Uusimmat

Activision Blizzard laajenee leffamarkkinoille

07.11.2015 18:00 Juho Anttila

Suuret pelijulkaisijat ovat kasvaneet jo sen verran massiivisiksi, että katse suunnataan yhä useammin myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Yhteistyö elokuvastudioiden kanssa on enemmän sääntö kuin poikkeus ja jotkut julkaisijat pyörittävät jo omia liikkuvan kuvan tuottamiseen keskittyviä osastojaan. Activision Blizzard aikoo nyt rysäyttää leffapuolelle astetta voimallisemmin.

Megajulkaisuja on juuri perustanut Activision Blizzard Studios -nimisen elokuva- ja tv -studion, jonka tarkoituksena on hyödyntää firman brändejä tv-ohjelmien ja elokuvien muodossa. Mukaan on palkattu muun muassa Disney:llä työskennellyt Nick van Dyk, joten kokemusta leffabisneksestä on värvätty ja värvätään mukaan myös talon ulkopuolelta.

Uuden studion ensimmäinen projekti on Skylanders Academy, megasuosittuun lelupelisarjaan perustuva tv-sarja. Lähitulevaisuudessa viritellään myös kokonaista Call of Duty -aiheista elokuvauniversumia sekä samaa aiheitta liippaavia tv-sarjoja. Ensimmäisiä julkaisuja tältä rintamalta on lupa odottaa joskus vuosien 2018 tai 2019 aikana.

Lähde: Gamesindustry

Lisätietoja: Activision Blizzardin kotisivu

Lisää aiheesta

Warcraft-elokuvan traileri saa ensi-iltansa Blizzconissa

Deep Silver yrittää taas tuoda Dead Islandia valkokankaalle

Titanfallista suunnitellaan jo tv-sarjaa tai elokuvaa

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat