaa muistuttamaan jo Ostos-TV:tä, paitsi että suuremmassa mittakaavassa kuin tällaisessa logouudistuksessa, voi vahinkoa syntyä enemmän ja laajemmassa skaalassa kuin pelkän (mahdollisen) mielipahan muodossa.

ruji

Jo on vaativaa porukkaa, heti inistään kun ei uutinen ole kiinnostava. Uutinen tuli lauantaina ja muutenkin jos ei ollut mitään muuta uutisoitavaa.

Kaippa se on parempi jättää uutisia julkaisematta kun on herkkää porukkaa.

Huomioon ottaen muron uutisten tason laskun viime kuukausien aikana, niin ehkä olisi syytä jättää tällainen uutinen väliin ja säästää se 2½ minuuttia seuraavan viikon uutisen oikolukemiseen (nimenomaan niin, koska myöhässähän nämä useimmiten ovat).

Näytä kaikki kommentit
Elvis Jagger

Huomioon ottaen muron uutisten tason laskun viime kuukausien aikana, niin ehkä olisi syytä jättää tällainen uutinen väliin ja säästää se 2½ minuuttia seuraavan viikon uutisen oikolukemiseen (nimenomaan niin, koska myöhässähän nämä useimmiten ovat).

Ihan ok uutinen. On täällä paljon mielenkiinnottpmampiakin juttuja ollut. Lopeta toi ininä.

Antwerp

Ihan ok uutinen. On täällä paljon mielenkiinnottpmampiakin juttuja ollut. Lopeta toi ininä.

Tässä logouutisessa nyt oli uutiskynnys aika matala, mutta en puhunut aiheiden mielenkiinnostavuudesta vaan uutisten teksti/asiasisällöstä muuten. Iltapaskatyylisiä harjaanjohtavia otsikoita, asiavirheitä, aivan ihmeellisiä johtopäätöksiä. Näitä ilmeisesti seuraa, kun hätäisesti käännetään liian usein vain yhdestä lähteestä. Pahinta on, ettei näitä näissä ketjuissa annetun palautteenkaan jälkeen korjata tai edes kommentoida toimituksen osalta.

Muropaketin uusimmat